Vain yksi yö

Jeesus sanoi opetuslapsille:

    ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.
    Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.
    Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.”

Matt. 10: 16-22

 

Rakkaat kristityt!

Vain yksi yö – ja tallin hämy on haihtunut.
Vain yksi yö – monessa kodissa odotus vaihtui pettymykseen.
Vain yksi yö – ja elämän todellisuus iskee vasten unelmia.
Vain yksi yö.

Aina käy niin, että kun tapahtumista kuluu tarpeeksi kauan aikaa – tapahtumat alkavat saada ympärilleen jotain tarunhohtoista. Aivan varmasti niin on käynyt myös Jeesuksen syntymän kohdalla. On mahdollista, että niin kävi jo varhain – eihän kukaan toki ollut tekemässä muistiinpanoja jouluyönä. Jeesuksen syntymästä kerrottiin – ja sitten aikanaan sekä Luukas että Matteus tallensivat joulukertomuksensa. Hieman erilaiset. Hieman erilaisilla painotuksilla. Kumpikin sijoittaa Jeesuksen syntymän Betlehemiin. Luukas kertoo paimenista, Matteus tietäjistä. Ehkä Luukas halusi muistuttaa, että Vapahtaja syntyi arjen, työn, köyhien keskelle. Matteus muistutti tietäjillä, että ilosanoma kuuluu kaikelle kansalle – koko maailmalle. Johannes ja Markus ohittavat evankeliumeissaan Jeesuksen syntymän kokonaan.

Yhtä kaikki – mielikuvat tallin hämärästä ovat vahvat. Jos vain voisi – sijoittaisi tallin jonnekin keskelle hankia – vaikka lunta ei varmasti ensimmäisenä jouluna ollut mailla eikä halmeilla.

On jotenkin tavattoman ymmärrettävää, että Jeesuksen syntymän ympärille on aikojen saatossa syntynyt monenlaisia kertomuksia. Se on ymmärrettävää mielestäni siksi, että jotenkin mieli haluaa kuvittaa tapahtumia –ja erityisesti kuvittaa tapahtumia, joita ei voi ymmärtää. En tarkoita sitä, etteikö lapsen syntymää voi ymmärtää – toki voi. Moni on synnyttänyt, moni on ollut läsnä synnytyksessä – ajattelen meitä isiä – ja kaikki me olemme syntyneet. Eihän siinä sinänsä ole mitään yliluonnollista – ihmeellistä kylläkin. Tarkoitan sitä, että se mikä on käsittämätöntä on tämä:  Jumala tuli ihmiseksi.

Ja sitten: yksi yö joulusta tapaninpäivään. Kuva tallista vaihtuu Stefanoksen kivittämiseen ja siihen, että opetuslapsia odottavat erilaiset vainot.

Joulun sanoma ei kuuluu satujen maailmaan. Ei siitäkään huolimatta, että joulun ympärille on kehitetty lukematon määrä erilaisia satuja. Joulun sanoma kuuluu tähän maailmaan, tähän ihmisten todellisuuteen. Todellisuuteen, jossa on mahdollista kuulla uutisia Newtownin pikkukaupungin lastenmurhasta… Joulun sanoma kuuluu maailmaan, joka on monelle hyvin karu paikka elää.

Joulun sanoma kuuluu koteihin, joissa jouluaterian ja lahjojen jälkeen alkaa riita ja huuto. Sanoma kuuluu koteihin, joissa odotukset vaihtuvat pettymyksiksi.

Tällaiseen maailmaan Jumalan valtakunta on tullut ja tällaiseen maailmaan Jeesus lähetti oppilaansa. Evankeliumin katkelma liittyy kahdentoista opetuslapsen lähettämiseen. Jeesus lähettää heidät julistamaan, parantamaan, ajamaan pahoja henkiä pois, siis tekemään hyvää.

Tässä maailmassa ei kuitenkaan ole niin, että hyvään vastattaisiin aina hyvällä. Tämä todellisuus ei ole sellainen. Me elämme yhä maailmassa, jossa paha tekee tuhoaan. Siksi Jeesuksen seuraajien on oltava viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. On toimittava viisaasti – ei vastoinkäymisiä tai vainoja ole tarkoitus hakea – on siis toimittava viisaasti ja vilpittömästi. Kun ulkopuoliset ovat aggressiivisia – on Kristuksen seuraajan oltava viisas ja vilpitön.  Mitä sitten vastaan tuleekin, meidän puolustajamme on kanssamme. Me emme ole yksin.

Jeesus haluaa rohkaista meitä, jotka haluamme elää Jumalan valtakuntaa todeksi tässä maailmassa. Hän haluaa rohkaista meitä rakkauteen, totuudellisuuteen.

Me elämme jatkuvasti maailmassa, jossa niin paha kuin hyvä on totta. Ne ovat vieläpä sekoittuneena toisiinsa. Hyvän tekijää ei aina rakasteta – sillä hän olemisellaan paljastaa pahuuden.

On aikoja, jolloin pienikin pimeässä loistava valo sattuu silmään ja häikäisee. Ja kuitenkin, meidät on kutsuttu tuomaan Jumalan valoa maailmaan. Pienikin tuikku, joka hehkuu rakkautta ja välittämistä, ystävyyttä – valaisee pimeyden.

Ystävällinen sana oikeassa paikassa tuo toivon sinne, missä sitä ei ole.

Pidä kiinni joulun valosta – pidä kiinni valosta, joka syttyi loistamaan jouluyönä. Pimeys ei voita valoa – ei koskaan.

Vain yksi yö – ja toivon valo syttyi maailmaan.
Vain yksi yö – ja elämä täyttyy ihmetyksellä.
Vain yksi yö – ja Jumalan lupaukset toteutuvat.

Vain yksi yö.

Jumala tuli ihmiseksi – jouluaaton Raamattu-meditaatio

Jeesuksen syntymän odotus

  ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. ”

Luuk. 2: 1–5

 

Herra,
milloin täyttyy minun odotukseni?
Milloin kaipaus saa vastauksensa.

Sinä tulit kerran.
Tulit tiettynä aikana,
tiettyyn kaupunkiin,
tunnettuun perheeseen.

Tule Herra,
tule luokseni.
Tule keskellemme.

Seimen äärellä

”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”

Luuk. 2: 6–7

Jos olisit tullut juhlahumussa,
torvien soidessa
ja kansan riemuitessa kaduilla,
olisin tunnistanut sinut.

Sinä tulit itkien,
vastasyntyneenä,
köyhään kotiin.

Tulit yhtä alastomana,
yhtä pienenä
kuin me muutkin.

En tiennyt,
että sinut olisi pitänyt ottaa vastaan.
Jäit ulkopuolelle.
Syöttökaukaloon.
Oljille.

Jumala.

Teille on syntynyt Vapahtaja

”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.””

Luuk. 2:8-12

Valkon satamassa,
voimalaitoksella,
raatihuoneella,
kauppakeskuksessa,
kouluissa,
virastoissa,
pankeissa,
maatiloilla,
tietyömaalla,
rekan nupissa,
rakennuksilla,
terveyskeskuksessa,
palvelutalossa,
kotona..
missä sitten töissä vain ikinä voidaan olla
– tai missä muuten eletään ihmisen arkea…
sinne kuuluu sama uutinen,
jonka paimenet kuulivat kedolla:
”Teille on syntynyt Vapahtaja.”

Tulkaa katsokaa.
Hän makaa seimessä.
Kaipaa äitinsä rinnoille.
Itkee.
Jumala on tullut ihmiseksi.
Ihmeellistä.
Käsittämätöntä.
Tämä ylittää ymmärrykseni.

Jumalan on kunnia korkeuksissa

”Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

— Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Luuk.2:13-14

Herra,
minun iloni on hiljainen.

Se ei kaiu kuin enkeleiden laulu
öisellä kedolla.

Herra,
minun iloni  on hiljainen,
se on vain kuiskaus:

Vapahtaja on syntynyt.

Kiitos!

 

Marian poika

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Matt. 1: 18-24

Rakkaat kristityt!

”Minä se en ole” – mahtoi olla Joosefin ensimmäinen vastaus mielessä nousevaan kysymykseen: ”Kuka on syntyvän lapsen isä?”

Tiedän kyllä, että moni kristitty haluaisi sulkea korvansa koko kysymykseltä – tai ohittaa sen jotenkin turhana. Kautta kristikunnan on jo kaksi tuhatta vuotta julistettu sanomaa siitä, kuinka neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan.

Mutta tuskinpa tuo vastaus oli Joosefille itsestään selvä. Eiköhän ensimmäinen ajatus ennemminkin ollut: ”Tuo tyttö, joka on minulle luvattu – odottaa lasta. Mutta minä en ole isä – kuka on?”

Se mahtoi olla hyvin kipeä kokemus – ja voin kuvitella, että kipeästä kokemuksesta oli kyse myös Marian kohdalla. Hänen täytyi tietää, mitä hänestä ajatellaan. Nuori tyttö – sitähän neitsyt silloin tarkoitti – odottaa lasta. Liekö ollut jo viidentoista.Tuskin hän oli paljon vanhempi. Avioliiton solmimisikä kun oli huomattavasti aiemmin kuin meidän aikanamme.

Lain mukaan Maria olisi pitänyt kivittää – ja niin olisi ehkä käynyt, jos Joosef ei olisi ottanut syntyvää lasta omiin nimiinsä. Jos Joosef ei olisi saanut unessa viestiä enkeliltä – ehkä me emme olisi viettämässä joulun aluspäiviä.

Aika oli täysin toinen kuin tämä meidän elämämme aika. Yhä meidän aikanamme naisten asema maailmassa on huomattavasti heikompi kuin miesten – mutta tuohon aikaan sitä ei edes asetettu kyseenalaiseksi. Yhteiskunta oli patriarkaalinen – ja sillä hyvä. Asiat katsottiin vahvasti miesten näkökulmasta. Tästä syystä oli hyvin merkittävää, että Joosef otti Marian ja syntyvän lapsen omakseen.

Tutussa Luukkaan jouluevankeliumissa – jonka siis kuulemme huomenna ja ylihuomenna – tämä tulee vielä paljon vahvemmin esille.  …”Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.  Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta”… Jeesus laskettiin siis Joosefin sukuun kuuluvaksi.

Joosef katoaa evankeliumeista pian Jeesuksen lapsuuskertomusten jälkeen. On arveltu, että hän kuoli varsin varhain.

Kysymys Jeesuksen isästä kuitenkin mitä ilmeisimmin jäi elämään. Markuksen evankeliumissa kerrotaan näin: ” Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme.” Näin he torjuivat hänet.” Sanat liittyvät tilanteeseen Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa – jossa hänet asetettiin hyvin kyseenalaiseksi. Jeesusta kutsutaan Marian pojaksi.

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa se oli suuri loukkaus. Vaikka Joosef olisi kuollut – Jeesusta olisi pitänyt ilman muuta kutsua Joosefin pojaksi. Jos lasta kutsuttiin äidin mukaan – se kertoi jotain syntyperästä. Jos tämä pitää paikkansa – silloin Jeesus oli monien silmissä toisen luokan kansalainen, vailla kansalaisoikeuksia – ja esimerkiksi vailla oikeutta perustaa oma perhe.

Rakkaat kristityt. Herran syntymä on lähellä. Huomenna on jouluaatto. Ylihuomenna joulu – Kristuksen syntymäjuhla. Jumala tuli ihmiseksi.

Jumala tuli ihmiseksi. Hän ei syntynyt palatsiin – kuninkaalliseen perheeseen. Hän ei syntynyt maan mahtavien joukkoon, heidän joukkoonsa, joilla on valtaa. Hän ei syntynyt edes kovin perinteiseen tavalliseen perheeseen. Hänen syntymänsä ympärille liittyi paljon kysymyksiä. Häpeääkin. Hän ei tullut rikkauden keskelle – hän syntyy keskelle köyhyyttä.

Jumala tulee ihmiseksi. Hän syntyy sen raadollisuuden keskelle, mitä tämä ihmiselämä vain voi olla.

Tämä ulottuvuus, josta kaikki kiiltokuvamaisuus on kaukana – unohdetaan usein joulupuheissa. Ja kuitenkin siitä näkökulmasta avautuu aivan uusi syvyys Jumalan rakkauden luonteesta.

Tällaisen Vapahtajan syntymäjuhlaan saamme ystävät olla valmistautumassa.

Autuas se, joka ei torju – 3. adventtisunnuntai

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:

Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:
– Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
hän raivaa sinulle tien.”

Matt. 11: 2-10 

Rakkaat kristityt!

Joulu lähestyy – päivä kerrallaan. Tänään en kuitenkaan halua muistuttaa sinua jouluun valmistautumisesta, en joululahjoista – en joulun puitteista muutenkaan. Tahdon pysähtyä kanssasi erään hyvin keskeisen kysymyksen äärelle. Kysymys on se, joka pyöri Johannes Kastajan mielessä hänen viimeisinä elinpäivinään. ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”

Tämän kysymyksen kanssa Johannes lähetti oppilaansa Jeesuksen luokse. Kuka sinä Jeesus nasaretilainen oikein olet? Oletko se, joksi me sinut uskomme?

Kuulimme äsken miten Jeesus itse kyselijöille vastasi. Hänen vastauksensa ei suinkaan ollut suora: Niin minähän se olen – mitäpä siinä kyselette. Ei, hänen vastuksensa oli toisenlainen. Hän antoi vastauksessaan tilan kyselijöiden omille vastauksille sanomalla näin:

”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”

Ensi kuulemalta vastaus tuntuu kovin selvältä – eikä herätä sen kummempia kysymyksiä. Täytyyhän tässä olla kyse odotetusta pelastajasta, kun hän tekee noin paljon hyvää. Meidän näkökulmamme on tällainen. Ja oikeassa tietenkin olemmekin. Mutta tuolloin Jeesuksen ajan Palestiinassa vastaus ei ehkä ollutkaan niin itsestään selvä. Ei ollut ollenkaan sattumaa, että Jeesuksen vastaus loppuu sanoihin: ”Autuas se, joka ei minua torju.”

Jeesus ei ollut aikalaisilleen mikään helppo tapaus. Hän sotki rajoja minkä ehti. Hänen tekonsa ja opetuksensa rikkoivat kerta toisensa jälkeen sitä, mihin oli totuttu. Kun hän kutsui autuaiksi niitä, jotka eivät häntä torju – sanoihin oli aihetta. Moni torjui. Moni torjui silloin – niin kuin moni torjuu tänäänkin.

Johanneksen evankeliumissa on mielenkiintoinen keskustelu, joka valottaa meille tämän Jeesuksen vastauksen erityistä luonnetta. Johannes nimittäin kertoo siitä, kuinka opetuslapset kysyivät kerran Jeesukselta: ”Rabbi, kuka on tehnyt synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö, vai hänen vanhempansa?”

Meille opetuslasten kysymys saattaa tuntua oudolta – mutta Jeesuksen ajan juutalaisille se ei ollut lainkaan outo. Juutalainen käsitys oli yksiselitteisesti se, että vammat, onnettomuudet, sairaudet, köyhyys olivat aivan yksiselitteisesti synnin seurausta. Oppineet saattoivat aivan todella vakavissaan käydä keskustelua siitä, oliko sokeana syntynyt tehnyt syntiä äitinsä kohdussa. Ehkä muistat Jeesuksen vastauksen – kukaan ei ollut tehnyt syntiä. Vamma ei ollut eikä ole synnin seuraus – kuin enintään siinä mielessä, että elämme turmeltuneessa ja epätäydellisessä maailmassa.

Tätä taustaa vastaa Jeesuksen vastaus Johanneksen opetuslapsille on hyvin merkittävä:

”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”

Vastaushan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jeesus julisti Jumalan valtakunnan ilosanomaa niille, joille sen kaikkein vähiten uskottiin kuuluvan. Hän otti omikseen heidät – joille sen odotettiin vähiten kuuluvan. Sairaat saivat tulla, syntiset saivat tulla, köyhät saivat, spitaaliset saivat tulla – kuolleitakin hän herätti ja kutsui valtakuntaansa.

Monet Jeesuksen aikalaisista todella loukkaantuivat tähän. Se oli varmasti yksi merkittävin syy, miksi hänet torjuttiin – ja miksi lopulta adventin Hoosianna-huudot niin nopeasti muuttuivat ristiinnaulitse –huudoiksi.

Jeesus torjui voimakkaasti sen, että Jumalan valtakunta kuuluu vain uskonnolliselle eliitille.

Tämän kolmannen adventtisunnuntain aihe on: Tehkää tie kuninkaalle. Jeesuksen tien valmistajana oli hänen aikanaan Johannes. Tuossa miehessä ei paljon diplomaatin tai hallitsijan vikaa tuntunut olevan. Hän oli enemmänkin erämaan erakko – ja kun hän tuli ihmisten pariin Jordanin rannalle viesti oli selvä: Tehkää parannus. Kovin piikki tuntui osuvan niihin, joilla oli valtaa.

Sen sijaan heikoille, syrjäytetyille, köyhille, sairaille, syyllisille, syntisille kutsu parannuksen on aina myös lupaus: Teitä kutsutaan, koska tie ei ole tukossa. Jumalan rakkauden todellisuus on murtautunut tämän maailman keskelle. Meidän keskellemme.

Kenelle valtakunta kuuluu – kenelle kuuluu kutsu? Keneltä tai keiltä – tuo valtakunta tänään tahdotaan sulkea? Keitä ei tahdota siunata? Ketkä koetaan vieraaksi? Ketkä suljetaan ulkopuolelle? Heidät Kristus kutsuu tänään seuraansa. ”Autuas se, joka ei minua torju”, sanoo Vapahtajamme.

Hoosianna! Tervetuloa matkalle!

Saarna kaksikielisessä jazzmessussa Loviisan kirkossa 2.12.2012

Evankeliumi

Matt. 21: 1-9

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.»
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      – Sanokaa tytär Siionille:
      Katso, kuninkaasi tulee!
      Hän tulee luoksesi lempeänä,
      ratsastaen aasilla,
      työjuhdan varsalla.
    Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      – Hoosianna, Daavidin Poika!
      Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
      Hoosianna korkeuksissa!

Matt. 21:1-9

När Jesus och lärjungarna närmade sig Jerusalem och kom till Betfage vid Olivberget skickade Jesus i väg två lärjungar och sade till dem: ”Gå bort till byn där framme, så hittar ni genast ett åsnesto som står bundet med ett föl bredvid sig. Ta dem och led hit dem. Om någon säger något, skall ni svara: Herren behöver dem, men han skall strax skicka tillbaka dem.” Detta hände för att det som sagts genom profeten skulle uppfyllas: Säg till dotter Sion: Se, din konung kommer till dig, ödmjuk och ridande på en åsna och på ett föl, ett lastdjurs föl. Lärjungarna gick bort och gjorde så som Jesus hade sagt åt dem. De hämtade åsnan och fölet och lade sina mantlar på dem, och han satt upp. Många i folkmassan bredde ut sina mantlar på vägen, andra skar kvistar från träden och strödde dem på vägen. Och folket, både de som gick före och de som följde efter, ropade: ”Hosianna Davids son! Välsignad är han som kommer i Herrens namn. Hosianna i höjden!”

Rakkaat kristityt! Kära kristna!

Kaikki, jotka kynnelle kykenivät olivat lähteneet pääsiäisjuhlille Jerusalemiin. Martta ja Maria, joiden luona Jeesus oli usein vieraillut, olivat pyytäneet ystävänsä mukaan. Bartimoios hade kommit från Jerico med sina vänner. Många, som hade hört hur Jesus predikade av Guds rike hade kommit från Galileen. Isä, jonka pojan Jeesus oli parantanut epilepsiasta – hänkin oli paikalla. Eivätkä vain he – vaan he olivat pyytäneet mukaansa myös ystäviään ja naapureitaan. Väkeä oli paljon. Heitäkin oli tullut, jotka Jeesus oli ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Se, että pääsiäisen aikoihin Jerusalemiin kokoontui paljon ihmisiä – ei ollut mitenkään ihmeellistä. Se oli tavallinen aika lähteä vuosittaiselle pyhiinvaellukselle temppeliin. Suuri sovintopäivä oli tulossa.

Tämä vuosi oli kuitenkin poikkeuksellinen: sana oli kiirinyt Jeesus tulee juhlille. Jesus kommer också till Jerusalem.  Många var intresserad, att se vad Jesus skall göra på festen. Innostus oli suurta.

Mikä sai ihmiset liikkeelle? Syitä oli lukemattomia – niitä oli varmaan lähes yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Yksi asia kuitenkin yhdisti kaikkia: se miten he olivat kuulleet Jeesuksen puhuvan, se mitä Jeesus oli tehnyt heille, tai mitä he olivat nähneet Jeesuksen tehneen muille – oli heille merkittävää. Varför var de alla här? De var där därför, att Jesus har sagt eller gjort till dem någonting som var betydelsefull för dem.

Kuluneena syksynä tiedotusvälineet ovat kertoneet kirkon nelivuotiskertomuksen pohjalta siitä, kuinka nuoret ja nuoret aikuiset ovat lähteneet kirkosta. På hösten har vi hört hur många unga människor har lämnat kyrkan. Riktningen har varit alldeles annorlunda än i evangelium i dag. Varför det?

Ja tror, att det är den största frågan i kyrkan just nu? Miksi näin on käynyt – on kirkolle tänään aivan oleellinen kysymys.

Jos olen oikein ymmärtänyt on syy tämä: Kirkon sanoma ei tunnu merkittävältä. Se ei merkitse mitään – se ei kosketa. Om jag förstor rätt, är orsaken det, att vad kyrkan säger är inte betydelsefull.

Men är det verkligen så? Jag tror, att ett stor sak är, att man måste finnas nya orden, att berätta om Jesus. Budskapet är bra – men orden är gamla. Tillsvidare är det så, att det är viktigt att höra, att jag är alskad, jag är värdefull i Guds ögon, att mitt liv har betydelse, att jag är Guds barn, jag har en uppgift i Guds plan,  osv.
Mutta onko niin, ettei sanoma kosketa tai ole merkittävä. En oikein usko sitä. Sanoma on hyvä – mutta sanat käyvät vanhoiksi. Kristillisen uskon sisältö on tärkeä voida toistaa kielellä, jota tässä ajassa ymmärretään. Yhä vielä meille on tärkeä kokea olevansa rakastettu, arvokas Jumalan silmissä. Yhä vielä on tärkeää, että elämälläni on tarkoitus, suunta. Yhä vielä on tärkeä se lahja, jonka kasteessa saimme: me olemme Jumalan lapsia. Me kuulumme johonkin.

Niin Suomessa kuin maailmalla on paljon kristillisiä yhteisöjä, jotka kasvavat. Ne kasvavat, koska niiden jäsenet rakastavat toisiaan. He välittävät toisistaan. Ja kutsuvat toisiaan messuun sunnuntai sunnuntain jälkeen. I Finland såsom annanstans finns det många kristliga gemeskaper, som växer. De växer därför, att medlemmarna älskar varandra. Och de kallar också derar vänner ihop till mässan varje söndag.

Adventin ilosanoma kertoo innostuneesta joukosta, joka on vastaanottamassa Kuningastaan. Heillä oli vahva usko ja kokemus siitä, että Jumalan valtakunta on tullut. Ja se on tullut. Se on siellä, missä Jeesukseen uskotaan, häntä seurataan ja annetaan rakkauden saada tilaa elämässä.

Söndagens evangelium berättar om människor, som har kommit, att ta emot sin Konung. De trodde, att Guds rike hade kommit ibland dem. Och den har värkligen kommit. Guds rike är där, var man tror på Jesus, följer honom och tillåter kärleken utrumme i livet.

Kalle – den här mässan är den första mässan för dig som stadigvarande kyrkoherde i Lovisa svenska församlingen. Ja gratulerar. Men jag vill uppmana dig, att ta emot med mig en uppmaning. Vi vill göra, allt vi kan så, att det skall bli dubbelt mängd människor varje söndagen i mässan i nästa år. Kalle, onnittelen sinua vakinaisesta kirkkoherran virasta Loviisan ruotsalaisessa seurakunnassa – haastaan sinut yhdessä kanssani tuplaamaan messussa kävijöiden määrän alkavana kirkkovuotena.

Jag vet, att vi kan inte göra det. Tiedän, että me emme voi tehdä sitä. Mutta te voitte tehdä sen – tule usein kirkkoon. Ja kun tulet, ota ystäväsi mukaan. Men ni kan göra det. Kom ofta till kyrkan och ta din vän med dig. Och ja tror, att gud skall välsigna det. Uskon, että Jumala sen siunaa.

Siellä, missä kirkko voi hyvin – siellä nimenomaan messussa kävijöiden lukumäärä kasvaa. Var kyrkan mår bra, där kommer mera och mera människor till kyrkan. Guds rike är här – och inte bara här, det är allt var man tro på Jesus och var man människor älskar varandra. Jumalan valtakunta on täällä – eikä vain täällä, vaan kaikkialla, missä uskotaan Jeesukseen ja missä ihmiset rakastavat toinen toistaan.