Ihnmettelyä

1. Sunnuntai joulusta 29.12.2013 ”Pyhä perhe” Loviisan kirkko

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”

Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.

-Luuk. 2: 33–40-

 

Rakkaat kristityt!

Olen elänyt aikoja, jolloin kaikki oli selvää. Uskon totuudet olivat hyvin yksinkertaisia: musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Minkäänlaiselle epäilylle ei ollut sijaa – koska en uskaltanut asettaa mitään kyseenalaiseksi. Ajattelen, että tuollainen elämänasenne kuuluu nuoruuteen. Elämä ja myös uskonelämä oli silloin varsin selvärajaista. Uskoa luonnehti ehkä parhaiten ilmaus: usko on jonkin asian totena pitämistä.

Jos tänään olisi kuvattava uskon kokemusta – ilmaisisin sitä mieluummin toisenlaisilla ilmauksilla. Usko on luottamusta. Usko on ihmettelyä. Usko on etsimistä. Toivottavasti usko tulee ilmi myös välittämisenä, jopa rakastamisena.

Yhä useammin joudun toteamaan Martti Lutherin viisauden, että jos et jotain Raamatun kohtaa ymmärrä – nosta hattua ja mene ohi. Ehkä suostun nostamaan hattuani yhä useammin. En ole siitä kuitenkaan huolissani. Sanoin on vain vaikeaa tai jopa mahdotonta kuvata sitä, mikä sanomatonta tai sanoittamatonta.

Yhä useammin huomaan, että nuoruudessani oppimani uskonnolliset oppilauseet ovat pyrkimystä kuvata sanoin kuvaamatonta todellisuutta. Ne ovat yrityksiä tehdä ymmärrettäväksi sitä, minkä edessä oikeastaan ihmettely, kiitos ja rukous ovat vain mahdollisia.

Kun tänään evankeliumin äärellä etsin uskon ilmauksia löydän tällaisia ilmauksia: ”Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään.” ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat.” ”…hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille…”

Miksi – kysymys on usein uskonkysymyksissä tärkeämpi kysymys kuin ”kuinka”.

Tiedotusvälineet kertoivat ennen joulua, että yhä harvempi suomalainen uskoo Jeesuksen neitseestäsyntymiseen. En jaksa olla tuollaisesta uutisesta huolissani. On hyvä muistaa, että Markuksen evankeliumi ei kerro Jeesuksen syntymästä mitään – Johannes ohittaa niin ikään kokonaan lapsuuskertomukset. Matteus ja Luukas kertovat Jeesuksen syntymästä eri tavoin. Profeetta Jesaja, jonka profetia kertoi neitseestäsyntymisestä on sekin kysymyksenalainen. Varhainen kreikankielinen Septuaginta käännös puhui neitsyestä, mutta alkuperäinen heprealainen teksti nuoresta naisesta. Mitä tapahtui, kuinka tapahtui – on ollut alusta saakka täynnä kysymysmerkkejä. Varmaa vain on, että Jeesuksen syntymä merkitsi ihmiskunnalle uuttaa alkua – yhtä merkittävää kuin luominen aikojen alussa.

Minun uskoni kannalta yksi asia on tärkeä. Se on tämä: Jumala tuli ihmiseksi. Kuinka se tapahtui – en tiedä. Joulun ihme on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jeesus tuli yhdeksi meistä – niiden elämän rajoitusten alaiseksi, joiden alaisina mekin elämme.

Me kuulimme luettavan katkelman Paavalin kirjeestä galatalaisille. Tuota Raamatun kohtaa on kutsuttu myös Paavalin jouluevankeliumiksi. ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!» Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.”

Tämä Paavalin jouluevankeliumi aivan kuin avaa uudet näköalat. Katse ei kiinnity nyt seimen hämärään, vaan Jumalan suunnitelmiin. Kun aika oli täyttynyt Jumala lähetti maailmaan Poikansa.

Jumalan Poika tuli tekemään meidät vapaiksi. Tänäänkin moni kantaa syyllisyyttä kuin kuristavaa kahletta kaulansa ympärillä. Mutta Kristus syntyi maailmaan särkeäkseen tuon kahleen, joka vie elämästä ilon ja vapauden. Enää ei tarvitse ansaita lupaa elämiseen – meillä on elämisen oikeus siksi, että me olemme Jumalan lapsia. Meidät on vapautettu. Me saamme lähestyä Jumalaa kuin lapsi lähestyy isäänsä.

Evankeliumi kertoi meille Simeonista ja Hannasta. He olivat temppelissä, kun Joosef ja Maria tuovat Jeesusta sinne. He kohtaavat tuon nuoren perheen. Nuoren – ehkä viisitoista vuotiaan Marian ja joitakin vuosia vanhemman Joosefin. He näkevät perheen, joka arvattavasti vieläkin on hämmennyksissään esikoisen syntymästä. Eikä hämmennystä vähennä yhtään ne profeetalliset ja kiitosta täynnä olevat sanat, joita nuo vanhukset lapsesta sanovat. Tässä lapsessa on jotain merkillistä – on kuin muut tietäisivät hänestä enemmän kuin vanhemmat konsanaan.

Ja sitten on aika palata Nasaretiin, arkeen – elämään tavallista nuoren perheen arkea ja odottamaan mitä elämä tuo tullessaan.

Salaisuuden äärellä

Loviisan kirkko 24.12.2013

Jeesuksen syntymän odotus

        ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. ”

Ajaton ajassa
Ääretön äärellisessä.
Suuri pienessä.
Rikkaus köyhyydessä.
Jumala ihmisessä
Taivas maassa.
Ihanuus häpeässä.

Seimen äärellä

 

”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”

Syntymän ihme.
Läsnä pelko ja kipu,
ilo ja ihmetys,
huoli ja helpotus.
Ihminen on tullut maailmaan.
Jumala on syntynyt ihmiseksi.

Teille on syntynyt Vapahtaja

”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.””

Siunattu olet sinä,
joka tulet ja yllätät.
Siunattu sinä,
joka murrat arjen.
Siunattu sinä,
joka tuot rakkauden sanoman ihmisten keskelle.
Siunattu olet sinä,
joka murrat pelon.
Jumala kapaloissa.

 

Jumalan on kunnia korkeuksissa

 

”Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Siunattu olet Sinä,
joka herätät minut ihmettelemään.
Siunattu olet Sinä,
joka ylität kaiken ymmärryksen.
Siunattu olet Sinä,
joka täytät rakkaudellasi koko maailman.

Adventin askeleet

3. adventtisunnuntai ”Tehkää tie kuninkaalle”
Saarna Mukulamessussa Loviisan kirkossa

Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Joh. 1: 35–37

Rakkaat kristityt.

Adventti on odottamisen aikaa. Me odotamme joulua. Monessa kodissa joulun alla availlaan aamu aamun jälkeen adventtikalenteria. Toisista adventtikalentereista löytyy aina jokin jouluinen kuva, joistakin adventtikalentereista löytyy suklaata.

Meillä täällä kirkossa ei ole adventtikalenteria. Tai miten sen nyt ottaa – ehkä meillä sittenkin on. Mutta siinä kalenterissa ei kahtakymmentäneljää luukkua. Siinä on vain neljä kynttilää. Neljä adventtikynttilää. Yksi kynttilä on aina jokaista joulua edeltävää sunnuntaita kohti.

Tämä on ensimmäinen kynttilä. Se kertoo ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Ensimmäistä adventtia kutsutaan nöyrtymisen adventiksi. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina me muistelimme täällä kirkossa kuinka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja ihmiset lauloivat hoosiannaa. Niin tehtiin täälläkin. Ensimmäinen adventtisunnuntai kertoo odotuksesta. Siksi ensimmäinen kynttilä on odotuksen kynttilä.

Viikko sitten oli toinen adventtisunnuntai. Sunnuntaita kutsutaan myös kunnian adventiksi. Silloin muistettiin sitä, että Jeesus palaa kerran. Silloin lopultakin hyvä voittaa pahan. Tässä maailmassa hyvä ja paha käyvät taistelua – niin kuin me jokainen omasta elämästämme tiedämme. Mutta kerran hyvä voittaa pahan Jeesuksen tullessa takaisin. Siksi toinen adventtikynttilä on jouluilon kynttilä.

Tänään on kolmas adventtisunnuntai. Tätä kolmatta adventtisunnuntaita kutsutaan Hengen adventiksi. Raamatun kohta kertoo meille Johannes Kastajasta, joka sillä kertaa on Betaniassa. Johannes valmisti ihmisiä Jeesuksen tulolle. Hän osoitti Jeesusta ja sanoi: ”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Hän valmisti ihmisiä ottamaan vastaan Jeesuksen tuoman anteeksiantamuksen ja armon sanoman. Anteeksisaaminen tuo sydämeen rauhan. Siksi kolmas adventtikynttilä on joulurauhan kynttilän.

Yksi kynttilöistä on vielä sytyttämättä – ja jääkin tänään sytyttämättä. Sen aika on vasta viikon kuluttua. Neljäntenä adventtina muistetaan lasta odottavaa Mariaa. Marian sydämen alla on kasvamassa poika, joka sitten myöhemmin syntyy talliin Betlehemissä ja saa nimekseen Jeesus. Neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä.

Tällä tavalla kulkee matka jouluun – jokainen adventtikynttilä on kuin yksi askel joulua kohti.