Helppo suupala

Jeesus sanoi:”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”

    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Joh. 10: 1-10

 

Rakkaat kristityt!

Eräs tapa lähestyä Raamatun tekstejä, on pyrkiä sijoittamaan itsensä sinne. Toisaalta ikään kuin kuulijaksi tilanteeseen, jossa Jeesus puhuu – tai sitten itse puheen sisälle.  Tämän päivän evankeliumissa on eräs kohta, johon minun on hyvin helppo sijoittaa itseni:

 ”Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti.”

Tämä on se ensimmäinen paikka, josta itseni löydän. Ymmärränkö tästä mitään? Mitä Jeesus opettaa tässä Jumalasta, itsestään, ihmisenä olemisesta?

Tietenkin kertomukset hyvästä paimenesta ovat tuttuja – niin Vanhan testamentin psalmeista ja profetioista lähtien – kuin sitten Uudesta testamentista. Kuvaukset paimenesta ja lampaista ovat varmasti niitä Raamatun tutuimpia kuvia. Ja siksi niin mahdottoman vaikeita – niistä tulee ensimmäiseksi mieleen pyhäkoulussa saatu kiiltokuva, jossa hyvä paimen kantaa lammasta hartijoillaan. Oli muuten ainoa kuva, jonka pyhäkoulusta sain – se kun oli ainoa kerta kun siellä kävin.

Tuttujen kertomuksien äärellä on hirvittävän suuri vaara tyytyä naiviuteen, lapsenomaisuuteen. Mutta tuskin vertauksia paimenesta ja lampaista on tarkoitettu vain lapsille. Minä en usko siihen, että olemme satujen äärellä – kun pysähdymme kuuntelemaan tai lukemaan Raamatun kertomuksia ja opetuksia. Kyse on paljon enemmästä.

Raamattu on täynnä vertauskuvia. Niihin tutustutaan kirkkovuoden kierron aikana. Kaikkia vertauskuvia me emme edes ymmärrä vertauskuviksi – ja kuitenkin ne ovat sitä. Esimerkiksi se, että kutsumme Jumalaa Isäksi – on vertauskuva. Jumala on kuin isä. Jeesus on kuin paimen. Taivasten valtakunta on kuin nuotta tai kuin peltoon kätketty aarre.

Jumalaa lähestytään vertauskuvin, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Jumala on sanoin kuvaamaton – siksi vain vertauskuvat ovat mahdollisia. Kun Mooses aikanaan kysyi Jumalan nimeä, hän sai vastaukseksi: Sano heille ”Minä olen” –lähetti minut. Jumala ei ole määriteltävissä, hän vain on, on koko olemisen perusta – siksi vain vertauskuvia. Me emme pysty muuhun.

Mitä siis minulle kertoo vertaus lammasten portista, vartijasta, paimenesta, lampaista, laitumesta. Olenko valmis olemaan lammas? Laumaeläin, vähän tyhmä, johdateltava… vai mitä kertomuksessa oikein haetaan?

Mitä kertomus kertoo aikana, jolloin yksilöllisyys on paljon vahvemmin muotia kuin yhteisöllisyys. Toki yhteisöllisyys tuntuu olevan taas enemmän ihmisten kaipauksessa.

Paimentolaisille lammas on aarre, se varsinainen omaisuus. Ei ole kyse mistään vähäarvoisesta, vaan elinehdosta. Lammas on kuitenkin kovin tarvitseva – sillä ei ole kykyä puolustautua petoja vastaan – se on helppo suupala.

Jos hyppään Raamatun maailmasta meidän aikamme Suomeen ja ottaisin yhteyttä vaikkapa lastensuojeluun. Pari vuotta sitten huostaanotettuja lapsia oli Suomessa noin 10.000 – vuosittain uusia huostaanottoja reilut kaksi tuhatta. Luku on kasvamassa.  Jokin on vialla. Huostaanotto voi olla hyvä asia – ainoa mahdollisuus korjata, mitä on korjattavissa. Mutta jostain huolestuttavasta se kertoo. Nuo luvut kertovat ihmisten pahoinvoinnista. Ei ole itsestään selvää, että me pystymme puolustautumaan elämän petoja vastaan. Tuhoavia ja vahingoittavia asioita vain on.

Laumasta eksynyt lammas on aina vaarassa. Mihin laumaan sinä kuulut? Keitä ovat he, joiden parissa tunnet olevasi kotonasi – missä et ole vieras? Missä olet henkisesti ja fyysisesti turvassa? Kun tulet kirkkoon – oletko paikassa, jossa voit levätä, jossa mikään ei uhkaa ja olet turvassa? Toivottavasti niin.

Jeesuksen sana: Minä olen lampaiden portti… on kuva lammastarhan portilla olevasta vartijasta, joka jalkojensa välistä päästää lampaan milloin laitumelle – päivällä syömään – ja milloin sisälle lammastarhaan – yöksi turvaan. Hän vielä tuntee lampaansa, jopa nimeltä. Kun lampaat ovat turvassa, hän huolehtii portilla, etteivät pedot tule perässä. Lammas on turvassa, kunhan vain portilla seisova paimen tekee työnsä. Paimen etsii lampaitten etua – ei omaansa. Lampaat ovat tärkeitä – ei paimen.

Kristus on ihmisen puolella – meidän puolellamme. Vertaus lampaista, paimenesta, portista, laitumesta kertoo minulle jotain siitä, että Jumalan hyvä tahto on se, että meidän olisi hyvä elää ja iloita elämästä. Jumalan tahto on, että me olisimme kuin lampaat, jotka voivat vapaasti tulla ja mennä – ja tulla sitten välillä lammastarhaan turvaan pedoilta yön yllättäessä. Paimenen seurassa on hyvä olla, ja hyvä seurata. Vapahtaja tuli vapahtamaan. Elämän antaja antaa elämän. Ilosanoma tarkoittaa oikeasti ilosanomaa.

Rajalle

Matt. 27: 33-54

Kun he tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda.
Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: »Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas.» Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.
Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: »Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!» Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan – pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.» Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: »Eeli, Eeli, lama sabaktani?» Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: »Hän huutaa Eliaa.» Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: »Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen.» Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: »Tämä oli todella Jumalan Poika!»

Rakkaat kristityt!

Omaiset ovat sairaalassa vuoteen äärellä ja kuuntelevat kuolevan hengitystä. Rintakehä nousee ja laskee hitaasti. Yksi syvä huokaus ja sitten ei mitään. Hoitaja kirjaa kellonajan ylös – elämä on päättynyt.

Uutiset kertovat pommi-iskusta Bagdadissa Irakissa tai jossain muualla. Autopommi surmaa ja haavoittaa siviilejä.

Henkilöauto liukuu talviliukkailla rekan eteen  – silmänräpäys ja kaikki on ohi. Liikennetiedote radiossa kertoo: Tie on poikki muutaman tunnin, poliisi ohjaa liikennettä kiertoteitä.

Lääkäri kertoo diagnoosin: syöpä. Elämä tuntuu pysähtyvän… onko toivoa? Millaisen elämän ennusteen saan?

Elämä päättyy. Kuolema on totta.

Uutisten jälkeen säätiedotus – vaihdetaan kanavaa. Unohdetaan.

Kuolema on kipeällä tavalla totta – niin kipeällä, että mieluusti suljemme sen ajatusten ulkopuolelle. Sen kohtaaminen on vastenmielistä. Pelottavaakin. Elämä on rajallista.

On tilanteita, joissa kuolemaa voi Fransiscuksen tavoin kutsua sanoilla: sisaremme kuolema. Kuolema tulee ystävänä – saattaakseen elämän päätökseen. Kuolema on silloin odotettu vieras.

Mutta hyvin usein kuolema on jotain aivan muuta. Kuolema erottaa rakkaan rakkaasta, ystävän ystävästä, vanhemmat lapsista tai lapset vanhemmista. Kuolema jättää yksin – eikä tuo tullessaan mitään hyvää.

Miksi Jumala sallii kaiken tämän? Miksi Hän ei hoitanut asioita toisin? Millainen Hän oikein on? Onko häntä ylipäätään?

Kuoleman äärellä viipyy yksinäisyys. Jokainen kulkee rajan yli yksin – rajalle vielä voidaan saattaa – mutta rajan yli ei askeltakaan.

Kuolema jättää myös rajan tälle puolelle yksin – kaipaus ja ikävä ainoina seuralaisina.

 

Kolme ristiä kummulla.  Jeesus keskellä – toiset kaksi ovat jääneet nimettömiksi. Perintö jaetaan arpomalla – voittaja saa Jeesuksen vaatteet. Muuta jaettavaa ei ole. Kuolemaa odotellessa heitetään herjoja. Ohikulkijatkin pilkkaavat. ”Pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt.” ”Tulkoon alas ristiltä.”

Puolen päivän aikaan aurinko pimenee. Jeesus huutaa ristiltä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani” Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Toivo sammuu. Jumalakin hylkää. Pimeys voittaa – sananmukaisesti helvetti on läsnä.

On vaikea tavoittaa sitä, mitä tapahtuu.

Golgatan ristin äärellä on vaikea ymmärtää Jumalaa – ehkä se on ainoa oikea havainto. Hän käy yli ymmärryksen. Kuva kiltistä rakastavasta taivaanisästä on tipotiessään. Olemme ymmärryksen ylittävän salaisuuden edessä.

Jumala tuli ihmiseksi. Loppuun asti. Ei voi olla ihminen kuolematta kerran. Se on ihmisen osa. Ei voi olla ihminen – osallistumatta ihmisen kärsimykseen, ihmisen yksinäisyyteen. Siihen osaan Kristus tuli. Siihen hän tuli ollakseen meidän hädässämme mukana – äärimmäisessäkin hädässä.

 

Rakkaat kristityt;
on helppo kääntää sanomalehden sivu kuolemaa koskevien uutisten ja kuolinilmoitusten ohi. On helppo vaihtaa television kanavaa tai sulkea radio raskailta uutisilta. Helposti myös unohdamme oman elämämme rajallisuuden – sen, että kaikki me kuolemme kerran. Elämä on pelottavan lyhyt.

Mutta meidän Vapahtajamme, ”kipujen mies”, on läsnä loppuun asti. Hän on mukana rajalle – ja senkin yli.

Hiljaiset askeleet

Hiljaisen viikon keskiviikon vesper 4.4.2012

Matt. 27: 11-32

Jeesus vietiin maaherran eteen. Tämä kysyi: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” ”Sinä sen sanoit”, Jeesus vastasi. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. Silloin Pilatus sanoi hänelle: ”Etkö kuule, kuinka raskaita todisteita he esittävät sinua vastaan?” Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti.
    Tapana oli, että maaherra aina juhlien aikana päästi vapaaksi yhden vangin, jonka väkijoukko sai valita. Vankien joukossa oli nyt Barabbas-niminen kuuluisa mies. Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: ”Kumman haluatte? Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?” Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä.
    Kun Pilatus istui tuomarinistuimellaan, hän sai vaimoltaan sanan: ”Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Näin hänestä viime yönä pahaa unta.” Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät väkijoukon pyytämään Barabbakselle armahdusta ja Jeesukselle kuolemantuomiota. Maaherra kysyi nyt: ”Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?” Väki vastasi: ”Barabbaksen.” Pilatus kysyi: ”Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?” Kaikki vastasivat: ”Ristiinnaulittakoon!” ”Mitä pahaa hän on tehnyt?” kysyi Pilatus. Mutta he vain huusivat entistä kovemmin: ”Ristiinnaulittakoon!”
    Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ”Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.” Kaikki huusivat yhteen ääneen: ”Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!” Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
    Maaherran sotilaat veivät Jeesuksen sisälle palatsiin ja keräsivät koko sotaväenosaston hänen ympärilleen. He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: ”Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!” He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi.
    Matkalla he kohtasivat Simon-nimisen kyreneläisen miehen ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä.

Puhe

Ihminen on alennusmyynnissä.
Pilkan kohteena.
Syljettävänä.
Lyötävänä.
Mielivallan kohteena.

Hän, jota sanotaan Kristukseksi.

Hän, josta me sanomme:
Jumala tuli ihmiseksi.

Ja siinä hän on,
kaiken kansan edessä:
Ota tai jätä:
Tämä tai Barabbas.

Ja Jumala on hiljaa,
vaikenee syytösten edessä,
pilkan edessä,
ottaa vastaan lyönnit.

Ristiinnaulitse hänet –
kaikuu palatsin pihassa.
Kuolemantuomio Jumalalle.

Missä on hän,
joka loi kaiken?
Missä Kaikkivaltias?
Missä herrojen Herra?
Missä oikeudenmukainen tuomari?
Missä rakastava isä?

Jumala tuli ihmiseksi.
Ihmisen alennukseen.
Otti orjan muodon.

Missä olet sinä – tässä kertomuksessa?
Missä olen minä?

Hiljaiset askeleet palatsin pihalla:
Barabbas kävelee vapauteen.

Jääkaapin ovessa

Saarna perhemessussa palmusunnuntain 1.4.2012

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”

    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

                                                                                                               – Matt. 21: 12-17 –

Hei!

Meillä on jääkaapin ovessa Darian ja Saaran kuva. Daria ja Saara ovat meidän lapsenlapsiamme 6 ja kolme vuotiaat. Mukavia tyttöjä kumpikin.

Viime vuosien aikana olemme aina välillä saaneet heiltä jotakin. Usein piirustuksia. Ne esittävät milloin mitäkin. Monet piirustukset ovat ehtineet olla nekin jääkaapin ovessa. Viime aikoina isommalta olemme saaneet ensimmäisiä kirjoituksia sekä vieraskirjaan että muuten. Se on hienoa

Olen aivan varma siitä, että monet teistä lapsista – ehkä kaikkikin – olette vieneet kotiin kerhosta tai pyhäkoulusta jotain itse tekemäänne – tai piirtämäänne. Tänäänkin saattaa jotain itse tehtyä lähteä kirkosta mukaan kotiin – tarkoitan tietenkin virpomavitsoja. Kuinka tärkeää onkaan, että isä tai äiti tai molemmat näkevät ja ihailevat tehtyä työtä.

On tärkeää se, että minulle rakkaat ihmiset näkevät minut ja mitä olen tehnyt ja kuuntelevat minua, mitä minulla on asiaa. Isän ja äidin – ja muman ja ukin – tehtävä on kuunnella ja nähdä.

Isälle ja äidille mietittäväksi: jos kukaan ei näe – mitä sitten? Jos niin toistuu kerta toisensa jälkeen käy pahimmillaan niin – että itse olen ainoa itseni näkijä. Tiedämme kuinka kävi legendan Narsissokselle – kun hän katsoi vain itseään lähteestä. On tärkeää, että silloin, kun lapsi on pieni – hänet nähdään rakastavasti.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on yhtä tärkeää kuin ruoka, juoma, puhtaus ja lämpö. Nämä kaikki ovat asioita, joita me ihmiset tarvitsemme elääksemme ja kasvaaksemme tasapainoisiksi ihmisiksi. Siksi ei ole aivan yhdentekevää, mitä kotiin tuoduille piirustuksille tapahtuu. On tärkeää, että nekin nähdään.

Lukemassani Raamatun kohdassa oli lapsia. Se ei ollut ihan tavallinen Raamatun kohta – siinähän tapahtui vähän erikoisia asioita. Jeesus oli tullut temppeliin. Hän ajoi myyjät ja ostajat ulos ja kaateli jakkaroita. Sitä saattoi olla jopa vähän pelottavakin katsella. Mutta Jeesus teki muutakin. Hänen luokseen tuli sokeita ja rampoja. Ja Jeesus paransi heidät. En tiedä miten – mutta paransi. Lapset näkivät sen.

Lapset näkevät sen, mikä on ilmeistä. He näkivät sen, mikä oli kaikkien nähtävillä. Tässä on Jeesus, joka tekee hyvää. Ja he alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Tuo huuto oli ylistyshuto. Se oli tarkoitettu kuninkaalle. Se tarkoittaa: auta, pelasta! Paikalla olleet lapset olivat innoissaan siitä, mitä he näkivät.

Jeesuksen vastustajat eivät pitäneet tästä. He suuttuivat ja sanoivat Jeesukselle¨”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus.

Moni huuto jää kuulematta. Moni kysymys vastaamatta. Moni piirustus katsomatta. Vaikka tärkeää olisi nähdä ja kuulla. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, rakastetuksi. Jeesus kuuli lasten huudon. Hän sanoi jopa näin: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut itsellesi kiitoksen.”

Moneen kotiin tänään saadaan virpomavitsoja. Virpomavitsat muistuttavat siitä, että nimenomaan lapset temppelissä huusivat Jeesukselle hoosiannaa! He kiittivät Jeesusta, kun tämä paransi sairaita ja auttoi heitä. He tiesivät milloin on aika iloita – ja Jeesus kuuli sen.