Lottoa ja rukousta

Saarna Loviisan kirkossa rukoussunnuntaina 25.5.2014

Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      

– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      
Tulkoon sinun valtakuntasi.
      
Tapahtukoon sinun tahtosi,
      
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      
Ja anna meille velkamme anteeksi,
      
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
      
jotka ovat meille velassa.
     
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      
vaan päästä meidät pahasta.”

Matt. 6: 5-13

 

Rakkaat kristityt!

Eräs tarina kertoo hurskaasta vanhasta miehestä, joka eräänä päivänä puhutteli Jumalaa: ”Rakas Jumala, enkö olekin palvellut sinua uskollisesti koko elämäni?” Hän ei tietenkään saanut vastausta.

Ja hän jatkoi puhettaan: ”En ole koskaan pyytänyt sinulta mitään.”

”Totta”, hän sanoi, puhuen nyt Jumalan puolesta. Sitten hän sanoi: ”Pyydän vain yhtä suosionosoitusta, et voi kieltää sitä minulta. Koko elämäni olen palvellut sinua, olen noudattanut lakia kuuliaisesti, olen suorittanut rituaalit. Olen tehnyt hyvää ihmisille, olen toiminut käskyjesi mukaisesti. Tee minulle yksi palvelus: anna minun voittaa Lotossa. Sitten voin vetäytyä rauhaan ja lepoon.”

Hän oli varma, että Jumala toteuttaisi hänen toiveensa, joten hän alkoi odottaa, ja hän odotti kauan. Hän rukoili joka päivä. Puolen vuoden kuluttua mitään ei ollut tapahtunut. Yhtenä iltana hän huusi turhautuneena: ”Jumala, kuuntele jo minua. Anna minun voittaa Lotossa.”

Kuvitelkaa, miten hän säikähti kuullessaan vastauksen: ”Kuuntele itse minua. Jätä kuponki.” Hän ei ollut jättänyt pelikuponkia.

(Kertomuksen kertoo Anthony de Mello kirjassa: Uudistuminen)

Onko rukouksen tarkoitus saada meidät tarttumaan ihmeisiin? Tai saada meidät odottamaan ihmeitä? Uskon, että ensisijaisesti siitä ei ole kysymys. Rukouksen tarkoitus on saada meidät näkemään elämän ihmeellisyyttä ympärillämme. Rukous auttaa näkemään, ymmärtämään, ihmettelemään ja iloitsemaan.

Rukouksen yksi viisaus on, että rukous kertoo siitä mihin me uskomme. Tästä syystä Jeesuksen opettama rukous on kristityn uskon kannalta aivan oleellinen. Tuossa rukouksessa Jeesus itse asiassa opettaa meille oleellisen uskon sisällöstä. Me rukoilemme sitä, mitä meillä jo on. Rukouksen tarkoituksena on tehdä meidät selvemmin tietoiseksi siitä, että Jumala on jo kaikessa mukana.

Se, että Jeesus kutsuu Jumalaa isäksi – ei tarkoita sitä, että hän olisi mies. Me puhumme Jumalasta aina vertauskuvin. Hän on salaisuus – mutta salaisuutena kuin lapsestaan huolehtiva isä. Rukous kutsuu meitä luottamaan häneen. Luottamaan siihen, että Isä tahtoo lastensa parasta.

Kun me rukoilemme Jumalan valtakunnan tuloa – me itse asiassa ilmaisemme uskovamme, että valtakunta on jo tullut. Se on ”meidän keskellämme” – niin kuin Jeesus opettaa. Valtakunta on tullut, koska Kristus on tullut. Rukouksessa me pyydämme sen toteutumista myös omassa elämässämme.

Jeesuksen julistuksessa Jumalan valtakunnassa etusijalla olivat köyhät ja syrjäytetyt – heille hän tuli julistamaan ilosanomaa. Jeesuksen opetuksessa mullistavaa oli se, että hän nosti keskelle köyhät, sairaat, lesket, naiset ja lapset. Heillä ei kellään ollut asemaa Jeesuksen ajan yhteiskunnassa. Ilosanoma kuului heille. Valtakunta oli tullut.

Jeesuksen opettamassa rukouksessa Jumalan tahdon tapahtuminen on rukoilijan ensisijainen toive, ensisijainen pyyntö.

Me rukoilemme Isä meidän –rukouksessa Jumalan hyvän, ihmisiä rakastavan tahdon toteutumista meidän elämässämme.

Kun rukoilemme sitä – me samalla ilmaisemme halumme sitoutua rakkauden toteuttamiseen. Rukouksessa ei ole kyse siitä, että vain odotamme, että meistä huolehditaan – se on aina samalla rohkaisu huolehtimaan muista ja levittämään Jumalan hyvää tahtoa toisten ihmisten elämään. Rukouksen sisältö ei ole: minulle, minulle, minulle – vaan meille ja sinulle.

Sama sävyhän on hyvin vahvana kohdassa, jossa pyydämme anteeksiantoa. Kun pyydämme – ilmaisemme samalla halumme antaa toisille anteeksi.

”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” – kertoo vahvaa kieltä siitä, että usko kuuluu arkeen. Usko ei ole mielenliikkeitä jossain merkillisessä taivaallisessa tai mielensisäisessä todellisuudessa. Usko liittyy tähän elämään, jossa me elämme nyt ja tässä toinen toistemme kanssa. Usko on mukana tavassa, jolla kohtelemme toisiamme, usko on mukana harrastuksissamme, töissämme, eläkeläisriennoissa – kaikessa siinä ihan tavallisessa. Se elää luottamuksena, keskinäisenä välittämisenä.

Tänään tässä saarnassa olen tahtonut pysäyttää meidät hetkeksi Isä meidän –rukouksen ääreen. Tässä messussa me tulemme lausumaan sen vähän myöhemmin jälleen yhdessä. Isä meidän rukous on tuttu. Jokainen rippikoululainen on sen joskus opetellut ulkoa. Se on hyvä osata ulkoa. Mutta helposti ulkoluvusta tulee kuin loru ilman, että pysähdymme sen ääreen mitä rukoilemme. Ja kuitenkin – tuo Jeesuksen opetuslapsilleen opettama rukous vie meidät suoraan uskon ytimeen ja avaa eteemme suuren rikkauden. Me rukoilemme sitä, mihin me uskomme.

Jos vielä lyhyesti palaan alun kertomukseen.

Pitäisikö rukoilla lottovoittoa? Jos niin rukoilemme – niin mihin silloin uskomme? Rahan ihmeitätekevään voimaan? Ihmeisiin? Jumalan huolenpitoon jotenkin yliluonnollisella tavalla? Me toki voimme rukoilla mitä vaan – Jeesushan jopa kehottaa siihen. Lottovoiton suhteen minulla on vahva käsitys, että todennäköisempi vastaus on ei, kuin kyllä.

Nyt me nousemme tunnustamaan uskomme Jumalaan, joka kaikin tavoin tahtoo pitää luomastaan huolta.

 

Yhteyden salaisuus

Saarna Csömörin kirkossa 18.5.2014
4. sunn. pääsiäisestä

Jeesus rukoili ja sanoi:
    

”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    

Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”

Joh. 17:6-10

Rakkaat kristityt täällä Csömörissä.

Viime kesänä saimme pitää joukon teitä csömöriläisiä vierainamme Loviisassa. Moni teistä on käynyt pitkän ystävyysseurakuntayhteyden aikana Loviisassa ja moni loviisalainen on käynyt täällä Csömörissä. Mutta minulle viime kesän kohtaaminen oli ensimmäinen yhteys teihin, hyvät ystävät. Tuo viikko antoi monenlaisia kokemuksia, mutta erään tapahtuman tahdon jakaa uudelleen kanssanne.

Oli lauantai iltapäivä ja ilta. Olimme Loviisan kaupungin leiripaikalla Källassa meren rannalla. Toiset saunoivat ja kävivät uimassa. Toiset paistoivat lettuja iltapalaksi. Kahvittelimme. Mutta sitten tapahtui jotain. Istuimme ulkona ja aloimme laulaa. Laulut olivat sekä teille että meille tuttuja. Lauloimme säkeistöjä vuoron perään unkariksi ja suomeksi. Ne olivat lauluja uskosta, lauluja Kristuksesta, lauluja ihmisenä elämisestä. Uskon, että tuo hetki jäi monille yhdeksi merkittävimmistä koko vierailusta. Se oli kokemus vahvasta yhteydestä, yhteenkuuluvuudesta ja yhteisestä uskosta.

Yhteys on merkillinen asia. Se kätkee sisälleen salaisuuden. En usko, että vastauksena salaisuuteen olisi vain kummallekin tuttu laulu. Yhteys on ihme. Yhteys ei synny käskemällä, sen synnyttämiseksi ei ole olemassa mitään keinoja. Yhteys syntyy silloin kun se syntyy. Sama ihme kätkeytyy rakkauteen – on mieletöntä käskeä ketään rakastamaan. Jos poika käskee tyttöä tai tyttö poikaa rakastamaan – ymmärrämme tilanteen mielettömyyden.

Sama ihme kätkeytyy myös uskoon. Usko Kristukseen ja luottamus Jumalan rakkauteen eivät synny ajattelun tuloksena, ne eivät synny päättelemällä tai todistamalla. Ne eivät synny hienoista puheista. Usko syntyy yhteydestä ja kohtaamisesta.

Ensimmäisenä helluntaina usko yhdisti eri maista tulleet ja eri kieltä puhuvat ihmiset. He tulivat samasta kokemuksesta osallisiksi. Mikään kansa tai ihmisjoukko ei voinut omistaa yksin Jumalaa, ei omistaa yksin uskoa häneen. Usko Kristukseen yhdisti erilaisia ihmisiä.

Usko on suuri salaisuus. Kristus puhuu meille tänään siitä, kuinka hän oli kutsunut opetuslapsensa maailmasta. Miksi juuri heidät – emme tiedä. Miksi juuri meidät – emme tiedä sitäkään. Yhteys Kristukseen on salattu. Rakkauden side on merkillinen.

Kun Kristus sanoo: ”Olen ilmoittanut nimesi ihmisille..” ei kyse ole vain esittelystä, nimen sanomisesta – niin kuin me sanomme tavatessamme ensimmäisen kerran. Nimi tarkoittaa Raamatussa aina jotain enemmän – Kristus on ilmoittanut Jumalan olemuksen. Kuka Hän on, millainen Hän on.

Kristus ilmoitti meille rakastavan Jumalan. Me saamme uskoa, että hän rakastaa meitä ilman ehtoja. Sellaisina kuin me olemme. Hän rakastaa meitä ja kutsuu meitä yhteyteen joka päivä. Tämä yhteys on koettavissa aivan erityisellä tavalla myös kristittyjen välisessä yhteydessä. Ja on ihmeellistä – kuinka yhteys on koettavissa silloinkin – kun kieli on erilainen. On kyse enemmästä kuin vain puheesta. Me uskomme kaikki olevamme Jumalallemme rakkaita, Kristukselle rakkaita.

Tänään iloitsen yhteydestä. Tänään saamme yhdessä iloita myös siitä, että Kristus on sanonut rukoilevansa meidän puolestamme. Me olemme hänen mielessään, hänen ajatuksissaan. Emme ole tässä maailmassa yksin.

Iloa ja yhteyttä

Saarna Loviisan kirkossa 11.5.2014

3. sunnuntai pääsiäisestä

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

Joh. 17: 11-17

Rakkaat kristityt.

On olemassa monenlaista iloa. On olemassa iloa, joka liittyy omistamiseen. Ja on olemassa iloa, joka ei liity omistamiseen.

Omistamiseen liittyvällä ilolla tarkoitan esimerkiksi sitä, että kun alat haluta itsellesi jotain tavaraa tai asiaa – ajatukset ovat sitoutuneet sen hankkimiseen. Odotat ehkä, että jonakin päivänä sinulla on siihen varaa tai jonakin päivänä voi muuten vain olla mahdollista omistaa tuo asia. Kun sitten saat hankittua haluamasi, tunnet iloa. Tämä on minun. Tämä on minun omaani. Tätä ensin mainittua iloa meille tarjotaan joka päivä erilaisissa mainoksissa. Jos mainoksissa esiintyy ihmisiä – he yleensä hymyilevät, koska ovat iloisia.
Omistamiseen liittyy vain se hankala puoli, että saaminen tuottaa iloa – säilyttäminen ei niinkään. Ilon kokemus – jos ei kokonaan haihdu – niin ainakin laimenee.

Mutta sitten on tuo toisenlainen ilo. Se syntyy asioista, joita me emme voi omistaa. Emme voi omistaa aamuruskoa, emme kaunista auringonlaskua. Emme voi omistaa kaunista merimaisemaa, emme voi omistaa musiikkia – tarkoitan kuultavaa kaunista ääntä. Me emme voi omistaa linnunlaulua emmekä kauniisti tyynellä veden pinnalla lipuvaa joutsenta. Me emme voi omistaa taivaalla lentävää kurkiauraa. Me emme voi omistaa ystävyyttä. Me emme voi omistaa yhteyden kokemista. Me emme voi omistaa rakkautta. Kaikkea tuota me voimme kokea aika ajoin, mutta emme voi omistaa. Siksi ne säilyttävät arvonsa – ne eivät laimene. Keväinen lämmin auringonpaiste iholla vain monista tuntuu hyvältä. Harmaasta maasta nousevat äitienpäivän valkovuokot tuovat vuosi vuodelta ilonsa. Eikä niitä voi omistaa. Voi ne toki poimia maljakkoon – mutta silloin ne varsin nopeasti kuihtuvat. Ilo jää lyhytaikaiseksi.

Emme omista iloa, jonka saamme viettäessämme aikaa ystäviemme kanssa. Nuo hetket tulevat ja menevät, mutta me emme niitä omista.

Jeesus sanoi: ” Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Jeesuksen antama ilo ei liity omistamiseen. Jos joku lupaa sinulle – usko Jeesukseen, niin ongelmasi haihtuvat, menestyt ja saat ulkoista onnea – niin älä usko. Voihan sellaistakin toki joskus kohdallemme osua – mutta ennen kaikkea hän tarjoaa ilon, johon ei liity omistamista, vaan kokemista.

Mihin tämä ilo liittyy? Jeesus rukoili näinkin: ” Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut.” Jeesus puhuu Jumalan nimestä. Tässä hän ei tarkoita nimeä siinä mielessä kuin me sanalla nimi yleensä ymmärrämme. Raamatun kielenkäytössä nimi on enemmän. Silloin puhutaan olemuksesta. Nimen voima – on jotain muuta kuin joku taikasana, mantra. Kun Jeesus rukoilee: ”Suojele heitä nimesi voimalla” se tarkoittaa jotain sellaista kuin: Suojele heitä olemuksellasi, suojele sillä, mitä sinä olet.

Ei liene meille epäselvää, millainen on se Jumalan olemus, jonka Jeesus teki elämällään näkyväksi. Kyse on rakkaudesta. Jeesus pyytää Jumalaa suojelemaan meitä rakkaudellaan. Jumala, joka on kaiken olevan takana, alla, kantaa sitä – on olemukseltaan rakkaus. Tähän rakkauteen hän tahtoo aivan kuin kätkeä meidät. Jumalan hyvä ympäröi meidät – keskellä tätä pimeää maailmaa. Keskellä tätä maailmaa, jossa me näemme ympärillämme monenlaista pahaa.

Mitä hän tarkoittaa rukoillessaan meille: ” jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.” Yhteys on avain. Enkä tässä yhteydessä tahdo puhua mistään korkealentoisesta tai kaukaisista ekumeenisista yhteyksistä, vaan tästä elämän arkisesta todellisuudesta keskellämme Loviisassa. Mitä enemmän me voimme keskenämme kokea yhteyttä – iloa yhdessä olemisesta ja tekemisestä, sen paremmin me seurakuntana voimme. Sitä enemmän me myös kutsumme muita tähän yhteyteen mukaan. Sinun paikkasi on tärkeä. Se, millä sinä osoitat välittämistä, rakkautta ja huolenpitoa toisille – se on jotain hyvin arvokasta. Keskinäisessä yhteydessä, yhdessä kokemisen ilossa on jo pala taivasta mukana.

Rakkauden ja hyvän asialla oleminen ei ole tässä maailmassa aina ollenkaan itsestään selvää. Meitä vedetään moneen suuntaan. Mutta Kristus on itse sanonut rukoilevansa meille iloa, joka syntyy siitä, että me olemme yhtä.
Tämän maailman keskellä hän haluaa antaa meille ilon.