Seuraamisesta

4. sunnuntai helluntaista. ”Kadonnut ja jälleen löytynyt”
Lopviisan kirkko 24.6.2012

Evankeliumi

Matt. 9: 9-13

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Rakkaat kristityt!

Tämän sunnuntain aiheena on ”Kadonnut ja jälleen löytynyt.” Tämä kuuluu sellaisten pyhien joukkoon, jotka kutsuvat meitä tutkiskelemaan itseämme. Olenko kadonnut? Jos olen kadonnut – niin mistä ja keneltä? Tai – jos olen löytynyt – niin kuka on löytänyt? Mitä tämä on?

Aina välillä tapaa ihmisiä, jotka sanovat, että he ovat ihan eksyksissä – tai kadoksissa -. Siinä kokemuksessa on kai paljon jonkinlaista epätietoisuutta. En tiedä mitä minulle kuuluu, en tiedä oikein miltä asiat tuntuvat, en tiedä oikein mitä pitäisi tehdä, en tiedä mitä haluan. Olo on levoton, rauhaton.

Päivän evankeliumi kertoo tänään tullimies Matteuksesta. Jeesus lähti kaupungista tullin kautta – niin kuin ennen oli tapana – ja pyysi tullista tullimiehen seuraamaan itseään. Ja Matteus lähti. Emme tiedä miksi – en yritä edes arvailla. Mutta ainoa seuraaja hän ei ollut. Liittyi nyt vain Jeesusta seuraavien joukkoon.

Kertomuksessa ehkä yllättävää on se, että Matteus seurasi Jeesusta omaan kotiinsa. Sinne nimittäin mentiin aterialle. Aterialle tuli muitakin. Siellä lienee ollut muita tullimiehiä ”publikaaneja” ja muita syntisiä. Keitä sitten lienevätkin. Heitä tuskin lienee kovin vaikea löytää.

Fariseukset saivat tästä aiheen uuteen nurinaansa. ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Tunnettuahan on se, että juutalaiset – fariseukset eritoten- olivat hyvin tarkkoja puhtaussäännöistä – ja eivät siksi syöneet kuin tarkkaan valitussa seurassa.

Jeesus kuuli tämän nurinan ja kommentoi siihen sanomalla: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Terveet ja sairaat. Hurskaat ja syntiset.

Olen asettanut tuohon kirkon käytävälle kaksi tuolia – kuvaamaan tätä Jeesuksen tekemää jakoa. Terveet ja sairaat. Hurskaat ja syntiset.

Miten nämä tuolit ovat erilaiset?

Terveet ja sairaat.
Millaista on istua terveen tuolilla? En oikeastaan edes huomaa olevani siinä. Mikään ei tunnu. Terveys ei pahemmin tunnu millekään – en tarvitse mitään erityistä, minun on vain hyvä olla. Tässä on aika ihanteellista istua.

Millaista on istua sairaan tuolilla? Odottaa lääkärin vastaanottoa. Tunnen elämäni rajoitukset. Kipua ja kolotusta. Polvet eivät ehkä taivu niin kuin nuorempana. Hengästyttää. Pelottaa. Olo on epävarma – mitähän tästä tulee? Tarvitsen lääkäriä – lääkkeitä vähintäänkin. Onkohan tämä kuolemaksi.

Hurskaat ja syntiset.
Millaista on istua hurskaan tuolilla? Mitä silloin ajattelen itsestäni? Toimin oikein. Uskon oikein. Tiedän mikä on oikein. Olen varma itsestäni. Istunko itse asiassa hurskaan tuolilla, kun kerran istun kirkossa?

Millaista on istua syntisen tuolilla? Tunnen syyllisyyttä, tiedän, etten täytä mittaa – en omaani, enkä Jumalan. Välillä kuristaa kurkkua. En oikein uskalla ajatella, mitä tämä oikein on. Tiedän tehneeni väärin. Hävettää.

Jeesus tuntuu heittävän kaikki arvot nurinpäin. Eikö terve ole parempi kuin sairas? Eikö hurskas ole parempi kuin syntinen? Ja kuitenkin hän sanoo:” En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Mistä sinä löydät tänään itsesi? Millä tuolilla mielestäsi istut? Mihin joukkoon kuulut? Vai teetkö saman havainnon kuin minä, että jako on oikeastaan hyvin vaikea tai mahdoton. Tuntuu, kuin istuisin vähän jokaisella tuolilla. Kaikki puolet löytyvät minusta. Voin tunnistaa itseni mistä vain.

Mitä pitäisi tänään sanoa sille, joka kokee olevansa kadoksissa tai eksyksissä elämässään? Ei suinkaan: tule terveestä sairaaksi tai hurskaasta syntiseksi – se ei ollut varmastikaan Jeesuksen opetus. Jeesuksen sanat sinulle ja minulle ovat samat kuin aikanaan Matteukselle: ”Seuraa minua.”

Mitä se on? Jeesusta voidaan varmasti seurata hyvin monella tavalla – mutta tänään annan sinulle yhden neuvon viikon varalle – jos siis tahdot seurata Jeesusta. Jeesus sanoi näin: ”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’”

Opettele ensi viikolla armahtavaisuutta. Kun viikolla tunnet närkästyväsi jostain muista tämä: ”Armahtavaisuutta minä tahdon…” Siitä on hyvä alkaa –tai jos ei alkaa niin sitten jatkaa Jeesuksen seuraamista.

Jeesuksen seuraaminen ei ole pään asia – se on sydämen asia. Se ei ole järkeilyä – se on luottamusta, uskoa, turvautumista.

Jeesuksen seuraaminen ei teoreettista – sitä ei ole vaikea ymmärtää. Se on hyvin käytännöllistä, arkista. Elämä arjessa osoittaa uskomme luonteen. ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’

Muutoksen aikoja

Saarna Loviisan kirkossa Juhannuksena 23.6.2012

Evankeliumi

Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Rakkaat kristityt

Elämään mahtuu monenlaisia murrosaikoja. Sellaisia aikoja, jolloin jotain oleellisesti muuttuu – muutos voi olla luonteeltaan ulkonainen – kenen tahansa havaittavissa. Tai muutos voi olla sisäinen – jotain tapahtuu tavassani kokea ja ymmärtää elämää ja maailmaa tai itseäni. Tällaisia muutosvaiheita itse kukin pystyy todennäköisesti omasta elämästään tavoittamaan.

Osa muutoksista liittyy normaaliin elämänkaareen: syntymä, kouluunlähtö, murrosikä, kotoalähtö, työelämään siirtyminen, perheen perustaminen, työpaikkojen vaihdokset, eläköityminen, sairastuminen, kuolema… elämään mahtuu yleensä monenlaisia vaiheita, milloin missäkin järjestyksessä. Ja aina elämä näyttää vähän erilaiselta. Muutos on kirjoitettu elämään sisälle.

Mutta asia ei ole näin vain ulkoisesti. Myös mielen ja ymmärryksen taholla tapahtuu muutoksia. Kasvaminen edellyttää niitä. Pienenä ollaan hyvin sidottuja vanhempiin – erityisesti yleensä äitiin, myöhemmin otetaan etäisyyttä – ja oman aikuisuuden myötä läheisyys ja etäisyys parhaimmillaan löytävät jonkinlaisen tasapainon. Elämä ei ole aina samanlaista. Ei voi olla – eikä tarvitse olla.

Tällä mitä puhun voi olla hyvin vähän tekemistä juhannuksen kanssa. Tietenkin sellaisen liitoksen voisi halutessaan löytää – että usein kesä on lapsen ja nuoren elämässä kasvun ja muutoksen aikaa. Kesästä usein löytyy ne sellaiset elämän väljyyden hetket, jolloin muutos on mahdollista. Työn ja opiskelun paineen alla muutosta tapahtuu hyvin vähän mielen alueella. Silloin, kun tulee tilaa – jotain uutta voi seurata.

Tänään ei kuitenkaan tämä ole ensisijaisesti mielessäni. Mielessäni on Johannes Kastaja – jonka juhla juhannus kirkollisesti on. Johannes luo tilan sille henkiselle ja hengelliselle muutokselle, jonka Jeesus hänen jälkeensä toi.

Moni Raamatun lukija on Raamatun äärellä usein hämmennyksissä, vähän niin kuin kasvava nuori elämänsä vaiheiden vaihtuessa. Raamatun äärellä ollaan hämmennyksissä, koska jos sitä lukee kuin tasapaksua –kerralla kirjoitettua – teosta – ikään kuin kaikilta osiltaan samalla painotuksella – joutuu mahdottomuuden eteen. Sanat voivat olla keskenään ristiriitaisia. Vanhan testamentin opetukset ja Jeesuksen opetukset eivät kulje samaan tahtiin. Raamatun alkulehdiltä kohti Uuden testamentin ydintä käydään läpi iso kehityskaari. Aivan samalla tavalla kuin syntymästä aikuisuuteen käydään läpi kasvuin monia vaiheita. Jumala tekee tahtoaan tiettäväksi vähitellen. Sen mukaan kuin vastaanottajilla on siihen kykyä ja ymmärrystä. Tie pienen paimentolaisheimon jumalakäsityksestä on pitkä siihen, mitä Jeesus opettaa Jumalasta kaikkien rakastavana Isänä.

Raamatun sisällä ikään kuin kulkee ne samat kehityskulut – jotka me myös uskonnolliset yksilöinä koemme vuosien vieriessä ja kasvaessamme uskovina. Näköalat eivät suinkaan kapene – vaan useimmiten avartuvat.

Mikä oli Johanneksen paikka. Millaisen vastauksen Sakarias sai tuohon monen isän ja äidin kysymykseen: ”Mitähän tästä lapsesta tulee?”

Johanneksesta tuli pysäyttäjä. Hänen kutsumuksensa oli olla tienraivaaja. Hänen saarnansa oli selvä: ”Tehkää parannus: taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Ja lopulta: ”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Jokaisessa messussa me yhä muistamme ennen ehtoollista tätä Johannes Kastajan sanaa. Johannes pysäytti aikalaisensa vahvalla viestillään muutoksesta: ajat muuttuvat, pelastaja on tullut.

Niin kuin meillä ihmisinä, yksilöinä, on elämässämme muutoksen ja murroksen aikoja – niin on ollut myös ihmiskunnalla murroksen aikoja – ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Apostoli Paavali ilmaisi tämän asian näin Galatalaiskirjeessä: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. (Gal.4:4-7)

Tuota aikojen taitetta Johannes kutsumuksellaan ennakoi.