Elämän rajalla

Saarna Loviisan kirkossa 6.4.2014 5. paastonajan sunnuntai

 

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
Mutta hän vastasi:
    ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
    

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

Luuk. 13: 31–35

 

Rakkaat kristityt!

Tästä sunnuntaista alkaa kirkossa syvän paaston aika, joka kestää aina hiljaisen viikon loppuun saakka. Katse kääntyy kohti kuolemaa.

Oletko koskaan elänyt kuoleman odotuksessa. En tarkoita omaa kuolemaasi – vaan toisen, läheisen, kuolemaa. Oletko seurannut kuinka sairaus syö voimat vähin erin? Oletko ollut tietoinen siitä, että yhteinen elämän taival on kääntynyt kohti loppuaan. Arvaan, että moni meistä on sen kokenut.

Nuo kokemukset kuuluvat elämän kipeisiin, koskettaviin ja riipaiseviin kokemuksiin. Ne voivat olla täynnä pelkoa, täynnä toivoa tai jopa täynnä odotusta ja helpotusta. Aivan riippuen siitä millainen tilanne on. Lähestyvä kuolema herättää hyvin monenlaisia tunteita.

Kuoleman todellisuus kulki Jeesuksen matkassa mukana varmasti siitä alkaen, kun hän tuli tietoiseksi omasta kutsumuksestaan. Hän oli joutunut todennäköisesti varsin läheltä seuraamaan, kuinka hänen sukulaisensa ja edeltäjänsä Johannes Kastaja oli joutunut ensin vangituksi ja sitten tapetuksi. Herodes Antipas oli viettänyt juhlia – ja luultavasti humalassa luvannut tyttärelleen kiitokseksi tanssista Johannes Kastajan pään.

Päivän evankeliumissa muutamat fariseukset tulevat sitten varoittamaan Jeesusta Herodeksesta. Kyse ei ollut Herodes Suuresta – joka on suomalaisille tullut tutuksi tiernapojista. Nyt on puhe hänen pojastaan, joka hallitsi Galileaa Jeesuksen julkisen toiminnan aikana. Oli varmasti aivan aiheellista pelätä, että Herodes voisi surmauttaa myös Jeesuksen. Profeetta, jota suuri kansanjoukko seurasi, saattoi olla hallitsijan mielessä uhka.

Me kuljemme kuolemaa kohti silmät ummessa. Meiltä elämän rajat ovat salattu. Meillä on vain tämä hetki, johon tarttua kiinni. Evankeliumista voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että Jeesuksen tilanne oli hiukan toisenlainen. Hän tiesi kulkevansa suunniteltua polkua. Tuohon polkuun ei kuulunut kuolema Galileassa – hän tiesi kohtaavansa maallisen vaelluksensa pään Jerusalemissa.

Siksi Jeesus ei ole valmis väistymään – vielä oli aika jatkaa työtä. Vielä on aika parantaa ja vapauttaa ihmisiä heitä sitovista kahleista.

Mutta katse on jo eteenpäin. Jerusalem häämöttää edessä. Risti odottaa.

Hyvät ystävät. Tänäänkin me olemme kokoontuneet ristin alle. Jokaisen kirkontornin huipulta risti löytyy. Niin tämänkin. Loviisan kirkon risti näkyy kauas.

Me kuljemme monen ristin ohi. Monen moneen kaupunkiin tultaessa löytyy viittoja, joissa on risti. Punaiset ristit ohjaavat hädässä, avun tarpeessa olijat avunpiiriin, saamaan hoitoa. Nuo ristit kertovat: apua tarjolla.

Kristillisessä perinteessä krusifiksi edustaa kärsimystä. Krusifiksi kertoo siitä, kuinka rakkaus poljetaan jalkoihin – kun Kristusta pilkataan ja pahoinpidellään. Risti kertoo myös myötätunnosta – Kristus tahtoi tulla mukaan kaikkien ihmisten kärsimykseen. Tyhjä risti edustaa ylösnousemusta, riemua siitä, ettei kuolemalla ole lopullista voittoa. Ristit hautausmailla kertovat ennen muuta tästä.

Mutta ristit saavat myös kysymään: missä Jumala on? Missä Jumala on silloin, kun kärsimys kohtaa? Missä Jumala on, kun sairaus vie rakkaasta viimeisetkin voiman rippeet? Missä Jumala on silloin, kun kuolema näyttää voittavan?

Kuoleman edessä löytyy lopulta tasa-arvo. Köyhä ja rikas kuolevat yhtä lailla. Viisas ja tyhmä – ovat kuolemansa edessä aivan yhtä avuttomia. Kuolema säilyttää salaisuutensa.

Hautaan siunaamiseen kuuluu nykyisen kirkkokäsikirjan mukaan raamattumeditaatio. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että siunaustoimituksessa luetaan useita raamatunkohtia ja niitä seuraa lyhyt pohdiskelu.

Eräs otsikoista on: Valmistautuminen kuolemaan.

Olen siinä kohdassa usein esittänyt seuraavat kysymykset. Jos tietäisit eläväsi viisi vuotta tai viisi kuukautta tai viisi viikkoa tai viisi päivää – mitä tekisit? Tai mitä jättäisit tekemättä? Tai mikä silloin olisi tärkeää? Tai mitä haluaisit sanoa läheisillesi?

Kuoleman todellisuus – risti – paljastaa elämän arvot. Mikä on oikeasti tärkeää.

Me kuljemme sitä kohti – vaikka kuljemme silmät ummessa. Emme tiedä matkan pituutta. Mutta tänään me elämme. Meillä on tämä päivä. Tämä hetki. Toisemme.

Ja vielä: Kristus kulkee meidän kanssamme samaa tietä. Hän käänsi kerran kulkunsa kohti ristiä, kohti kuolemaa – hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa antoi yhteisen toivon. Meille. Kaikille.