Taivas koskettaa merta

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
Luuk. 4: 23-30

Rakkaat kristityt!

Jotain minussa tulee aina kosketetuksi silloin, kun pääsen katsomaan maisemaa, jossa näkyy horisontti. Taivas ja meri kohtaavat. Maisemaa voi katsella rannalta – ja maisemaa voi katsella ollen itse merellä. Ehkä kaikkein upeimmillaan maisema on silloin, kun mitään muuta ei näy. Vain taivas ja meri. Tuo maisema on yhtä aikaa kaunis – mutta myös pelottava. Sen äärellä kokee itsensä hyvin pieneksi.

Avoimen meren äärellä syntyy käsitys, että taivas ja meri kohtaavat aina jossain kaukana. Ymmärrän, että tuo vaikutelma johtuu siitä, että elämme pallolla. Meren pinnan tasolta katsottuna reuna tulee yllättävänkin nopeasti vastaan.

Ja kuitenkin: taivas ja meri kohtaavat juuri siinä missä kulloinkin merellä satun olemaan. Se on yhtä totta joka paikassa. Näkymä vain on erilainen.

Tämän päivän evankeliumin ymmärtämiseksi ainakin minun oli luettava Luukkaan evankeliumista myös edeltävät jakeet. Nuo jakeet kertovat mihin Jeesuksen sanat ja koko tapahtuma liittyy. Tapahtumapaikkana on Nasaret – Jeesuksen lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunki. Nasaretissa oli tuohon aikaan noin 300 asukasta. Se oli hyvin pieni ja vaatimaton paikka. Hädin tuskin sitä saattoi kutsua edes kaupungiksi. Kaivauksissa kaupungista ei ole löydetty edes synagogaa.

Edellä nimittäin kerrotaan tapahtumapaikaksi Nasaretin synagoga – kaupunki oli siis niin pieni, ettei sitä varten ollut edes erillistä rakennusta, vaan jumalanpalvelukseen vain kokoonnuttiin johonkin.
Mutta ajan tavan mukaan kuka tahansa juutalaisista miehistä saattoi lukea päivän tekstin – tai ehkä lausua sen ulkomuistista, koska kirjoitetut kirjakääröt olivat hyvin harvinaisia -. Jeesus otti itselleen lukuvuoron ja luki Jesajan kirjaa:

-Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.

Luettuaan hän selitti tekstin lähes yhdellä lauseella: ”Tänään teidän kuultenne on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Ja se oli liikaa kuulijoille.

Jumala on helppo siirtää jonnekin kauas. Jumala koskettaa ihmisiä helposti vain jossain muualla. Jumala oli läsnä joko menneinä aikoina tai tulee ehkä olemaan läsnä joskus tulevaisuudessa. Ihmiset tulevat hoidetuksi vain jossain muualla. Ihmeellisiä asioita tapahtuu vain jossain muualla. Elämänusko palautuu vain jossain muualla. Ihmiset vapautuvat syyllisyydestä ja häpeästä vain jossain muualla. Kaukana.

Jeesuksen opetus ja teot kertoivat, että Jumalan hyvyys ja rakkaus on läsnä tässä ja nyt. Ei vain jossain muualla ja jossain kaukana vaan aivan tässä. Nyt.

Ei taivas kosketa merta vain horisontissa – jossain kaukana. Taivas ja meri kohtaavat kaikkialla missä vain on merta. Ja jos ei ole merta, niin sitten taivas koskettaa maata. Näin siksi, koska taivas ympäröi meidät kaikkialla.

Kun Kristus julisti Jumalan lupausten toteutumista juuri nyt, kuulijoiden silmien edessä – hänen aikalaisensa loukkaantuivat. He olivat valmiina surmaamaan hänet ensimmäisen kerran – nyt syöksemällä vuoren rinteeltä alas. Mutta vielä ei ollut sen aika – koko Jeesuksen julkisen toiminnan, rakkauden osoittamisen aika oli vielä edessä.

Jumalan huolenpitoa, Jumalan rakkautta, Kristuksen anteeksiantamusta ei tarvitse etsiä kaukaa. Tuo huolenpito on usein lähempänä kuin mitenkään osaamme arvata.

Anteeksiantamuksen sanan on totta tänään juuri nyt. Lupaus Jumalan meitä ympäröivästä armosta on totta juuri nyt. Ehtoollisessa Kristus on läsnä, kun käymme ehtoollispöytään. Jumala kuulee meidän rukouksemme – hiljaisimmasta huokauksesta ääneen lausuttuihin yhteisiin rukouksiin.
Jumala on lähellä, Kristus on lähellä. Taivas koskettaa maata – tänään, tässä.

Haluan vielä palata alussa mainitsemani maiseman äärelle. Taivas ja meri kohtaavat. Aava meri silmien edessä. Yhtä aikaa kiehtova ja pelottava. Mittasuhteet oikeaksi laittava maisema. Jumalan läsnäolossa on jotain samankaltaista – yhtä aikaa kiehtovaa ja ymmärryksen ylittävää.

Lahjat käyttöön

Jeesus sanoi:

    ”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
    Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
    Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
    Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’    Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. – Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Matt. 25: 14-30

 

Riparilaisten räppi/näytelmä ja koreografia sunnuntain aiheesta.

 

Rakkaat kristityt!

Olemme juuri nähneet ja kuulleet toteuksen päivän evankeliumista. Jeesuksen opetus on hyvin yksinkertainen: laita lahjasi käyttöön niin ne lisääntyvät. Jos piilotat lahjasi – häviää sekin mikä sinulla on.

Rippikoulussa nuoret laittoivat monet lahjansa rohkeasti käyttöön yhteiseksi iloksi. Päivän evankeliumin äärellä tehtiin taidetta, laadittiin runo – josta tuotettiin räppi – esitykseen tehtiin koreografia ja vielä liitettiin osaksi luotuun näytelmään.

Lahjat on tarkoitettu käytettäväksi. Ilon ja rakkauden ja välittämisen lisäämiseksi.

Teille rakkaat nuoret: olkaa lahjojenne kanssa rohkeita. Elämässä on paljon voitettavaa. Vaikka välillä vähän joudutte empimäänkin – niin kuin leirilläkin – kuitenkin itsensä likoon laittaminen kannattaa. Eniten elämässä kadutaan elämätöntä elämää.

Jumala on antanut rikkauksiaan meille lahjojen muodossa käytettväksi ja iloittavaksi.

Vapaat kulkijat

Saarna Loviisan kirkossa 9 sunn.helluntaista

Jeesus sanoo:
    ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

Matt. 7: 13-14

Rakkaat kristityt!

Tämän sunnuntain aiheena on totuus ja harha. Kesän aikana olemme tiedotusvälineitä seuratessamme kuulleet moneen kertaan kuinka Ukrainan kriisistä on selvästi olemassa kaksi totuutta. On lännen totuus ja on idän totuus. On se totuus, mitä julistetaan EU:ssaa tai Yhdysvalloissa ja on se totuus, mitä julistetaan puolestaan Venäjällä. Totuus näyttää aina siltä, miltä sen halutaan näyttävän.

Samanlaisen  vastakohtaisuuden löydämme myös Lähi-Idästä. On Israelin totuus ja palestiinalaisten totuus. Ja jälleen moni valitsee kumpaa totuutta haluaa kuulla tai kumpaa totuutta uskoo.

Maailmalla tapahtuu joka hetki tavaton määrä erilaisia asioita. Uutiset kertovat maailman tapahtumat muutamassa minuutissa. Se on mahdollista, koska toimituksissa valitaan se totuus, mikä halutaan kulloinkin kertoa.

En sano tätä arvostellakseni – vaan siksi, että valtavasta tietotulvasta on vain tehtävä valintaa. Oikeastaan sellaista valintaa me teemme joka ikinen hetki. Äänten moninaisuudesta meidän korvamme erottaa sen äänen, joka tuntuu meille merkittävältä. Tai kaikesta ympärillämme olevasta me havaitsemme sen, mikä on meille tärkeää tai omissa silmissämme kaunista, rumaa tai muuten vain sen arvoista, että se kannattaa huomata.

On suuri kiusaus antaa jonkun muiden sanella meille elämän totuudet. On suuri kiusaus antautua johdateltavaksi. Historia – niin maallinen kuin kirkollinen historia- on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka suuretkin joukot ihmisiä ovat antautuneet yhden ihmisen totuudelle ja kulkeneet harhaan.

Uutisista me voimme kerta toisensa jälkeen kuulla – kuinka ihmisjoukot antautuvat erilaisiin yhteenottoihin – koska jokin totuus ajaa siihen.

Mitä tekemistä tällä on päivän evankeliumin kanssa?

Evankeliumissa Jeesus puhuu kahdesta tiestä – kapeasta ja laveasta. Ajattelen niin, että tässä maailmassa tuo lavea tie on viitoitettu hyvin monella erilaisella kapealla väylällä. Toki sitä voi ajatella ikään kuin kentäksi, jossa ihmiset haahuilevat ilman määränpäätä. Mutta kuitenkin vielä vaarallisempana pidän sitä, että tuo lavea tie on todella viitoitettu monen monella kapealla viitoituksella.

Elämän vastuu uskotaan muille – erilaisille johtajille ja neuvojille. Tehdään vain, niin kuin joku toinen sanoo. Kun seuraan elämässäni aina toisten neuvoja ja ohjeita ja annan heidän ratkaista kaikki hankalat asiat – vastuu siirtyy toiselle ja voin hankalassa tilanteessa todeta: sinun syysi.

On varsin tavallista, että epäonnistumisten ja väärien ratkaisujen jälkeen syy löydetään jostakusta toisesta.

Elämässä vastuun siirtäminen muille johtaa elämän kadottamiseen. Elämä jää elämättä. Toteutan vain jonkun toisen ohjeita ja neuvoja. Pyrin olemaan mieliksi, mielyttämään muita. Onneton on se ihminen, joka joutuu sanomaan omasta elämästään: En vastaa itsestäni, en vastaa elämästäni. Elämä lipuu ohi kuin hiekka sormien välistä.

Elämään vievä portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään. Mutta ajattelen, että tuo Jeesuksen viitoittama kapea elämänpolku tai ahdas portti ei johdu niinkään siitä, että hän olisi viitoittanut meille sellaisen ahtailla neuvoilla ja käskyillä ojitetun tien. Tien ahtaus johtuu muusta.

Näen kaksi asiaa. Portti on ahdas, koska sen läpi käyminen edellyttää vastuun ottamista omasta elämästä ja omista ratkaisuista. Tie on kyllä vapaa kulkea – mutta tietoisena omasta vastuusta. Teen ratkaisuni ja päätökseni itse – ja kannan myös syyllisyyteni tarvittaessa itse. Muut eivät valitse elämäni suuntaa. Kristus kutsuu elämään. Hän kutsuu elämään omaa elämää – ei kenenkään toisen elämän jatketta.

Vastuun ottaminen omasta elämästä on kutsu rehellisyyteen. Eikä se tie ole helppo. Ei ole aina helppoa olla rehellinen nimenomaan itselleen.

Mutta elämäntiellä on toinenkin ulottuvuus, joka tekee sen kapeaksi. Se ei edelleenkään liity vaatimuksiin – vaan juuri päinvastoin. Elämän tien tekee vaikeaksi se, että meidät kutsutaan suostumaan Jumalan armon ja rakkauden varaan. Meidät kutsutaan luottamaan siihen, että Jumalan antama elämä kantaa. Halu rakentaa oma kelvollisuus omien suoritusten varaan on kovin lähellä ihmismieltä. Siitä on niin vaikea luopua. On niin vaikea uskoa, että elämä on lahjaa.

Elämän tie on vapaiden kulkijoiden tie – vapaiden, jotka haluavat kulkea matkaansa silmät auki, ratkaisuja tehden, vastuunsa kantaen tietäen, että elämä kaikkineen on hyvän Jumalan lahjaa. Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus kantaa.