Tie on auki

Saarna perhejumalanpalveluksessa pääsiäisenä 2013
”Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.”

Vielä vanhanakin Markus muisteli niitä aikoja. Hän oli ollut Pietarin ja muiden opetuslapsien kanssa Jerusalemissa noina tärkeinä päivinä. Hieman huvittuneena hän vieläkin muisti kuinka oli Getsemanen puutarhassa karannut vangitsijoilta niin, että heille oli jäänyt käteen vain pellavainen puku. Silloin Markus oli ollut nuori poika – nyt ikä alkoi jo painaa. Vaikka Markus oli kirjoittanut muistiin kaiken keskeisen Jeesuksen elämästä – noihin päiviin hän palasi mielessään kerta toisensa jälkeen.

Jeesus oli vangittu ja hänet oli viety kuulusteltavaksi. Pian oli kaduilla alkanut kaikua huuto: ”Ristiinnaulitse hänet”. Se oli surullinen päivä. Markus oli vierestä seurannut kuinka ahdistus oli lisääntynyt opetuslasten joukossa – mestari oli vangittu ja tuomittu. Kaukaa hänkin oli katsonut kolmea ristiä kaupungin ulkopuolella. Jeesus – josta olimme odottaneet niin paljon oli ollut keskimmäisellä. Illan tullen Simon Kyreneläinen oli pyytänyt Jeesuksen ruumiin ja haudannut hänet kalliohautaan.

Lauantai oli vietetty hiljaisuudessa lukittujen ovien takana peläten – mutta sitten koitti sunnuntai.
Markukselle tuli vieläkin kyyneleet silmiin, kun hän muisteli mitä sitten tapahtui.
Muutamat naiset: Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome lähtivät aikaisin aamulla haudalle saattaakseen hautauksen loppuun. Heillä oli tuoksuöljyä mukana voidellakseen Jeesuksen ruumiin. Kukahan meitä auttaisi vierittämään ovena olevan kiven pois?

Mutta kun naiset olivat tulleet haudalle oli kivi poissa. Enkeli oli vierittänyt sen oven edestä. Haudalla seisoikin kaksi miestä hohtavissa vaatteissa ja naiset tunnistivat heidät enkeleiksi. Enkelit sanoivat: : ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”
Naiset olivat kiirehtineet haudalta opetuslasten luokse uutisensa kanssa. Sen kuullessaan Pietari lähti kiireesti haudalle ja näki siellä vain käärinliinat – johon Jeesus oli ollut käärittynä – mutta Jeesus ei ollut enää siellä. Jumala oli herättänyt hänet kuolleista. Jeesus elää.

Tästä samasta tapahtumasta kertoo tuttu laulu: Lensi maahan enkeli. Monet lapset osaavat sen laulaa. Nyt on teidän vuoronne tulla tänne eteen laulamaan.

Rakkaat kristityt!

Nyt muutama sana teille aikuisille.

Elämä ei ole aina ihan yksinkertaista. Aina eivät asiat suju, niin kuin soisi tai niin kuin oli suunnitellut. Unelmat sortuvat. Toiveet eivät täyty.

Tai vieläkin huonommin – tapahtuu asioita, joita ei hurjimmissakaan peloissaan olisi voinut osata odottaa. Elämään mahtuu monenlaista – iloa ja itkua. Voittoja ja tappioita. Löytämistä ja kadottamista, kohtaamisia ja eroja.

Pääsiäisen suuri kertomus Kristuksen kärsimyksestä kertoo juuri tästä. Se on kertomus suuresta umpikujasta – opetuslasten näkökulmasta Jeesuksen vangitseminen, tuomitseminen, ristiinnaulitseminen ja lopulta kuolema merkitsi täydellistä toiveiden ja unelmien romahdusta, loppua.

Pääsiäisaamuna kaikki kuitenkin muuttuu – voitto ei kuulukaan kuolemalle. Elämä voittaa. Jumala herättää Kristuksen. Kristus voittaa kuolemallaan kuoleman. Se mikä näytti umpikujalta, täydelliseltä lopulta olikin ovi johonkin uuteen. Umpikujan pohjalta avautuu aivan uudet maisemat. Sitä on toivo. Siinä on meidän ilomme – tie jatkuu elämän umpikujista eteenpäin.

Tätä on pääsiäinen. Kristus elää – siinä meidän toivomme perusta.

Palmusunnuntaina

Saarna Haapsalun tuomiokirkossa  palmusunnuntaina 24.3.2013.

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:

      – Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.””

Joh. 12: 12-24

Rakkaat kristityt ystävät Haapsalussa!

On suuri ilo olla teidän luonanne aloittamassa pääsiäisviikkoa. Alkava viikko merkitsee meille kristityille palaamista muistelemaan Kristuksen kärsimystietä ja pääsiäisenä riemullista ylösnousemusta.

Kun me kristityt puhumme muistelemisesta ei ole kyse vain siitä, että me palautamme mieliin menneitä, kahden tuhannen vuoden takaisia historian asioita. Kyse on paljon enemmästä.  Muisteleminen tarkoittaa myös jonkinlaista ajan rajoitusten ylittämistä.

Kyse on samankaltaisesta asiasta kuin silloin, kun me muistelemme oman elämämme vaiheita. Ei ole vain kyse siitä, että tavoitamme muististamme jotain tapahtunutta. Me myös elämme asioita uudelleen. Meidän ajatuksissamme, tunteissamme ja muistoissamme menneisyys on läsnä. On hyvin tavallista, että elämässä on paljon asioita, jotka tuntuvat siltä kuin ne olisivat juuri tapahtuneet – vaikka aikaa on voinut kulua jo useampia vuosikymmeniä. Me kannamme elämämme historiaa joka päivä mukanamme. Välillä iloiten siitä ja välillä jopa ahdistuen.

Kun me kristittyinä muistelemme Vapahtajamme vaiheita, kyse on jostain samasta. Vaikka historiallisista tapahtumista on kulunut jo kaksi tuhatta vuotta – me saamme elää noissa vaiheissa kuin olisimme niissä itse mukana tänään. Siksi muisteleminen on tärkeää. Muistelun kautta elämme jotain merkittävää uudelleen.

Haluan katsella palmusunnuntain tapahtumia ikään kuin kolmen ihmisryhmän silmin.

Ensimmäinen ihmisjoukko on Jeesuksen seuraajat. Kristus on ratsastamassa aasilla Jerusalemiin ja häntä seuraa suuri ihmisjoukko laulaen hoosiannaa ja levittäen palmunoksia tielle. Ihmiset juhlivat. He ovat kuulleet suuria asioita. Johanneksen evankeliumi liittää tapahtumien taustaksi Lasaruksen kuolleista herättämisen. Siitä puhutaan, siitä kerrotaan – se saa ihmiset innostumaan. Tässä on hän, joka ratkaisee kuolemankin ongelman. Me teemme hänestä kuninkaan. Pari viikkoa sitten sunnuntain evankeliumi kertoi toisen tilanteen, jossa hänestä niin ikään olisi haluttu tehdä kuningas – Jeesus oli parantanut ihmisiä, häntä oli lähdetty seuraamaan vuorelle. Siellä Jeesus oli ruokkinut heidät pienen pojan eväillä. Silloin ihmisten mielessä oli: tämä mies parantaa ja antaa meille leivän. Me teemme hänestä kuninkaan! Ensimmäinen joukko on siis tämä, joka on innoissaan ihmeistä – Jeesuksen tekemistä ihmeistä.

Toisen ihmisjoukon muodostavat fariseukset. Tuo joukko on tilanteesta poliittisesti huolissaan.   ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” Tuo joukko haluaa mieluiten vaientaa Jeesuksen. Jeesus häiritsee yhteiskunnallista ja uskonnollista rauhaa. Hänellä on omat sääntönsä. Hän saa ihmiset liikkeelle. Oma valta-asema on uhattuna. Pelko oli tämä: ”Jos annamme hänen näin olla, niin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan.”

Kolmannen joukon muodostavat tekstissä mainitut kreikkalaiset. ”Me haluamme nähdä Jeesuksen.” Keitä he olivat, miksi he olivat Jerusalemissa. Olivatko he kenties juutalaisia käännynnäisiä, jotka olivat tulleet viettämään juutalaista pääsiäistä. Emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että he halusivat tutustua Jeesukseen. ”Me haluamme nähdä Jeesuksen.”

Haluaisin kuvitella nuo kolme ihmisjoukkoa tähän meidän keskellemme.

Tuossa ovat Jeesuksen innokkaat seuraajat.

Tuossa ovat huolissaan olevat fariseukset.

Tuossa uteliaat kreikkalaiset, jotka haluavat nähdä Jeesuksen.

Mikä näistä näkökulmista tuntuu sinusta omalta? Mistä näkökulmasta sinä katselet Jeesusta? Mistä löydät itsesi?

Kysymykset eivät ole aivan helppoja. Ne eivät ole helppoja siksi, että voi olla niin, että itse asiassa löydän itseni niistä kaikista. Löydän itsestäni hänet, joka haluaa innolla seurata Jeesusta ja toivoo hänestä kuningasta – mutta löydän itsestäni myös hänet, jota Jeesus häiritsee ja hämmentää. Ja tutulta jotenkin tuntuu sekin kaipaus, että minä haluan nähdä hänet ja kohdata hänet.

Vielä haluan avata neljännen näkökulman päivän evankeliumiin. Mitä Jeesus itse asiassa vastaa heille kaikille? Mitä hän vastaa innokkaalle väkijoukolle, fariseuksille tai häntä etsiville kreikkalaisille?

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Tuntuu kuin hän ohittaisi heidät kaikki ja nyt katse on eteenpäin kohti edessä häämöttävää ristiä ja hautaa. On tullut aika, että pyhä siemen kylvetään maahan odottamaan satoa. Kristuksen uhrin ja ylösnousemuksen kautta koittaa pelastus koko maailmalle. Jeesus ei jäänyt historian hämärään – hän elää meidän sydämissämme tänään tässä. Se, että me olemme kokoontuneet tänään tänne Haapsalun tuomiokirkkoon kertoo jotain siitä sadosta, jonka Kristuksen uhri synnytti.

Matkalla

Saarna Ruukin kirkossa 10.3.2013

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.

    Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
    Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Joh. 6: 1-15

Rakkaat kristityt.

Mikä saa tänään suuret väkijoukot liikkeelle? Suuret maailman tähdet kokoavat kymmeniä tuhansia viihdekonsertteihin. Suuret urheilutapahtumat kokoavat niin ikään tuhansittain väkeä seuraamaan kiihkeitä kamppailuja. Se, mikä saa ihmisten tunteet liikkeelle – se kokoaa. On voitava kokea uutta ennen kokematonta.  Ajatukset, aatteet, uskomukset – eivät enää yhdistä eivätkä innosta niin kuin ennen.

Suurta aatteiden paloa ei enää nähdä. Hyvin harvassa ovat sellaiset julistajat, jotka voisivat koota kuulijoita suurin joukoin – ei ole heitä, joita seurataan. Ei uskonnollisia eikä poliittisia. Elämä on monessa mielessä privatisoitunut – tänä aikana ei kuljeta joukkojen mukana, vaan seurataan oman sydämen ääntä, omaa uskoa, omia arvoja. Tavoitteena on olla yhä enemmän yksilöllinen, ehkä jopa erilainen.

Kun tutkimukset osoittavat, että yhä harvempi suomalainen uskoo niin kuin kirkko opettaa – ei se oikeastaan yllätä. Toisaalta se kertoo siitä yleisestä ilmiöstä, että yhteiset aatteet, ajatukset ja yhteinen usko ei vain ole muotia. Mutta toki se kertoo mahdollisesti siitä, ettei myöskään tunneta kirkon uskoa. Jos kirkon usko ymmärretään siten kuin tiedotusvälineissä luodaan kuvaa – niin kyllähän kuva on silloin kovin ohut.

Päivän evankeliumissa kerrotaan, että Jeesusta seurasi suuri kansanjoukko – tunteet olivat pinnassa. Oli koettu ihmeitä. Jeesus oli parantanut. Niinpä häntä lähdettiin seuraamaan – vaikka tuolla kertaa Jeesus opetuslapsineen olisi halunnut olla ennemminkin rauhassa. Matteus evankeliumissaan sijoittaa ruokkimisihmeen tilanteeseen, jossa Jeesus on saanut kuulla Johannes Kastajan mestauksesta ja hän sen jälkeen halusi vetäytyä yksinäisyyteen. Mutta sehän ei siis onnistunut. Ihmiset seurasivat mukana.

Tässä on mies, joka voittaa sairaudet – me haluamme seurata häntä!

Ja niin me tulemme tilanteeseen, jossa Jeesus kantaa huolta siitä, miten suuri ihmisjoukko saa erämaassa ruokaa. Kertomuksen kulun kuulimme. Pienen pojan eväillä ruokitaan viisituhatta miestä – ja eiköhän joukkoon kuulunut naisia ja lapsiakin. Ihmettä on yritetty selittää varmasti monella tavoin – eräs selitys on se, että pojan esimerkki sai muutkin avaamaan eväsreppunsa – ja niin ruokaa riitti kaikille. Siitä voi toki olla kysymys, mutta se ei ole oleellista. Oleellista oli kokemus, että Jeesus ei ainoastaan paranna – hän myös ruokkii, antaa leivän.

Jeesukseen liittyvä innostus vain kasvaa. ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Tässä on mies, joka ratkaisee meidän ongelmamme – hän parantaa meidän sairautemme, hän ruokkii meidät, antaa meille leivän. Tällaisen ihmemiehen me tarvitsemme. Tässä on kansamme pelastus. Ja niin he päättävät tehdä hänestä kuninkaan.

Mutta mitä tekee Jeesus? Hän ei innostu muiden mukana. Hän lähtee pois, vuorelle. Yksin.

Muutaman viikon päästä tällä paikalla on toinen saarnaaja – silloin ollaan palmusunnuntaissa. Silloin tähän ihmeiden sarjaan liittyy vielä kolmas, nimittäin Lasaruksen kuolleista herättäminen ja jälleen Jeesusta lähdetään seuraamaan: hän ei ainoastaan paranna, ruoki hän jopa hoitaa kuoleman ongelman. Ja jälleen Jeesuksesta halutaan tehdä kuningas – vieläpä oikein Hoosianna huudoin. Ja jälleen Jeesus kieltäytyy.

Vaikuttaa siltä, että Jeesus ei ole halukas täyttämään meidän uteliaisuuttamme – tai ratkaisemaan ongelmiamme ikään kuin ihmeen kautta. Hän tekee toki monia ihmeellisiä asioita – mutta vain, jotta hänet tunnistettaisiin siksi, joka hän on. Hän ei kutsu meitä seuraamaan ihmeitä – hänen tiensä on toinen.

Niin tänään – kuin parin viikon kuluttua – meille kerrotaan, että juutalaisten pääsiäisjuhla on lähellä. Jeesus on matkalla kohti kärsimystä, kohti ristiä. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään ei helppouteen, vaan kärsimyksen ja ristin kautta toivoon.

 

 

Mykkäkoulua

Saarna Loviisan kirkossa 3.3.2013

Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta.
Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi:
”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.
Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”
(”Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: ’Minä palaan kotiini, josta lähdin.’ Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.”)

Luuk. 11: 14-23 (24-26)

 

Rakkaat kristityt!

Miksi mies ei puhu?

Syitä voi tietenkin olla hyvin monenlaisia. Jos hän on ollut syntymästään kuuro – silloin ei puhe kehity – eikä mies puhu. Kielenä on silloin viittomakieli. Senkin tiedämme on halvaus voi viedä puheen – uskon, että moni meistä tuntee halvauksen saaneita, joilta puhekyky on mennyt kokonaan tai osittain. Valitettavasti näitä sairastumisia tapahtuu aika-ajoin.

Evankeliumin miehestä ei kerrota, että hän olisi kuuro – tai että hän olisi halvaantunut, ja siksi mykkä.

Miksi mies ei puhu?

Perheneuvojavuosina olen tavannut lukuisia miehiä, jotka eivät puhu – tai paremminkin ovat välillä pitäneet puhumisessaan pitkiäkin taukoja. Olen toki tavannut sellaisia naisiakin – mutta useimmiten he ovat miehiä.

Olisipa mielenkiintoista, jos evankeliumissa kerrottaisiin naisesta, joka puhui ja puhui – eikä osannut lopettaa ollenkaan.

On tilanteita, joissa suut menevät mieheltä kiinni. Tilanteet voivat syntyä varmasti hyvin monella tavalla. Pettymyksestä, loukkauksesta, sanallisesta avuttomuudesta… sanat vain katoavat. Syntyy tilanne, jota hyvin kotoisesti kutsutaan mykkäkouluksi. En uskalla kirkossa kysyä, kuinka moni on elämänsä aikana sitä kotonaan kokenut. En uskalla kysyä – koska uskoisin aika monen käden nousevan. Lyhyet mykkyydet eivät ole harvinaisia – pitkät, useita päiviä tai viikkoja jopa kuukausia kestävät ovat onneksi harvinaisempia – mutta niitäkin on.

Mykkäkoulusta on sanottu, että kyse on vallankäytöstä – jopa väkivallasta. Se on hyvin kova väkivallan muoto. Näin siksi, että se johon se kohdistuu kokee vahvasti tulleensa hylätyksi. Enkö ole sen arvoinen, että vastaat minulle.

Mykkäkoulu voi sen pitäjästä tuntua hetken hyvältä – ehkä siksi, ettei oikein muuta keinoa löydy. En tiedä mitä sanoa – niinpä olen hiljaa. Mutta hyvin pian kaikki myönteisyys hiljaisuudesta katoaa. Eikä sitä pystytä kuitenkaan lopettamaan. Mikä lienee se voima, joka sitoo mykkyyteen, hiljaisuuteen, vastaamattomuuteen?

Jeesuksen aikana vastaus oli evankeliumitekstissä kuultu: miehessä on mykkä henki. Tuohon aikaan ei ollut muuta selitystä: syy on demoneissa. Se oli tavallista puhekieltä. Puhetapa ei ollut peräisin edes juutalaisuudesta vaan muinaisista Persian uskonnoista. Ei tuohon aikaan yksinkertaisesti tunnettu ihmisen fysiologiaa tai psyykettä – mielen lainalaisuuksia. Erilaiset riippuvuudet ja sairaudet kuvattiin niin kuin osattiin. Kyllä meilläkin on puhuttu viinapirusta – nykyaikainen ilmaus asialle on alkoholismi tai alkoholiriippuvaisuus. Monenlaiset asiat sitovat ihmisiä. Se on täyttä totta – ja vapautuminen on hyvin vaikeaa.

Mitä Jeesus opettaa päivän evankeliumissa. Yksinkertaisesti voisi asian varmasti ilmaista näin: pahaa ei voiteta pahalla. Väkisin ei pahuus poistu. Jos sitä yritetään – paha vain lisääntyy. ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa?” Tarvitaan jotain muuta – paha voitetaan vain hyvällä.

Jeesus katkaisi hyvyydellään ja rakkaudellaan mykkyyden. Hän teki samoin monen muun pahana pidetyn asian kohdalla. Tuhoavat asiat voitetaan vain hyvällä. Hyväksyvä, rakastava vuorovaikutus on yhä vielä monessa, monessa, sairaudessa se, joka hoitaa. Nykyaikaisenkin lääkärin työssä vuorovaikutuksella, yhteydellä on hoitava merkitys. Lääkkeet ovat osaltaan vain edesauttamassa paranemisen prosessia.

Mykkäkoulutkin loppuvat – mutta eivät käskemällä – vaan hyväksyvällä kuuntelulla. Perheneuvojavuosina eräs palaute, jonka sai asiakkailta usein työskentelyn päätyessä oli tällainen: Emme ole koskaan puhuneet näin. Milloin syntyy hoitava puhe ja keskustelu – se syntyy silloin, kun saamme kokea tulevamme kuulluiksi. Tätä hoitoa meidän Vapahtajamme tarjoaa seurakunnassaan yhä vielä. Siihen hän käyttää niin sinun kuin minun korvia. Siinä – tai siinäkin – on se hyvä, joka voi voittaa pahan.

Miksi mies nyt puhuu? Hän tuli kuulluksi.