Ansaitsematta – Septuagesimasunnuntai 27.1.2013

Saarna Loviisan kirkossa 27.1.2013

Jeesus sanoi:

    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
    Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
    Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

Matt. 20: 1-16

 

Rakkaat kristityt!

Tämän sunnuntain evankeliumi ei kelpaa työmarkkinajärjestöille ohjeeksi siitä, kuinka työehtoja olisi järjestettävä. Jos samasta työstä pitäisi maksaa yhtä paljon palkkaa sille, joka on tehnyt koko päivän töitä kuin sille, joka tuli vain tunniksi töihin – ei tuollaista ohjetta voisi millään tavoin pitää oikeudenmukaisena. Jeesuksen neuvot eivät kelpaa siihen tarkoitukseen.

Oikeudenmukaisuutta – sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, pidetään usein aivan perustavaa laatua olevana normina. Samalla mitalla kaikille. Samasta työstä sama palkka, samasta rikoksesta sama rangaistus, samoilla normeilla samanlaiset tuet, samanlaiset mahdollisuudet kaikille… Se on sääntö, joka pätee hyvin moneen asiaan.

Jälleen olemme sellaisen Jeesuksen opetuksen äärellä, joka tuntuu rikkovan niitä elämän sääntöjä, joihin me olemme tottuneet. Jumalan valtakunnan säännöt ovat toisenlaiset . Jumalan valtakunnan sääntöihin ei kuulu: ”Kaikille ansionsa mukaan.” Jumalan valtakunnan säännöt ovat: ”Jumala toimii niin kuin toimii.”

Oikeudenmukaisuuden vaatimus on monen hyvän asian este. Tiukka oikeudenmukaisuuden vaatiminen merkitsee sitä, että en voi tehdä kenellekään hyvää – jos en voi tehdä sitä kaikille. En voi auttaa – ellen auta kaikkia. En voi antaa lahjaa – ellen voi antaa kaikille lahjaa. En voi rakastaa – ellen voi rakastaa kaikkia. En osoittaa ystävyyttä – ellen voi tehdä sitä kaikille.

Hyvän tekemistä ei pidä mitata. Jos sitä mitataan – elämästä tulee kaupankäyntiä. Rakkautta tulee osoittaa siksi, että rakastaa.

Monessa avioliitossa halutaan osoittaa oikeudenmukaisuutta Rakastan sinua kunhan sinä rakastat minua. Osoitan sinulle hyvyyttä – jos sinä osoitat sitä minulle. Lopputulos on helppo arvata – sellaisessa liitossa rakkaus muuttuu vähitellen kauppatavaraksi ja katoaa sitä myöten.

Jumalan valtakunta on toisenlainen. Mitä me Jeesuksen opetuksesta voimme siitä tänään oppia?

Jumalan valtakunta on kuin isäntä, joka pitkin päivää kutsuu työntekijöitä viinitarhaansa. Kutsu kuuluu: ”Tule mukaan, sinua tarvitaan. Sinulle on tehtävä.” Jumalan rakkauden viesti tarvitsee jatkuvasti niitä, jotka vievät sitä eteenpäin. Viestiä viedään eteenpäin rakkauden teoin arkisessa elämässä. Viestiä viedään eteenpäin rohkaisevin sanoin. Viestiä viedään eteenpäin kuuntelemalla ja jakamalla taakkoja. Viestiä viedään eteenpäin luomalla edellytyksiä – taloudellisia tai muita.

Kutsu on avoin aina – aamusta iltaan.

Mutta palkka on kaikille sama. Yhden päivän palkka – denaari. Paavali ilmaisee asian näin: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.” Elämä.

Jumalan hyvyyttä, Jumalan rakkautta ja armoa ei voi ansaita. Se on evankeliumin vallankumouksellinen uutinen. Sanoma rikkoo kaikki oikeudenmukaisuuden vaatimukset. Hyvin monet loukkaantuvat tähän. Kuinka voi olla niin, ettei minun ponnisteluillani ole pelastuksen asiassa mitään merkitystä. Se vain on niin. Jos armo voidaan ansaita – kyse ei ole enää armosta.

Jeesus tunsi hyvin ihmisen mielenlaadun, kun hän vertaukseensa sisällytti myös sen, että aamulla tulleet työntekijät nostivat metelin. He odottivat saavansa enemmän – he olivat sentään tehneet töitä aamu kahdeksasta ilta kuuteen.  Ja alkoivat moittia isäntää. Mutta isännän vastaus oli yksinkertaisen selkeä: enkö saa tehdä omallani mitä haluan? Katsotko karsaasti sitä, että olen hyvä? Jumala jakaa hyvyyttään niin kuin tahtoo. Sitä on armo.

Aina, kun armolle tehdään sääntöjä – se pilataan ja se muuttuu joksikin muuksi.

Kun yhteiskunta lainsäädännöllä säätelee yhteistä elämää, on säännösten oltava oikeudenmukaiset. Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole – tai muuten lainsäädäntö koetaan hyvin loukkaavaksi ja syrjiväksi. Tähän suuntaan säännöksiä yleensä pyritään muokkaamaan. Kaikista tulee pitää huolta. Tai kun työmarkkinajärjestöt sopivat työehdoista – sopimuksissa pyritään siihen, että ne koskevat samalla tavoin kaikkia samanlaisessa työssä olevia – ainakin saman yrityksen sisällä.

Evankeliumi on toisenlainen. Ilosanoma kertoo muusta. Ilosanoma kertoo elämisen ja olemisen oikeudesta – vain siksi, että olemme olemassa. Olet arvokas, koska olet. Olet rakastettu, koska olet. Rakkautta ei voi ansaita – eikä armahdusta voi saada paloissa. Aina on kyse jostain kokonaisesta. Jostain sellaisesta, johon sinut ja minut kerta kaikkiaan vain kätketään.

 

 

 

Kasteen lahja – 1 sunnuntai loppiaisesta

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: »Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!» Mutta Jeesus vastasi hänelle: »Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.» Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.»

Matt. 3: 13–17

Rakkaat kristityt!

Kun olin nuori, rippikoulun käynyt – ja siellä oman uskonratkaisuni tehnyt – muistan, että tuo päivä tuntui jotenkin hyvin merkittävältä. Meni useita vuosia, jolloin jotenkin ajatteli, että tuo kesäinen päivä nuoruudessa on ollut uskon kannalta erityisen merkittävä. Ja varmasti siihen oma merkityksensä on liittynytkin.

Mutta vuodet ovat vierineet ja näköalat ovat laajentuneet – eikä tuo päivä enää tunnu mitenkään erityisen merkittävältä. Paljon merkittävämmäksi minulle on tullut loppiainen vuodelta 1956. En tietenkään muista tuosta päivästä yhtään mitään. Olin silloin vajaan kuukauden ikäinen. Se on ollut minun kastepäiväni. Jonkun valokuvan muistan nähneeni tuosta päivästä. Valokuvia ei silloin otettu ollenkaan sellaisia määriä kuin nykyisin ristiäisistä otetaan.

Tänään ajattelen, että uskon kannalta tuo kastepäivä on ollut merkittävämpi päivä, kuin se, jolloin itse päätin jotakin.

Toivon, että tässä saarnassa voisin avata tätä näköalaa edes hiukkasen.

Uudessa testamentissa kerrotaan kahdenlaisesta kasteesta. Ensimmäinen kasteista on Johannes Kastajan suorittama kaste. Muistat ehkä Raamatustasi, kuinka Johannes tuli erämaasta ja alkoi saarnata parannusta ja kehotti ihmisiä tulemaan kasteelle. Tuo kaste oli käytössä ajallisesti hyvin lyhyen ajan. Se liittyi Johanneksen toimintaan. Johanneksen jälkeen tuo kaste ei tietääkseni enää ollut käytössä.

Päivän evankeliumi liittyy tähän kasteeseen. Jeesus tuli kastettavaksi. Johannes halusi kieltäytyä. Hänestä asioiden olisi tullut kulkea ennemmin päinvastoin: Jeesuksen tulisi kastaa hänet. Mutta ei. Jeesus halusi tulla kastetuksi parannuksen kasteella.

Mitä parannusta Jeesus tarvitsi? Eikö hänestä sanota, että hän oli niin kuin me – kuitenkin ilman syntiä.

Jeesuksen kasteen hetkeä on pidetty ristin tien alkuna. Jeesus liittyi kasteessa syntisten joukkoon, samaistui meihin. Luther on kutsunut Jeesusta suurimmaksi syntiseksi – hän otti kantaakseen kaikkien meidän syyllisyytemme. Tuosta eräs merkki oli Jeesuksen kaste. Ottaessaan kasteen – Jeesus sitoutui meidän syntiemme sovittajaksi.

Kristillinen kaste on toisenlainen. Sen Jeesus asetti vasta ylösnoustuaan. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Tähän ylösnousseen Jeesuksen käskyyn perustuu kristillinen kaste. Kasteessa tullaan Jeesuksen opetuslapseksi.

Kun Johanneksen kaste oli merkki parannuksen tekemisestä – eli Jumalan puoleen kääntymisestä – on kristillinen kaste luonteeltaan Jumalan armoteko, armolahja. Uudessa testamentissa tästä on monta kuvaa. Paavali kirjoittaa: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut olette Kristuksen päällenne pukeneet.” Tai niin kuin tämän päivän Uuden testamentin lukukappaleessa kuulimme: ”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi (se siis tarkoittaa kastetta), niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.”

Kaste ja ehtoollinen ovat armonvälineitä. Jumala on ne antanut uskomme avuksi. Ne ovat jotain sellaista, mitä me emme voi ansaita. Niiden hyväksi me emme voi tehdä mitään. Meidät on kerran kastettu – jolloin Jumala antoi meille kaikki lupauksensa lahjaksi. Meistä tuli Jumalan lapsia ja me synnyimme uudesti. Ehtoollisella me saamme yhä uudestaan osallistua Jumalan lasten yhteyteen – että uskomme vahvistuisi.

Kaste ja ehtoollinen kuvaavat uskon ja pelastuksen lahjaluonnetta. Jumala antaa hyvyydessään meille jotain suurta – vaikkemme osaisi sitä edes pyytää.

Lutherista sanotaan, että kun hän oli hyvin ahdistunut – silloin hän toisti: ”Olen kastettu, olen pelastuva.” Kasteen arvo ja merkitys nousevat silloin, kun jostain syystä uskominen on vaikeaa: minut on kastettu, olen siis pelastuva. Se on sana ahdistuneelle – se on sana uskonsa kanssa kamppailevalle.

Vielä yksi näkökulma. ” Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Kaste ja opetus kuuluvat aina yhteen.

Kaste on alku – mutta opetus jatkuu läpi koko elämän. Kaste on aina kutsu Kristuksen seuraamiseen. Kristuksen seuraaminen uskossa ja rakkaudessa on tavoite.

Palaan hetkeksi saarnan alkuun. Vuosien varrella minulle merkittävämmäksi on tullut se, mitä Jumala tekee, mitä Kristus tekee. Vaikka kuinka olisin uskossani epävarma, vaikka kuinka hyvin tiedostan omat puutteeni ja vikani – yhdestä olen varma: Meillä on hyvä Vapahtaja. Vain sillä on merkitystä. Sillä on paljon enemmän merkitystä kuin mitä minä ajattelen, rukoilen tai päätän. Siksi kastepäivä on minulle yhä tärkeämpi. Se päivä kertoo siitä, mitä Kristus on tehnyt – ei siitä, mitä minä mahdollisesti olen tehnyt.