Sanat vaikuttavat

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”

Luuk. 6: 27-31

Rakkaat kristityt!

Kuinka tavallista onkaan, että erimielisyyksien tullessa ääni alkaa kohota. Puhe voi muuttua jopa huudoksi, jos en muuten saa ääntäni kuuluville. Sanoja höystetään voimasanoin tarvittaessa. Kuinka tavallista onkaan, että virheiden sattuessa työssä tai kotona, virheen tekijä saa osakseen hyvin selkeäsanaisen ja usein aika voimakasäänisen kommentin tai puhuttelun. Kuinka tavallista onkaan, että jos loukkaat minua – minä loukkaan sinua. Terävästi – ja mielelläni niin, että tiedän osuvani herkkään kohtaan. Tai kuinka tavallista on, että hiljaisuus huutaa niin, että korvia kuumottaa – ei sanota sanan sanaa.

Kuinka monesti olet kuullut, että aviopari saa keskinäiset välinsä kuntoon huutamalla, tai mykkäkoulua pitämällä – minä en ole kuullut perheneuvoja-aikanani kertaakaan näin käyneen. Kuinka monesti olet kuullut, että vanhemmat saisivat lapsensa ojennukseen huutamalla – minä en ole kuullut kertaakaan. Pelokkaaksi voi tietenkin saada niin puolison kuin lapsenkin – mutta kuntoon asioita ei niin saada. Tai oletko kuullut työpaikasta, jossa asiat saadaan toimimaan sujuvasti ja tehokkaasti haukkumalla työtoveria, työntekijöitä tai esimiehiä. Minä en ole kuullut sellaisesta työpaikasta – niistä kyllä olen kuullut, joissa tuollaisen toiminnan tuloksena voidaan huonosti ja halutaan vaihtaa maisemaa.

Asiat vain eivät yleensä tule kuntoon moittien. Rauha ei koita kostamalla. Yhteys ei synny moittimalla. Ei synny – eikä voi syntyä.

Tänään evankeliumiteksti on katkelma Jeesuksen vuorisaarnaa Luukkaan mukaan. Vuorisaarnaa on aiheesta pidetty Jeesuksen keskeisimpänä puhekokoelmana. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa hyvin selkeästi Jumalan valtakunnan arvoja ja järjestystä. Hän avaa ihmiselämän pelisääntöjä aivan uudesta näkökulmasta.

Jeesus sanoi: ”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski.”  

Jeesuksen sanoja on joskus tulkittu ikään kuin hän opettaisi seuraajilleen alistumista, suostumista vain siihen, että ylitseni kävellään. Siitä ei kuitenkaan ole missään määrin kysymys. Toisen posken kääntäminen, hyvän tekeminen niille, jotka teitä vihaavat, on mitä voimakkain ase pahuutta vastaan. Se on ainoa toimiva tapa korjata ihmissuhteita – niin kotona, työpaikoilla kuin kansojen kesken.

Kun pahaa vastustetaan pahalla, seurauksena on vain kostamisen kierre. Kun huutoon vastataan huudolla – äänen painot vain kovenevat ja pienistäkin ongelmista tulee arvovaltakysymyksiä. Loukkaukset sattuvat entistä enemmän. Tilanne on vähän sellainen kuin jos tautia hoidetaan aspiriinilla – eikä se tunnu tehoavan – ja otetaan sitten vain samaa lääkettä lisää ja lisää… eikä tulla kuin vain vähän enemmän kipeäksi. Jos halutaan parantua, on hoitoa vaihdettava. Joko toinen lääke tai jokin muu hoito on saatava tilalle.

Siksi pahuutta ei voi hoitaa pahuudella, vaan vain tekemällä hyvää ja katkaisemalla kierre. Toisen posken kääntäminen on vahva lääke loukkauksia vastaan. Pahuuden kierre pyritään katkaisemaan – se on tavoite.

Sanat ovat hyvin merkillisiä. Niillä on valtava voima. Raamatun alkulehdillä kerrotaan: ”Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Sana, tahto, ajatus, tietoisuus pani kaiken liikkeelle. Valo syttyi. Luominen sai oman suuntansa Jumalan ajatuksesta. Me saimme siitä osamme – olemme pieni kipinä samaa valoa – Jumalan kuvina. Siksi meidänkin sanoillamme on vaikutus. Sanoilla me joko revimme hajalle tai sanoillamme luomme yhteyttä ja rakennamme tätä Jumalan luomaa maailmaa.

Oletko kuullut kodeista, joissa ystävällisillä sanoilla rakastamalla saadaan asiat kuntoon – minä olen.

 

Epäoikeudenmukaisuutta

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”

Luuk. 13: 1-5

Rakkaat kristityt!

Viime sunnuntaina oli puhetta Jeesuksen opetuksesta: eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat – ja ”en minä ole tullut etsimään hurskaita, vaan syntisiä.” Ja kuinka hän kutsui seuraamaan itseään.

Seuraamisen voi aloittaa – tai sitä voi jatkaa – osoittamalla armollisuutta. Tänään jatkan siitä.

Elämä ei ole oikeudenmukaista. Elämä ei vain kulje niin, että paha seuraisi pahaa – ja hyvä seuraisi hyvää. Sitähän kai oikeudenmukaisuus olisi – kukin saa mitä ansaitsee – hyvää tai pahaa.

Toinen pyrkii elämään kaikin tavoin terveellisesti – syö ravintosuositusten mukaisesti, välttää tupakanpolttoa ja liian runsasta alkoholinkäyttöä – ja kuitenkin voi sairastua vakavasti ja kuolla. Toinen vähän välittää ruuan terveellisyydestä ja muutenkin harrastaa sellaista, mitä ei pidetä hyvänä – ja on kuin vanha tervaskanto – elää pitkään ja suhteellisen terveenä.

Elämänsä asiat hyvin hoitava voi yhtäkkiä joutua rattijuopon kolaroimaksi maantiellä – menettää jopa henkensä. Asiat vain tapahtuvat, kysymättä mitenkään sitä, ansaitsiko hän tätä vai ei. Elämä ei ole reilua.

Meihin on jotenkin hyvin syvään kirjoitettu vaatimus oikeudenmukaisuudesta. Oikeustaju vaatii sitä – silmä silmästä, hammas hampaasta – on vanha oikeusperiaate.

Ja sitten tulee Jeesus, joka kääntää jälleen kaiken nurin. Hän opettaa yksiselitteisen selkeästi: elämä ei kohtele meitä oikeudenmukaisesti. Ei ole niin, että paha saisi aina pahan palkan ja hyvä hyvän palkan.

Kuten tiedämme – Jeesuksen aikana Palestiinaa hallitsivat roomalaiset. Maaherra Pilatus nimenä on aivan tuttu – onhan hän saanut nimensä jopa uskontunnustukseen. Neljännysryhtinas Herodes Antipas oli toinen hallitsija samaan aikaan. Kumpikin oli yhtä verisiä ja mielivaltaisia hallitsijoita. Ymmärtääkseni Jeesus viittaa kapinaan Jerusalemissa, jonka Pilatus tukahdutti verilöylyllä. Joukkomurhat eivät tuolla Lähi-idässä tunnu olevan mikään uusi keksintö. Verilöylyissä saa surmansa moni viaton.

Oli sitten kyse Pilatuksen käskemästä verilöylystä tai onnettomuudesta, jossa torni kaatuu – uhriksi joutuminen oli ilmeisen sattumanvaraista. Ei niitä kukaan ansainnut – he eivät olleet sen syntisempiä muut.

Me ihmiset voimme ajatella – ja ajattelemmekin – että on olemassa pieniä syntejä ja suuria syntejä. Kristus ei tunnu ajattelevan niin – kaikki yhtälailla tarvitsevat parannusta. Mielenmuutosta. Kääntymistä Jumalan puoleen. Me olemme samassa veneessä elämän historiastamme riippumatta.

Kuinka helposti me syyllistämme niitä, jotka näyttävät olevan keskellämme jotenkin huonompiosaisia. On helppo syyllistää heitä, jotka päihteet – viina tai muu – ovat vieneet mukanaan. Ja kuitenkin – raja on jotensakin hienon hieno. Miksi me saamme olla suhteellisen terveitä, miksi meidän elämämme on suhteellisen ojennuksessa, miksi me olemme onnistuneet pitämään päämme pinnalla – miksi meille ei ole käynyt huonosti. Ei siihen ole vastausta.

Mutta olemme myös toisessa mielessä samassa veneessä ja samassa asemassa. Olemme myös samalla tavoin Jumalan rakkauden ja armollisuuden kohteina. Jumalan hyvyys ja Jumalan armollisuus ovat myös täysin epäoikeudenmukaisia.  Armo ja rakkaus ja hyvyys eivät milloinkaan tule osaksemme, koska ansaitsemme ne. Emme ansaitse – emme kukaan. Ja kuitenkin Jumala rakastaa ja on armollinen, koska hän yksinkertaisesti vain haluaa sitä. Jumala rakastaa, koska hän rakastaa. Hän armahtaa, koska hän armahtaa.

Apostoli Paavalin johtopäätös tästä kaikesta oli: ”Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.”