Valta on vaarallista

Saarna Ruotsinpyhtään ja Loviisan kirkoissa 22.2.2015

 

”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.”

Mark. 1:11-12

Rakkaat kristityt!

Valta on merkillinen asia. Aika harvoin sitä mainitaan silloin, kun puhutaan arvoista. Kun poliittiset puolueet tai uskonnolliset liikkeet puhuvat arvoista – tuskin valtaa mainitaan sanallakaan. Siitä vaietaan – mutta samanaikaisesti sitä tavoitellaan.

En usko olevani kovin väärässä, jos väitän, että toisen puolueen tai liikkeen hyvätkään ehdotukset eivät voi olla kannatettavia – vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Jos oma valta katoaa tavalla tai toisella – se tuntuu uhkaavan olemassaolon oikeutusta.

Jos vain tavoitteena olisi etsiä yhteistä hyvää – olisi varmasti tulokseen pääseminen helpompaa. Vastapuolet voivat parhaimmillaankin saavuttaa vain kompromissin – kun taas aidosti toisia kunnioittavat ja kuuntelevat voivat löytää jotain uutta ja luovaa.

Viime aikojen uutisia ovat hallinneet sotaisat viestit milloin Ukrainasta, Syyriasta, Irakista, Libyasta, Egyptistä eri puolilta Afrikkaa… uudelleen ja uudelleen. Ihmiset nousevat toisiaan vastaan, tarttuvat aseisiin ja tappavat. Kun käydään sotia – ei kukaan voita. Harvoja sotia on kaiketi ampumalla voitettu – sodat päättyvät vain neuvottelemalla ja sopimalla. Ja sehän tiedetään toki jo silloin, kun ensimmäinen laukaus ammutaan. Ja silti – väkivaltaan tartutaan.

Valta on vaarallista. Se tuhoaa niin kovin helposti sen, jolle sitä on annettu – tai joka sen on itselleen ottanut.

Joskus saarnaajan vaikeutena on saarnatekstin pituus – ei oikein mihin tekstin runsaudessa tarttuisi tai mikä siinä nyt olisi tänään oleellista. Tänään vaikeus on toisenlainen – päivän evankeliumi on erittäin lyhyt. Kaksi jaetta. Kolme lyhyttä lausetta.

Jeesuksen julkisen toiminan alussa on kaksi merkittävää tapahtumaa. Ensimmäinen niistä on Jeesuksen kaste Jordanilla. Ehkä muistat sen, että Jeesuksen kasteen yhteydessä kuului taivaasta Jumalan ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” Heti tuon jälkeen seuraa se, mitä päivän evankeliumissa meille kerrottiin. Henki vei hänet autiomaahan Saatanan kiusattavaksi.

Merkillinen yhteys. Suurta hengellistä ”onnen kokemusta” seuraa kiusausten aika autiomaassa. On kuin taivas ja helvetti kohtaisivat. Kaksi täysin vastakkaista kokemusta.

Markus kertoo näistä tapahtumista hyvin niukalti. Hän ei oikeastaan tee muuta kuin mainitsee, että Jeesus oli neljäkymmentä päivää erämaassa Saatanan kiusattavana.

Matteus kertoo kiusausten sisällöstä jotain. Ensiksi Saatana kehottaa tekemään kivistä leipää – kun kerran olet Jumalan Poika. Hän vetoaa siihen, mitä juuri oli tapahtunut. Ihanko oikeasti olet Jumalan Poika. Pitääkö todella paikkansa se, mitä kasteessa tapahtui. Toiseksi paholainen vie Jeesuksen Jerusalemin temppelin harjalle ja kehottaa heittäytymään alas vedoten Jumalan lupauksiin: Jos olet Jumalan Poika heittäydy alas, onhan kirjoitettu: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn, He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” Kolmanneksi paholainen vie Jeesuksen korkealle vuorelle ja näyttää kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoo:” Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Me tiedämme, että Jeesus torjui kaikki nämä kiusaukset.

Mistä oli kyse? Minä näen kaksi asiaa. Ensiksi oli kyse siitä: kuka sinä oikein olet – luulet olevasi? Jumalan Poika. Toiseksi tarjolla on valtaa – tämän kaiken annan sinulle.

Näissä kiusausten aiheissa ei ole mitään outoa. Ne ovat jotenkin hyvin tutun kuuloisia. Kuka luulet olevasi? Mikä kristitty sinä olet? Missä se sinun hengellisyytesi on? Pidätkö itseäsi arvossa? Kiusaaja asettaa yhä vielä meidän olemisemme kyseenalaiseksi. –Ja usein vielä monen hyvän kokemuksen päätteeksi. Kuinka usein me kristittyinä lankeamme siihen, että alamme vertailla itseämme toisiin – ja lopputuloksena on oman uskon –ja koko oman olemuksen kyseenalaistaminen. Kuka minä nyt oikeastaan olen? No – enhän minä nyt oikein mitään – on vastaus pahimmillaan. Ja kuitenkin olemme Jumalan luomia ja lunastamia arvokkaita ihmisiä.

Mutta toiseksi – ei tuo kiusaus vallasta missään kaukana ole. Kuinka vaikea onkaan antaa periksi. Kuinka vaikeaa on myöntää olevansa väärässä. Kuinka vaikea voi olla antaa toiselle hänen arvonsa. Oikein käytetty valta on vaikea laji. Oikein käytettynä valta ei pönkitä henkilöä itseään – vaan auttaa kokonaisia yhteisöjä kohti parempaa tulevaisuutta. Vain oikeat vallankäyttäjät voivat sopia rauhasta.

Evankeliumin lopussa on eräs lohdullinen kohta: ”…ja enkelit pitivät hänestä huolta.” Miten se tapahtui – en tiedä. Mutta minulle se kertoo siitä, että koettelemustensa keskellä oli läsnä myös Jumalan huolenpito. Siitä enkelien huolenpito varmasti kertoo. Ja niin uskon, että on meidänkin kohdallamme. Emme ole elämän koettelemusten ja kiusausten keskellä yksin, vaan Jumalan huolenpidossa. Elämää koettelevat vaiheet kuuluvat elämään. Niistä avautuu tie eteenpäin.

Jeesuksen elämässä näitä vaiheita seurasi julkisen toiminnan kausi. Kaikki ne vaiheet, jolloin Jeesus kohtasi ihmisiä heidän murheissaan ja ilossaan ja teki Jumalan rakkauden todeksi ihmisten maailmassa.

Hiljaisuudessa kuulet enemmän

Laskiaissunnuntai 15.2.2015, saarna Loviisan kirkossa

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”

    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Mark. 10: 32-45

Rakkaat kristityt!

Joskus omat ajatukset huutavat niin lujaa, etten kuule mitä sanot. Oletko törmännyt tähän milloinkaan. Toinen ihminen selittää minulle jotain – voin vaikka nyökkäillä kuulevani – mutta aivan ohi menee. Tai toisinpäin. Puhun jotain minulle tärkeää asiaa, mutta keskustelija ei liitykään lainkaan puhumaani asiaan, vaan alkaa selittää jotain ihan muuta. Jos joskus olet ollut tällaisessa keskustelussa – tiedät kuinka turhauttavaa sellainen on. Tärkeä asia meni aivan ohi.

Eräs näkökulma päivän evankeliumin äärellä voisi olla tämä. Jeesus on seuraajineen matkalla kohti Jerusalemia. Jeesus kulkee hieman edellä – ehkä oppilaat miettivät mitä Jeesus yksikseen pohdiskelee. He ovat hämillään – peloissaankin siitä, mitä tuleman pitää. Pahat aavistukset ovat mielessä tällä matkalla.

Jeesus kutsuu lähimmät kaksitoista vierellään ja alkaa puhua. Hän itse asiassa kertoo kohta kohdalta, mitä Jerusalemissa on tapahtuva. Hän kuvaa sitä kuinka hänet vangitaan ja hän joutuu ensin juutalaisten ja sitten roomalaisten tuomittavaksi. Hän kertoo kuinka hän lopulta kuolee – mutta nousee kuolleista kolmantena päivänä.

Luulisi tämän kaiken olevan opetuslapsille tärkeää – voisi kuvitella, että he jopa kysyisivät aiheesta jotain lisää – mutta niin ei suinkaan käy. Omat mietteet ovat niin vahvat, ettei edes Jeesuksen ilmoitus tulevasta kärsimyksestä saa pohdiskelua pysähtymään. ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.”

Opetuslapsilla oli mielessä vain kunniapaikat tulevassa valtakunnassa. Voi olla, että he ajattelivat vain maallista valtaa ja valtakuntaa – ja halusivat hyvät ministerin paikat. Omat mietteet estivät kuulemasta mitä Jeesus puhui.

En tiedä millaisin miettein sinä tänään istut kirkon penkissä. Kenellä on mitkäkin asiat mielessä. Asioiden laatua tai merkitystä en käy arvioimaan. Mutta itse jään miettimään – huutavatko omat asiat niin kovasti, etten voi kuulla, mitä Jeesus puhuu?

Vanhat kristityt opettajat puhuvat yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Yksinäisyys ja hiljaisuus ovat Jumalan kohtaamisen paikkoja. Mehän käytämme usein ilmaisua: hiljennymme rukoukseen. Hiljaisuudella on merkitystä hengellisessä elämässä. Kun Jumala tai Kristus puhuu meille – tuo puhe kuullaan useimmiten hiljaisuudessa. Sydän on kohtaamisen paikka.

Meidän aikamme on tupaten täynnä ääntä ja liikettä – yhä useammat karttavat hiljaisuutta kaikin keinoin. Tarvitsemme erilaisia ärsykkeitä – ettei ääni sisältämme häiritsisi. Emme ole tottuneet sitä kuuntelemaan.

Palaan tekstiin. Opetuslasten mielessä pyörivät kunniapaikat – oli vaikea keskittyä kuuntelemaan, mitä Jeesuksella oli sanottavana. Ehkä siksi, että Jeesuksen puhe oli varsin pelottavaa. Olivatko unelmat romuttumassa. Eikö roomalaisia ajetakaan pois?

Jeesus palaa kuitenkin aiheeseensa. ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?”

”Malja” oli usein käytetty vertauskuva  elämän kohtalosta. Jeesus tiesi kohtalonsa. Edessä olivat kärsimykset ja kuolema. ”Kaste” oli niin ikään Vanhan Testamentin kielessä vertauskuva siitä, kuinka elämä vie syvyyksiin. Imaisee. Kun me kristittyinä puhumme maljasta, jonka juomme – tai kasteesta – me liitämme nuo sanat sakramentteihimme. Sanat kuitenkin muistuttavat mitä vahvimmin siitä, että kasteessa ja ehtoollisessa – me liitymme Jeesuksen kärsimyksiin.

Kristus tuli antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. Ei yhden – vaan monen. Hän tuli maksamaan meistä hinnan, että meistä tulisi vapaita Jumalan lapsia.

Kun tänään laskiaissunnuntaina alamme laskeutumisen paastonaikaan. Se kutsuu meitä etsimään hiljaisuutta. Paastonaika kutsuu meitä pysähtymään ja kuuntelemaan sitä hiljaista Jumalan ääntä, joka ei huuda meille, vaan kuiskaa. Sinä olet vapaa, sinusta on maksettu täysi hinta. Sinut on lunastettu.

Ansaitsematon armo

Saarna Loviisan kirkossa
3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli septuagesimasunnuntai 1.2.2015.

”Ansaitsematon armo”

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”

Luuk. 17: 7-10

Rakkaat kristityt!

Tänään avataan kirkon vuotuinen suurkeräys – Yhteisvastuukeräys. Mekin avaamme sen pian messun jälkeen seurakuntakeskuksessa, kun siirrymme sinne yhteisvastuulounaalle. Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan ”Suurella sydämellä” – verkkokampanjaa. Kampanjaa, jonka tarkoituksena on löytää seurakuntiin uusia vapaaehtoisia. Ulkomaisena kohteena on Haiti – ja koulutuksen tukeminen siellä.

Myös meillä seurakunnassa tahdotaan auttaa yhä useampia löytämään paikkansa erilaisessa vapaaehtoistyössä. Erilaista tukea ja apua tarvitsevia on ympärillämme varmasti vaikka kuinka paljon – samoin kun on paljon heitä, jotka mielellään tulevat mukaan yhteiseen tekemiseen. Yhteinen tekeminen sitoo meidät yhteen – tuo elämään paljon uutta iloa.  Toki pistää meidät näkemään myös paljon vaivaa.

Jos auttaja ja autettava voivat jotenkin löytää toisensa – niin silloin on vain voittajia.

Tekeminen ja toimiminen – oman paikkansa löytäminen – on eräs elämän kantavia asioita. Se on elämän mittainen tehtävä. Uskon vahvasti, että jokaisella on jokin paikka. Joskus vaikeasti löydettävissä – joskus aivan ilmiselvä. Meillä on erilaisia lahjoja ja taitoja. Taitoja, jotka on hyvä laittaa käyttöön. Rakkaus ei kulu käytössä – se kuluu vain silloin, kun sitä ei käytetä.

Miten sopii Jeesuksen puhe evankeliumissa tällaiseen yhteisvastuupäivään? Miten sopii Jeesuksen puhe päivään, jolloin olisi tarkoitus rohkaista mukaan erilaiseen toimimiseen. Jotenkin tuntuu siltä, että Jeesuksen vertaus ei oikein sovi nyt kohdalleen. Palvelija on ensin ollut päivän pellolla tai paimenessa. Sitten hän tulee kotiin – eikä hän vieläkään saa syödäkseen, vaan tarjoilee ensin isännälleen. Sitten vielä Jeesus opettaa, että ei kai palvelijaa nyt mitenkään erityisesti pitäisi kiitellä siitä, että hän tekee sen mikä hänelle kuuluu. Ennemmin Jeesus kehottaa sanomaan: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’

Mitä tästä yhtälöstä oikein pitäisi ajatella. Eikö tämä nyt jotenkin sovi meidän oikeustajuamme vastaan. Ja vielä sunnuntain aiheeksi on annettu: ”Ansaitsematon armo.”

Rakkaat ystävät – säästymme elämässä monelta vaikeudelta, jos emme oleta että elämä tai vaikkapa Raamatun opetus olisi ristiriidatonta tai oikeudenmukaista. Ei meidän uskomme opeta sitä, että elämä olisi oikeudenmukaista. Ei ainakaan siinä mielessä, että se opettaisi jotenkin, että: kaikille samaa. Kun teet hyvää, niin saat hyvää. Kun teet oikein paljon hyvää – miellytät vielä Jumalaakin. Ja jos oikein oikein paljon – niin voit vielä pelastuakin. Ei kristinusko ole tällaista. Kristinuskon sanomassa on eräs suuri ja merkittävä ristiriita.

Tuo ristiriita syntyy tästä. Ensiksi – Jumalan sana meille on käsky: rakasta. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kun me välitämme toisistamme, kun teemme toisillemme hyvää, kun autamme toisiamme, kun tuemme toisiamme, kun laitamme omat lahjamme likoon, silloin me teemme vain sen, mikä meidän kuuluukin ihmisinä tehdä. Niin tekevät muutkin. Ei sitä varten tarvitse olla kristitty. Hyväntekijöitä on maailmassa vaikka kuinka paljon. Se on meidän osamme. Sitä on olla ihminen. Kaiken lisäksi näin tehdessämme yleensä ansaitsemme itsellemme hyvää oloa.

Ja mikä ehkä vieläkin enemmän. Osoittaessamme rakkautta toisillemme, me teemme tietämättämme myös Jumalan läsnäoloa todellisemmaksi niiden ihmisten elämässä, joita rakastamme. Me olemme olemme Jumalan käsinä ja jalkoina maailmassa – vaikka emme onneksi itse sitä huomaa.

’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’ Onko tämä lause, joka oikeastaan tarkoittaa – no ei tämä nyt ole oikein mitään… ja väheksymme itseämme ja tekemisiämme.

Siitä ei ole kysymys. Siitä ei ole ollenkaan kysymys.

Kun teemme, mitä meidän kuuluukin tehdä – me emme ansaitse sillä Jumalan edessä mitään. Parhaimmillaan luomme hyvää ympärillemme ja itsellemme. Jumalan edessä ainoa merkittävä asia on Jumalan armo. Jumalan armoa ei voi ansaita millään. Tässä on ristiriidan toinen puoli. Kaikki on lahjaa. Jumala on armollinen, koska hän vain on armollinen. Armollisuudella on kovin vähän tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Ei Jumalan armoa voi ansaita – jos voisi – ei olisi kyse armosta.

Päivän toisessa lukukappaleessa oli sana: ” ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ”

Mitä on olla armahdettu? Se on sitä, että sinulla on ilman ansioita oikeus olla olemassa, elää. Se on sitä, että olet Jumalan rakkauden kohde. Sinun ei tarvitse mitata, ei vertailla – olet vain Jumalalle rakas. Sitä on ansaitsematon armo.

Rakasta lähimmäisiäsi, tee hyvää – tee sitä siksi, että ilo lisääntyisi. Niin toisille kuin itsellesikin. Tule mukaan omalla tavallasi. Mutta ennen kaikkea iloitse siitä, että elämä on lahjaa.