Totuuden ja rakkauden hinta

Saarna Loviisan kirkossa 29.3.2015

 

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

Matt. 21: 12-17

Rakkaat kristityt!

Meihin ihmisiin on helppo vaikuttaa hyvin monella tavalla. Mutta yksi tavoista on kaikkein petollisin. Se on ylenmääräinen kiittäminen. On niin helppo joutua kiitosten sitomaksi. Mitä kaikkea me mahdammekaan tehdä saadaksemme osaksemme kiitosta. Siihen meidät on opetettu pienestä pitäen.

Joskus kiitoksella sitominen on kovin ilmeistä ja tarkoituksellista. Sitä kutsutaan monilla ilmaisuilla – nuoleskelu ehkä ilmaisuista siistimmästä päästä. Mutta silloinkin pyritään hallitsemaan kiitoksen kohteena olevaa. Meidät on nimittäin usein jo lapsuudesta sidottu kiitoksilla. Kiitokset ja ylistykset ovat kuin koukku, johon jää helposti kiinni. Kiitoksien uskominen on joskus hyvin vaarallista.

Kiittäminen on tietenkin oikein käytettynä hyvä ja kaunis asia – mutta nyt puhun siitä, kuinka ylenmääräisellä kiitoksella voidaan sitoa. Meistä tulee niin kovin helposti riippuvaisia siitä ja huomaamatta alamme elää siten, että olisimme toisille mieliksi ja saisimme kiitosta osaksemme.

Palmusunnuntai on saanut nimensä siitä kuinka Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin tien varsille kokoontuu sankoin joukoin ihmisiä. He heiluttavat palmun oksia ja huutavat tai laulavat hoosiannaa. Ilma on täynnä odotusta. Messias tulee. Pelastaja tulee – pelastaja, joka vapauttaa meidät roomalaisista. Voin kuvitella kuinka vahvat isänmaalliset tai kansalliset tunteet ovat pinnalla. Messias tulee. Messias tulee.

Kuinka suuri kiusaus olikaan uskoa väärät kiitokset ja odotukset. Voin kuvitella kuinka innostunut kansa olisi voinut jonkun toisen saada helposti taipumaan omiin odotuksiinsa. Jeesus ratsastaa hiljaisena kaupunkiin.

Minua kiehtoo Jeesuksessa monen muun asian ohessa se, ettei hän ole riippuvainen toisten odotuksista. Hän on se, joka hän on. Hän tietää mitä on tekemässä, mitä on tapahtumassa – mikä tien päässä odottaa.

Tultuaan Jerusalemiin hän menee temppeliin. Hän näkee kuinka uhrieläimillä käydään kauppaa. Bisnes pyörii asiassa, jonka pitäisi olla ihmisen ja Jumalan välinen asia. Temppeli haluaa rahansa. Myyntilisenssit on myyty, liikesopimukset tehty. Mutta Jumalan armolla ei ole hintaa.

Myyntipöydät lentävät. Jeesus ei vastaa lainkaan odotuksia. Hän ei ole säyseä, hän ei ole kiltti – kun jotain hyvin oleellista loukataan, hän puuttuu siihen kovalla kädellä.

Ja sitten hän kääntyy ja alkaa parantaa sokeita ja rampoja. Tuolla joku havahtuu näkemään – maailma avautuu uudella tavalla. Minä, joka olin sokea, nyt näen. Minä, joka en ymmärtänyt, nyt ymmärrän. Minä, joka en uskonut, nyt uskon. Minä, jonka jalat eivät kantaneet, kävelen.

Jos ensiksi oltiin ihmeissään siitä, että Jeesus sotkee liiketoimia – nyt hämmästellään sitä, että hän tekee hyvää. Hän avaa maailman sokeille. Kutsuu lähelleen ne, jotka on sysätty syrjään. Avaa Jumalan rakkauden aarteet syntisille.

Lapset eivät pelaa, heillä ei ole taka-ajatuksia. He alkavat kiittää. Ihmettelevät iloissaan.

Ylipapit ja lainopettajat suuttuvat. Tämä on jo liikaa. Heidän asemansa uhkaa murtua. Päätös alkaa kypsyä: ”On parempi, että yksi kuolee, kuin että koko kansa hukkuu.” Kohta roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan.

Kuluu vain muutama päivä ja he, jotka olivat kiitelleet ja täyttäneet kadun varret vaihtavat huutonsa sisällön: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet. Totuudesta ja rakkaudesta Kristus maksaa kalliin hinnan. Henkensä.

Kaksi maailmaa

Saarna Marianpäivänä 22.3.2015 Loviisan kirkossa

 

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
      niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle
      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
      ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut.

Luuk. 1: 46-55

Rakkaat kristityt!

Lääkäri Luukkaalla oli tarve tutkia, kuinka kaikki oli tapahtunut. Vuosi oli noin kahdeksankymmentä jälkeen Kristuksen syntymän. Luukas kirjoitti yhteenvetoa kaikesta siitä, mihin nuori kristillinen seurakunta uskoi. Hän tutki aiemmin kirjoitettua – niin Vanhaa testamenttia kuin Jeesuksen elinaikana ja sen jälkeen kirjoitettua. Tästä kaikesta hän teki oman yhteenvetonsa. Tämä on hyvä muistaa jälleen tänään, kun pysähdymme Marianpäivän evankeliumin äärelle. Emme ole kuulleet Marian päväkirjamerkintöjä, vaan lääkäri Luukkaan kerrontaa.

Onko sillä jotain merkitystä? No – kyllä vain. Merkitys on siinä, että Luukas uskovana kristittynä kirjoittaa uskon kokemuksesta käsin. Kirjoittaessaan auki menneitä tapahtumia – hän samalla avaa kristittyjen kokemusta elämästä, uskosta ja Jumalasta.

Marianpäivän tekstien äärellä olen jostain syystä miettinyt sitä, kuinka usko tuo tämän maailman keskelle toisen todellisuuden. Se avaa todellisuuden, jossa ulkoinen ja sisäinen maailma näyttäytyvät erilaisina, mutta kuitenkin kiinteästi toisissaan kiinni olevina. Se avaa todellisuuden, jossa jopa aika voi olla hyvin erilainen.

Mutta palaan ensiksi Mariaan.

Maria on kihloissa. Avioliitosta on sovittu. Maria ja Joosef ovat sopineet – tai vanhemmat ovat niin sopineet. Hän elää Nasaretissa – parin sadan hengen pienessä kaupungissa, ehkä me kutsuisimme sitä mieluimmin kyläksi. Todennäköisesti hän elää hyvin köyhässä perheessä. Ikää hänellä on ehkä saman verran kuin meillä rippikoululaisilla – tuskin juuri enempää. Avioliitto solmittiin yleisesti paljon nuorempana kuin nykyisin.

Jumalan suunnitelmiin kuului, että Maria synnyttää pojan ja nyt hän on raskaana. Me voimme vain kuvitella, mitä nuoren naimattoman tytön raskaus sai aikaan pienessä kylässä. Millaisia mietteitä ja puheita mahtoikaan naapurustossa kiertää. Tuskinpa siellä puhuttiin enkeli-ilmestyksistä. Eiköhän ne puheet olleet jotain aivan muuta.

Ulkoinen todellisuus oli tällainen – mutta Marian kokemus oli jotain aivan muuta. Hän tunsi Jumalan antaman kutsumuksen. Sisäinen maailma oli jotain muuta. Nyt olemme jonkin suuren edessä.

Raskaana oleva Maria lähtee Elisabetin luokse, joka hänkin on raskaana. Luukas kertoo, että Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä kuullessaan Marian tervehdyksen ja lapsi hypähti hänen kohdussaan. Elisabet toteaa: ”Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä.”

Ja tähän tilanteeseen Luukas sijoittaa Marian kiitosvirren.

Ihmetys alkaa sillä, että Jumala on katsonut vähäiseen palvelijaan. Tyttö, joka todennäköisesti kotikylässään oli juorujen kohteena toteaa: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.” Uskon todellisuus näyttäytyy aivan toisenlaisena. Ulkoisesti elettiin köyhyydessä ja roomalaisten vallan alla. Ympärillä rakennettiin vieraan vallan varuskuntakaupunkeja – mutta tämän todellisuuden keskelle murtautuu toinen todellisuus, josta Paavali vuosia Luukasta aikaisemmin oli kirjoittanut: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi…” Jumalan aika, Jumalan suunnitelmat koskettivat tätä meidän historiaamme. Kaiken ulkoisen keskellä tapahtuu jotain muuta.

Marian ylitysvirressä toistuu tämä vastakkaisuus. Jumala lyö hajalle ylpeät ajatukset. Vallanpitäjät syöstään istuimiltaan ja alhaiset korotetaan. Nälkäiset ruokitaan – rikkaat joutuvat lähtemään tyhjin käsin. Uskon ja Jumalan todellisuudessa osat vaihtuvat.

Kun Luukas kirjoittaa tästä – hän ei kirjoita vain Marian todellisuudesta, vaan kristittyjen todellisuudesta niin omana aikanaan kuin kaikkina aikoina. Me tiedämme sen hyvinkin, että ulkoisesti rikas voi olla sisäisesti hyvin köyhä. Tai tiedämme, että ulkoisesti köyhä voi olla sisäisesti hyvin rikas. Olemme kahden maailman kansalaisia, kahden todellisuuden kansalaisia – enkä nyt puhu mistään sairaasta todellisuuden hajoamisesta. Olen varma, että olet vähintäänkin tavannut ellet itse kokenutkin kuinka  ulkoisen levottomuuden keskellä voidaan kokea sisäistä levollisuutta ja rauhaa.

Ulkoisesti voi olla kiire – mutta sisäisesti vallita lepo.

Ovatko kristityt jonkinlaisia haihattelijoita – jos todellisuuden kokemus voi olla yhtä aikaa kahdenlainen? Ei varmasti. Tämä kokemus sinänsä on aivan tuttu asia mitä erilaisimmista yhteyksistä. Käydessäsi konsertissa, teatterissa, urheilutapahtumassa – sukellat toiseen todellisuuteen, jossa vallitsee aivan omat lakinsa, sääntönsä – kokemus on jotain muuta kuin arkinen ulkoinen todellisuus. Noissakin tilaisuuksissa voimme maistaa jotain, joka on jotain muuta… aivan kuin muistutuksia toisenlaisesta todellisuudesta. Hyvässä näytelmässä aika ja paikka vaihtuvat. Urheilutapahtumat saavat meidät keskelle sankareiden taistoa.

Kristittyinä me elämme jalat maassa – keskellä tätä aikaa. Mutta tiedämme, että toinenkin todellisuus on. On Jumalan todellisuus, jossa aika on toinen. Me elämme kiireen ja elämän monenlaisen katoavaisuuden keskellä. Jumalan aika kuluu hänen suunnitelmiensa mukaan alusta loppuun. Marian elämä osui sen keskeiseen hetkeen. Aika täyttyi – Jumalan oli aika syntyä ihmiseksi. Tästä alkaa joulun odotus – yhdeksän kuukauden kuluttua on aika viettää jouluiloa. Hyvään joulun odotusta ystävät!