Iloa armosta – 4.sunnuntai pääsiäisestä

Saarna Loviisan kirkossa 28.4.2013

Jeesus sanoi:

    ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
    Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.”

Joh. 16: 5-15

Rakkaat kristityt.

On sellaisia pyhäpäiviä, jolloin tekisi mieli vain jäädä kuin kellumaan niihin Raamatun pyhiin sanoihin, jotka jumalanpalveluksessa luetaan. Sana puhuu. Se ei kaipaa selityksiä – sanat ovat vain niin vahvoja. Tekee mieli olla vain hiljaa – ja hengittää syvään. Sanat ravitsevat.

Tänään on sellainen sunnuntai. Nämä kolme Raamatun tekstiä, jotka olemme kuulleet ovat niin ladattuja ja niin rikkaita – ettei tee mieli niitä saarnallaan pilata. Monesti vain on niin, että selitykset laimentavat sen, mitä sana itsessään puhuu.

”Herran armotöitä minä julistan,
Herran ylistettäviä tekoja,
muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt.”

” Niin hän tuli heidän pelastajakseen,
vapautti heidät ahdingosta.
Ei sanansaattaja, ei enkeli,
vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät.
Rakkaudessaan säälivänä
hän lunasti heidät vapaiksi,
hän nosti ja kantoi heitä
kaikkina menneinä päivinä.”

” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.”

Nämä pääsiäisen jälkeiset sunnuntait ovat ilon sunnuntaita. Ne kertovat ilosta. Ne kertovat jotain siitä, mitä Kristuksen uhri ja ylösnousemus toi tullessaan. Jumala käänsi kasvonsa ihmiskunnan puoleen ja lunasti sen. Siitä me olemme tulleet osallisiksi.

Tämän sunnuntain Raamatun tekstit eivät kerro siitä, mitä me olemme tai mitä meidän pitäisi olla. Sana kertoo meille vain ja ainoastaan Kristuksen hyvyydestä. Sanat kertovat lahjasta.

Aika ajoin tunnen suoranaista kipua siitä, että uskosta tehdään niin kovin vaikeaa. On niin helppo laatia ehtoja siihen, kuinka ollaan kristittyjä tai kuinka pelastutaan. Armossa ei ole ehtoja. Rakkaudesta ei voi maksaa. On kuin unohtaisimme, että Jumalan haluaa löytää yhteyden meihin – hän etsii, hän huutelee peräämme. Jo Raamatun alkukertomuksista löydämme tämän, kun Jumala syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala kysyy Adamilta: ”Missä olet?” Jumala on se, joka tahtoo – en minä tai sinä.

Armo avautuu meille vain ja ainoastaan Jeesukseen Kristukseen tutustumalla ja häneen katsomalla. Jumalan kasvojen kirkkaus voidaan nähdä Kristuksen kärsivissä kasvoissa. Näin paljon rakastan sinua.

Millaiset Kristuksen kasvot sinä näet: millaisesta katseen voit mielessäsi tavoittaa. Kärsivä Kristus. Siunaava Kristus. Kristus nostamassa halvaantuneen vuoteeltaan. Kristus sanomassa syntiselle naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse.” Kristus kutsumassa Sakkeusta puusta: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Kristuksen kasvot, kun hän kääntää katseensa Pietariin, kun tämä oli hänet kieltänyt. Vai kenties Kristus, joka kääntää päätään ja sanoo vieressä olevalle ristiinnaulitulle: Tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa.”

Kristuksen katse paljastaa Jumalan sydämen laadun meille ihmisille.

Päivän evankeliumissa olemme tilanteessa, jossa Kristus tietää tuottavansa murhetta opetuslapsille. Kun auttaja lähtee tulee murhe. Opetuslapset olivat sitoneet Jeesus Nasaretilaiseen kaikki unelmansa, toiveensa, odotuksensa – ja nyt hän on lähdössä pois. Eikö valtakunta tulekaan?

Jeesus Nasaretilainen, Betlehemissä syntynyt – kulki missä kulki Palestiinan poluilla. Jos hän oli Kapernaumissa, hän ei ollut Nasaretissa eikä Jerusalemissa. Toinen aika oli nyt käsillä – Kristus on läsnä aina ja kaikkialla. Totuuden Henki, Pyhä Henki tuo Kristuksen keskellemme. Hänen oli mentävä pois, jotta uusi aika olisi tullut mahdolliseksi.

Missä Pyhä Henki nyt on? Missä Totuuden Henki vaikuttaa? Vastaus on hyvin yksinkertainen – kaikkialla siellä, missä Kristuksen todellisuus aukeaa. Siellä missä kuulen armon sanan ja se tuntuu koskevan minua – siellä Pyhä Henki tekee työtään. Siellä missä murheen keskellä saan rohkaisun ja lohdutuksen – siellä Pyhä Henki on läsnä. Siellä missä koen, että Kristus palauttaa minulle ihmisarvon – siellä Pyhä Henki on läsnä. Tämä kaikki voi tapahtua hyvin arkisessa ja tavallisessa ympäristössä ja tilanteessa – tai sitten jossain sellaisessa, minkä koemme pyhäksi – vaikka ehtoolliselle polvistuessamme.

Rakkaat kristityt! Jumalan hyvyys ympäröi meidät. Ilman meidän ansiotamme – ilman edes että häntä jotenkin kutsuisimme. Hän on.

Sen tien kulkijat…

2. pääsiäispäivän messu Valkon kirkossa

 

Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
    Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”
    ”Mitä te tarkoitatte?” Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
    He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”
    Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Luuk. 24: 13-35

 

 

 

Rakkaat kristityt!

Tänään en aikonut rasittaa teitä pitkällä saarnalla. Haluaisin avata vain muutamia näköaloja pääsiäisen sanomaan – ja erityisesti tämän toisen pääsiäispäivän sanomaan. Päivän evankeliumi tuottaa iloa siksi, että ainakin minun on helppo löytää siitä itseni. Ja sehän se tarkoitus tietenkin aina on.

Kun pysähdymme pyhä pyhän jälkeen ilosanoman äärelle – siitä, mitä tapahtui kaksi tuhatta vuotta sitten tulee tämän päivän todellisuutta. Ajan rajat murtuvat – me olemme evankeliumissa mukana. Elävä Jeesus kohtaa meidät, puhuu meille – uudistaa uskomme ja elämämme.

Tänään evankeliumi kertoo kahdesta opetuslapsesta kulkemassa Emmauksen tiellä. Toinen heistä on nimeltään Kleopas – toisella ei ole nimeä. Ehkä se olet sinä – tai ehkäpä se olen minä.

Heistä kerrotaan, että he ovat tiellä, kulkemassa – he puhuvat ja pohdiskelevat sitä, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. He saavat matkakumppanikseen Jeesuksen – mutta eivät tunnista tätä. Heidän silmänsä ovat kuin sokaistuneet.

He käyvät Jeesuksen kanssa läpi viikonlopun tapahtumia. He kertovat kuinka olivat odottaneet tuosta Jeesuksesta Israelin vapauttajaa – mutta toivo valunut hiekkaan. Juutalaisten omat hallitusmiehet olivat luovuttaneet hänet roomalaisille tuomittavaksi ja kuolemaan.

Nyt oli jo kolmas päivä: perjantai, lauantai, sunnuntai… päivä oli ollut vieläkin hämmentävämpi, koska oli tapahtunut jotain aivan ennen kuulumatonta. Naiset olivat löytäneet aamulla tyhjän haudan ja saaneet enkeliltä viestin: Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Myöhemmin Simon oli todennut saman haudalla.

Mitä tämä on? Miten tämä on mahdollista? Ymmärrys ei riitä käsittämään.

Kertomus jatkuu sillä, että Jeesus pitää näille seuraajilleen ja kuvaa kuinka kaikki, mitä Messias koki ja kärsi – oli jo kirjoituksessa ennustettu. Vähitellen alkoi sanat aueta.

Tultiin perille ja miehet pyysivät Jeesusta jäämään – ja yhteisellä aterialla he tunnistivat hänet hänen murtaessaan leivän.

Nyt tuli opetuslapsille kiire palata toisten luo kertomaan, että he olivat kohdanneet Jeesuksen.

Hyvät ystävät – meitä kristittyjä on kutsuttu ”sen tien kulkijoiksi.” En tiedä, mitä tietä tuolla sanonnalla on tarkoitettu – mutta olkoon se vaikka tuo Emmauksen tie.

Kuinka usein onkaan niin, että me kuljemme tiellämme tunnistamatta Jeesusta. Yhä hän kulkee sillä tiellä – me vain olemme niin helposti sokeat nähdäksemme hänet. Siinä hän vain kulkee lähellämme, milloin kenenkin hahmossa. Ehkäpä juuri sen hahmossa – josta sitä vähiten odotamme. ”kaiken minkä olette tehneet (tai jättäneet tekemättä) yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet (tai jättäneet tekemättä) minulle.” Hän kulkee yhä keskellämme kutsuen rakastamaan, välittämään, levittämään ihmisarvoa, oikeudenmukaisuutta ja vaikka tasa-arvoakin (mikä on viime päivinä jälleen ollut esillä).

Ja yhä vielä Kristus tulee näkyväksi, tunnetuksi, kohdatuksi – yhteydessä. ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” Ja aivan erityisesti hän on tunnistettavissa siellä, missä leipä murretaan ja viini jaetaan – ehtoollisessa.

Ylösnousemususkon vahvin todiste on kohtaamisessa. Yhä vielä hän on täällä. Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi.