Naapurin silmin

Saarna Loviisan kirkossa
MARIAN ILMESTYSPÄIVÄNÄ 25.3.2012

Teksti: Luuk.1:46-55

Maria sanoi:

– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
niin kuin hän on isillemme luvannut.

 

Rakkaat kristityt!

Teini-ikäinen tyttö on raskaana. Odottaa lasta – aivan ensimmäisiä viikkoja. Kuka on isä? Kysymys alkaa kiertää naapurustossa. Ei tietoa. Tuttu poikaystävä – sulhanen, hyvätapainen mies – uhkaa jättää. Hän tietää, ettei hän ainakaan ole tuleva isä. Koko juttu on kiusallinen. Naapurustossa jo kuiskitaan. Sulhanen aikoo hylätä raskaana olevan tyttösen kaikessa hiljaisuudessa – ettei nouse niin suurta hälyä, kuin muuten voisi syntyä. Voi Maria parka – kuinka hänen käy? Mikä häpeä tämä on hänen vanhemmilleen!

Tyttö lähtee tätinsä Elisabetin luokse – pois naapurien silmistä. Ja olihan tilanne äidillekin todella hämmentävä. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa isätön lapsi on hylkiö, äiti – no tiedät mikä.

Ei mitenkään harvinainen tarina. Nuoria tyttöjä on tullut raskaaksi maailman sivu – aina ei isäkään ole ollut tiedossa. Useimmiten seuraukset ovat olleet kiusalliset – nykysuomessa ei enää juurikaan häpeän aihe – mutta yksi sukupolvi taaksepäin vielä sekin.

Mistä toimeentulo? Talous tiukalla? Kuinka käy koulutuksen?

Kertomus Jeesuksen syntymästä, Marian alkavasta raskaudesta voisi hyvin kuulostaa joltain tällaiselta tai sisältää tällaisia piirteitä. Idylliset kuvat nuoresta neitsyestä, joka ottaa kaiken mukisematta vastaan enkelin ilmoituksesta ovat aika kaukana. Naapureiden silmissä tilanne näytti ihan joltain muulta. Neitseellisestä syntymästä ei oltu kuultu silloin – niin kuin siitä ei ole kuultu vieläkään. Lähtökohtaisesti lapsella on sekä isä että äiti.

Tässä on kuitenkin kyse jostakin aivan muusta. Taivas koskettaa maata. Jumala tulee ihmiseksi. Olemme tekemisissä kristillisen uskon mielettömyyden kanssa – uskomme ytimen kanssa. Jumala on tullut ihmiseksi. Järkeen uskovalle se on mahdotonta.

Jumala syntyy elämän ristiriitojen keskelle. Hän syntyy isättömäksi. Hän syntyy inhimillisen häpeän keskelle – yllättäin. Hän syntyy ulkonaisesti huonoihin olosuhteisiin. Ei loistoon eikä hyvinvoinnin keskelle. Työläisperheeseen.

Edessämme on kaksi hyvin erilaista maisemaa – toinen hyvin inhimillinen ja kipeä. Toinen taas avaa huikeat näköalat. Jumala tulee ihmiseksi juuri heikkouden keskelle, raadollisen elämän keskelle. Me tiedämme Raamatun lehdiltä ja perimätiedon perusteella, että Joosef otti Marian ja Jeesuslapsen hoitoonsa – hän ei jättänyt heitä – mutta kuoli ilmeisesti hyvin varhain. Jeesuksen nuoruuskertomuksessa – Jeesus 12 vuotiaana temppelissä – hän vielä on mukana, mutta ei enää myöhemmin. Jeesusta pidetään isättömänä – hän on Marian poika (ei Joosefin) ilmeisesti vailla oikeuksia yhteiskunnassa. Hänessä Jumala tuli ihmiseksi.

Evankeliumitekstinä on tänään Marian ylistysvirsi.

Hän näkee enemmän kuin muut, ymmärtää enemmän kuin muut – aavistaa jo mistä on kyse.

– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.

Jumala tulee ihmiseksi siellä, missä ei nähty mitään hyvää. Hän valitsee tavallisuuden. Jumala valitsee alhaisen. Hän valitsee sen, joka ei inhimillisten mittapuiden mukaan ole sopiva. Tuon ajan juutalaisten normien mukaan Maria olisi pitänyt kivittää. Jumala on läsnä heidän keskellään, joita muut halveksivat. Arvomaailma menee sekaisin. Hän syöksee vallanpitäjiä valtaistuimilta ja korottaa alhaiset. Rikkaat lähtevät tyhjin käsin, mutta nälkäiset ravitaan.

Marianpäivä katkaisee paastonajan – tänään lauletaan hallelujat ja muut ylistykset – mutta oikeastaan Marian päivä jo kertoo Jumalan ihmiseksi tulemisen luonteen. Hän tulee häpeän keskelle, kivun keskelle, elämän vaatimattomuuden keskelle, hän ei tule juhlaan vaan arkeen. Hän tulee niiden keskelle, jotka ovat heikoilla.

Heikot tulevat nähdyksi ja kuulluksi ja siitä alkaa kummuta sydämen kiitos.

 

Sanattomana

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

 

 

Rakkaat kristityt;

tänään evankeliumi vie meidät kahdentuhannen vuoden taakse fariseus Simonin kotiin. Jeesus on kutsuttu sinne aterialle. Meille kerrotaan, kuinka eräs nainen tulee sinne kuultuaan Jeesuksen olevan paikalla. Hän ei sano mitään – ei koko tapahtumasarjan aikana sano mitään – hän vain itkee  ja pesee Jeesuksen jalat. Simon tuntee hänet huonomaineiseksi – ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.”

Nainen oli siis kuullut, että Jeesus oli siellä ja niin hän vain meni sinne fariseus Simonin kotiin. Miksi ihmeessä?

Kertomus nostaa mieleeni kaksi sanaa, jotka helposti helposti vetävät hiljaiseksi. Sanat ovat nämä: syyllisyys ja häpeä. En tiedä kummasta nainen kärsi – ehkä jopa molemmista. Nämä kaksi ovat kaksi eri asiaa. Tunteina ne ovat hyvin lähellä toisiaan – mutta sisällöltään oleellisesti eri asioita.

Syyllisyys liittyy aina siihen mitä me olemme tehneet tai jättäneet tekemättä silloin, kun olisi pitänyt tehdä. Syyllisyys liittyy aina rajojen rikkomiseen. Ylitän omat rajani – sen mikä on minulle sallittua ja hyväksyttyä. Syyllisyys on aina jotain, mistä me olemme vastuussa. Syyllisyys ja vastuu ovat saman lantin kruuna ja klaava. Jos et ole vastuussa – et voi olla myöskään syyllinen.

Häpeä puolestaan liittyy siihen millainen olen. Se liittyy siihen kuvaan, joka minulla on itsestäni. Sille, millainen olen – en voi mitään. En voi muuttua toiseksi. En vaikka kuinka tahtoisin. Olen se ja sellainen – kuin olen. Siihen ei liity vastuuta. Siinä ei ole valinnan vapautta. Tekemiseeni liittyy – olemiseeni ei.

Jokaisen jumalanpalveluksen alussa on aina synnintunnustus ja synninpäästö. Synnin tunnustus liittyy syyllisyyteen. Anteeksiantamus on lääkettä syyllisyyteen – pyhä toisensa jälkeen meille vakuutetaan: sinun rikkomuksesi eivät enää erota sinua Jumalasta. Siitä anteeksiantamuksessa on kyse. Särkynyt yhteys palautetaan. Siitä on kysymys sekä silloin, kun me ihmiset annamme toisillemme anteeksi että silloin, kun Jumala antaa anteeksi. Särkynyt yhteys palautetaan siitä huolimatta, mitä on tapahtunut.

Sitä – millainen olen tai sinä olet – ei voi eikä tarvitse saada anteeksi. Ei siinä ole mitään anteeksiannettavaa. Sanoma armosta koskee koko olemustamme: hänelle me kelpaamme sellaisena ihmisinä kuin olemme – me olemme hänen luomansa. Jokainen erilaisena. Häpeä on hyvin vaikea asia – se kertoo omaan itseemme liittyvästä harhakuvasta ja Jumalaankin liittyvästä harhakuvasta. Kuva korjautuu vain hitaasti katsomalla uudelleen ja uudelleen armon peilin – armon peiliin pitää katsoa monet kerrat, ennen kuin alkaa nähdä tämän. Olen rakastettu, kaivattu – juuri omana itsenäni. Ensimmäisen kerran armon peili oli nähtävinä syntiinlankeemuksen jälkeen, kun Jumala etsii häpeilevää Aadamia paratiisin puiden varjosta.”Missä olet ihminen?”

Miksi Jeesus veti syntisiksi kutsuttuja puoleensa – miksi juuri he hakeutuivat Jeesuksen seuraan? Ja siis hakeutuvat yhä? Uskon niin, että juuri lupa olla aidosti oma itsensä – oli se mikä kosketti syvälle sydämeen. Armon peiliin katsoessani minun ei tarvitse kääntää katsettani pois. Saan luvan elää, olla olemassa.

Tämän sunnuntain aihe on: rukous ja usko. Mitä kertomus syntisestä naisesta fariseus Simonin kotona opettaa tästä meille?

Minulle teksti opettaa kaksi asiaa:

Kun elämä on kaikkein kipeintä – rukous muuttuu sanattomaksi, niin kuin naisen rukous. Ei sanan sanaa. Vain kyyneliä. Näkyviä tai näkymättömiä.

Ja uskosta: Usko on kokemusta siitä, että tulen vastaanotettuksi itsenäni.