Saarna Loviisan kirkossa 15.6.2014
Kolminaisuuden päivä
Jeesus sanoo:
”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”
Joh. 15: 1-10

Rakkaat kristityt!

Tänään Kristus avaa eteemme vertauskuvan viinipuusta ja viinitarhurista. Meille Suomessa viininviljely on vierasta. Jostain pihasta voi toki joku viiniköynnös löytyä – mutta tässä maassa ei niistä saada sellaista satoa, että varsinaista viininviljelyä voisi harjoittaa. Mutta silti kuva viinipuusta ja sen hoitamisesta on aivan selvä.

Samanlaista hoitoa vaativat kaikki marjapensaat ja hedelmäpuut. Viljelijän tavoitteena on pyrkiä saamaan satoa – ja sadon saamiseksi on aika ajoin suoritettava myös leikkauksia. Kuivat oksat poistetaan – mutta myös turhat rönsyt. Satoisille oksille pyritään antamaan kaikki mahdollinen elämänvoima. Niitä halutaan auttaa kantamaan hyvää satoa.

Kuva on tähän saakka hyvin selvä. Vaikeudet alkavat kun pysähdymme miettimään mitä Jeesus oikein tarkoittaa.

Minun ajatuksiini nousee heti kaksi kuvaa: toinen vähän laajempi – ja toinen hyvin henkilökohtainen.

Se laajempi kuva on kuva kirkosta ja seurakunnasta. Voisiko kuva tarkoittaa sitä, että aika ajoin Jumala itse tavalla tai toisella karsii kirkostaan erilaisia rönsyjä – niin, että kirkko ja seurakunta voisi tuottaa hänen toivomaansa hedelmää entistä paremmin. Esimerkiksi – kun me Suomessa olemme eläneet aikaa, jolloin kirkossa elimme runsauden keskellä. Oli taloudellisesti varaa jos jonkinlaiseen kehittämiseen – olemmeko tulleet sellaiseen aikaan, että on aika karsia, leikata erilaisia rönsyjä pois. Kun moneen erilaiseen tehtävään on ollut varaa palkata joku töihin – onko tulevaisuus sellainen, että seurakuntalaisten on löydettävä seurakunta omakseen ja tartuttava itse erilaisiin tehtäviin. En tiedä tähän vastausta – mutta tämän Raamatun kohdan äärellä kyselen sellaista.

Olen aivan varma, että jos saisimme verrata seurakuntaelämää Suomessa ja Tansaniassa – näkisimme suuren eron. Suuren eron juuri siinä, minkä koemme omaksemme ja mihin olemme kristittyinä sitoutuneet.
Tuo toinen näkökulma on enemmän henkilökohtainen. Siinä on kyse sinusta ja minusta. Kristus sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat.” Ja hän jatkaa, jos oksa ei pysy kiinni rungossa, se kuivuu ja kuolee. Eikä sillä ole käyttöä. Hedelmäpuut – kaikenlaiset – on tarkoitettu kantamaan hedelmää, tuottamaan satoa. Viiniköynnös tuottaa rypäleitä, omenapuu omenoita, mansikka mansikoita – ravinnoksi muille ja siksi, että köynnös tai puu lisääntyisi. Ei omenapuu kanna kauniita kukkia – vain ollakseen muutaman päivän kaunis. Hedelmä on tavoitteena.

Mikä on se hedelmä, jota seurakunnan ja kirkon tulisi tuottaa? Mikä on se hedelmä, jota sinun ja minun tulisi tuottaa.

Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen. Usko Kristukseen synnyttää hedelmänään rakkautta. Jos meidän uskomme ei synnytä rakkautta – on syytä pysähtyä peilin ääreen miettimään missä on vikaa. Uskon hedelmänä on rakkaus. Usko näyttäytyy lähimmäisille aina rakkautena.
Jeesus sanoi: ” Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Tämä tuntomerkki on ollut alusta – ja se on olemassa yhä.

Paavali kirjoitti näin Pyhän Hengen hedelmistä: ” Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Usko ilmenee varsin arkisissa asioissa. Se on hyvä muistaa.

Mistä rakkaus syntyy? Mistä voin itselleni löytää rakkautta? Rakkautta ei synny milloinkaan käskemällä – ei, vaikka Jumala käskeekin rakastamaan. Rakkaus syntyy vain rakkaudesta. Rakkaus on rakkauden lähde.

Siksi vain Kristuksen rakkaudessa pysyminen – siihen pitäytyminen, siihen luottaminen – synnyttää meissä rakkautta toinen toistamme kohtaan.

Joskus tarhurin leikkaukset sattuvat, joskus ne voivat tuntua epäoikeudenmukaisiltakin – mutta tavoite on selvä: rakkaudelle lisää tilaa.

Saarna Loviisan kirkossa 1.6.2014

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Joh. 7: 37-39

Rakkaat kristityt!

Oletko tunnistanut koskaan itsessäsi jonkinlaista luovuuden puuskaa? Sellaista hetkeä, jolloin ehkä olet oivaltanut jotain merkittävää, tai olet tehnyt jotain, mitä et koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Olet maalannut, kirjoittanut, soittanut, siivonnut, leiponut, keksinyt, puhunut jotain sellaista, mikä tuntuu aivan uudelta. On tapahtunut jotain, mistä olet innostunut. Olet innostunut ehkä uudelleen jostain vanhasta.

Tuollainen innostumisen hetki hyvin harvoin syntyy väkisin tyyliin: istunpa nyt työpöytäni ääreen ja innostun. Luovaan mielentilaan liittyy usein jonkinlainen kokemus tilasta ja vapaudesta – olkoonkin, että puitteet saattavat hyvinkin liittyä aivan normaaliin työntekoon. Tai sitten nuo oivallukset syntyvät lenkillä – yksin ollessa. Toisinaan hyvät oivallukset ja luovuus kukoistaa parhaimmillaan yhdessä toisten kanssa. Toinen ruokkii toista.

Kun Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen – niin uskon, että yhdeltä osin tuo sana sisältää sen, että meistä ihmisistä on tehty luovia. Mekin luomme – emme tosin useinkaan tyhjästä, niin kuin Jumala kerran loi olevaisuuden tyhjästä. Useimmiten luomme jostain olevasta- yhdistelemällä vanhasta uutta.

Luovuus merkitsee aina myös alttiutta antautua virheiden tekemiseen. Ilman virheitä, ilman yhä uusia yrityksiä, harvoin luodaan mitään uutta. Kokeilu ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Luovuus vaatii paitsi tilaa – myös rohkeutta tehdä virheitä.

Uskon suuri vihollinen on kaavamaisuus. Kun uskosta tulee – niin kuin helposti tulee – jotain kaavamaista – ollaan kaukana siitä, mistä uskossa lopulta on kyse. Pyhän Hengen työ on aina luovaa – uusia uria aukaisevaa.

On toki asioita, johon tarvitaan erilaisia sääntöjä – mutta elämässä on paljon enemmän asioita, joissa säännöt eivät vain toimi. Rakkaus on sellainen. Rakkaus ei tottele sääntöjä.

Tässä messussa me iloitsemme yhdessä siitä, että toimitamme tänään aikuiskonfirmaation. Kevään aikana itse asiassa useampikin aikuinen on käynyt rippikoulun, joko vähän pitemmän tai lyhemmän kaavan mukaan. Rippikoulun sisältöön kuuluvat myös kymmenen käskyä. Luther kuitenkin opettaa, että rakkaus saa meidät keksimään joka päivä uusia kymmeniä käskyjä. Sillä rakkaus on kekseliäs. Rakkaus keksii monenlaisia tapoja palvella lähimmäistä.

Kristus on luovuuden lähde. Hän vetää meitä kaikkia lähelleen. Hän kutsuu meitä rakkautensa ja armonsa osallisuuteen. Ja tästä kristityn vapaudesta – jossa ei ole mitään käskyjä – kumpuaa monenlaista luovuutta, monenlaista elämää.: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”

Usko synnyttää jotain uutta. Usko kysyy yhä uudelleen kuinka voin rakastaa – osoittaa välittämistä lähimmäisilleni. Usko tule näkyväksi arjessa yhhä uusilla tavoilla.

Kuva virtaavasta vedestä, pulppuavasta lähteestä on puhutteleva. Lähde tuottaa raikasta vettä – kunhan vain veden annetaan virrata. Jos kätket rakkauden vain oman sydämesi sopukoihin – se vähitellen ummehtuu kuin seisova vesi. Sen sijaan, jos annat sen virrata – huomaat olevasi ehtymättömän lähteen äärellä.

Tahdon sanoa teille, jotka tänään konfirmoidaan. Antakaa lahjanne ja taitonne Jumalan rakkauden käyttöön – mitä se sitten milloinkin onkaan. Löydätte elämän ilon ja ehtymättömän lähteen.

Pyydän nyt teitä konfirmoitavia astumaan alttarin äärelle.