Portille

Saarna Loviisan kirkossa 19.4.2015  2.sunnuntai pääsiäisestä

Jeesus sanoi:
Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Joh. 10: 1-10

Rakkaat kristityt!

Oletko ollut portilla? Oletko ollut sillä portilla, josta Jeesus evankeliumissa tänään meille puhuu? Tämä on oikeastaan se varsinainen kysymys, johon tänään olisi pysähdyttävä. Kun esitän näin kysymykseni – en sisällä kysymykseen mitään taka-ajatuksia. En halua painostaa sinua tuolle portille – kysyn vain, oletko ollut sillä? Oletko pysähtynyt sen äärelle, tai peräti kulkenut siitä?

Mistä nyt puhun? Mikä ihmeen portti? Mitä on tämä hengellinen puhe ja kielikuva portista?

Otan askeleen taaksepäin ja yritän hieman avata sitä, missä ajatukseni kulkevat. Rakkaus, usko, toivo, luottamus – nämä esimerkiksi, ovat sanoja, jotka ovat itse kullekin tuttuja. Kaikki nuo sanat liitetään hyvin läheisesti kristilliseen uskoon ja kristittynä elämiseen. Kun me puhumme niistä, puhumme jostain koettavasta asiasta.

Kristillisessä uskossamme meillä on erilaisia enemmän tai vähemmän ulkonaisia asioita, joista voimme helposti puhua. Puhumme Raamatusta, raamatun tapahtumista, historiasta, puhumme kasteesta ja puhumme ehtoollisesta. Lähimmäisistämmekin me puhumme. Ne ovat asioita, joista on varsin helppo puhua. Niistä kuka tahansa voi olla jotain mieltä. Mutta sitten on toinen alue, joka tekeekin uskosta puhumisesta paljon vaikeampaa. Asiat tulevat paljon vaikeammin ilmaistaviksi kun alamme puhua kokemuksesta. Mitä usko on sinulle ja minulle? Mitä on Kristuksen seuraaminen?

Rakkaus, usko, toivo ja luottamus kuuluvat kokemuksen piiriin – niitä ei voi millään todistaa. Ne ovat elettäviä ja koettavia asioita – jotka olemme kukin omalla tavallamme kokeneet tosiksi ja todellisiksi.

Uskoon liittyy puoli, joka on vahvasti koettavaa. Eri perinteissä asioita ilmaistaan hyvin eri tavoin – mutta yhtä kaikki, kyse on usein hyvin samankaltaisesta kokemuksesta.

Tähän liittyy kysymys: Oletko tullut portille? Oletko tullut sille portille elämässäsi, josta Kristus evankeliumissa puhuu – ja joka hän sanoo olevansa.

On varmasti niin, että kokemuksia on monenlaisia. Yksi piirre lienee kuitenkin kokemuksille yhteistä. Portille tuleva joutuu kohtaamaan itsensä.

Usein portille vievällä tiellä kuljetaan yksin ja yksinäisyydessä. Ulkoisesti ympärillä voi olla vaikka kuinka paljon ihmisiä – mutta tuolla tiellä kuljetaan portille yksin. Kuka minä olen? Kokemus voi olla hyvin kipeä. Se on usein kokemus siitä, että en kelpaa – tai, että minussa ei ole mitään, mikä kestäisi ikuisuuden edessä. Se voi olla kokemus elämän mielettömyydestä tai loputtomasta yksinäisyydestä. Portille tullaan yksin.

Tästä syystä kysymys oletko käynyt tuolla portilla, on kipeä sille, joka on siellä käynyt. Oman alamittaisuuden kokeminen ei ilahduta ketään.

Tämän päivän evankeliumissa, jossa Kristus kertoo olevansa sekä paimen että portti, kerrotaan siitä, miten käy kun portista kulkee läpi. Tämä portti on siitä ihmeellinen, että kun tulet Kristusportille saatkin kuulla, ettei alamittaisuus, syyllisyys, syntisyys, tarkoituksettomuus, yksinäisyys – tai mikä sitten kokemuksesi on ollutkin – ole este sisäänpääsylle. Portilla ei kysellä kelvollisuutta, vaan toivotetaan tervetulleeksi. Kyse on armosta, kyse on lahjasta.

Siksi portin läpi kulkeneesta sanotaan: ”Hän voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen.” Portin läpi kulkeneet kutsutaan sisäiseen vapauteen. Elämä on lahjaa, elämä on Jumalan lahjaa.

Voi olla, että puheeni tuntuu oudolta etkä saa siitä mitään otetta. Tai voi olla, että kokemuksestasi tiedät, mistä puhun. Tai voi olla, että sydämessäsi herää kysymys: Kuinka voin päästä tuolle portille?

Usein matka alkaa hiljaisuudesta yksinäisyydessä. Meidän aikamme pyrkii täyttämään kaiken hiljaisuuden äänellä – mutta etsi sinä hiljaisuutta. Tai pyrimme itse täyttämään hiljaisuuden tekemisellä. Heti kun on hiljaista ja tekeminen pysähtyy – keksimme jotain uutta, ettei tarvitsisi kuunnella hiljaisuutta. Se on niin outoa, se on niin vierasta. Ja kuitenkin, tie alkaa hiljaisuudesta, vaikkapa vain muutaman minuutin hiljaisuudesta aluksi. Vain hiljaisuudessa voi alkaa kuulla hiljaisia ääniä, niitä ääniä, jotka nousevat omasta sydämestä ja ansaitsevat tulla kuulluksi.

Jos olet tämän tien alussa – kulje sitä omaan tahtiin, rauhallisesti – jonakin päivänä portti tulee vastaan. Kristus on siellä sanomassa: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen.”

 

Herra, en kai minä ole se?

Saarna kiirastorstaina 2015 Loviisan kirkossa

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.
Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”
Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Matt. 26: 17-30

Rakkaat kristityt!

Tänä iltana me olemme jälleen suuren salaisuuden äärellä. Ehtoollinen on kohtaamisen paikka.

Olemme yht’äkkiä mukana jerusalemilaisessa yläsalissa. On pääsiäisaterian aika. Olemme samassa pöydässä Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa kanssa. Tuolla on Pietari, tuolla Johannes, Juudas, Tuomas… Tiedämme heistä jotakin. Pian Juudas kavaltaa, Pietari kieltää, Tuomas epäilee… ja Johannes, hän uskoo olevansa kaikkein rakkain ja läheisin opetuslapsista. Erilaisia kaikki, erilaisissa mietteissä kukin heistä. Tunnelma on outo. Kaikki tietävät, että pian tapahtuu jotain – jotain, mitä emme osaa aavistaa.

Olen päässyt joukkoon – olen yksi heistä. Aika menettää merkityksensä. Pari tuhatta vuotta sinne tai tänne – olemme samassa pöydässä. Sinä, minä ja he. Kaikille on tilaa.

Juutalaisessa perinteessä pääsiäisateriaa vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi, orjuuden päättymisen merkiksi. Nyt vietämme toisenlaista pääsiäisateriaa. Emme muistele Egyptistä lähtöä. Ja kuitenkin jostain samanlaisesta on kyse.

Jeesus ottaa leivän, taittaa siitä palasen kaikille kehottaen syömään sanoen: tämä on minun ruumiini. Hän jakaa myös viinin kehottaen kaikkia juomaan sanoen: ”Tämä on minun vereni, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Syyllisyyden kuorma, alamittaisuuden taakka – se riisutaan pois kuin orjan ies. Sinun ei tarvitse kantaa sitä enää. Olet armahdettu. Olet vapaaksi ostettu.

Onko minun paikkani ehtoollispöydässä. Mieleni tekee kysyä opetuslapsien kanssa kuorossa: ”Herra, en kai se ole minä?” En kai minä kavalla sinua tai kiellä sinua. Tuomaksen kanssa toki aika ajoin epäilen. ”Herra en kai se ole minä?” Tahtoisin kuulla sinun kysyvän minulta niin kuin myöhemmin sitten sinut kieltäneeltä Pietarilta: ”Rakastatko sinä minua? Rakastatko sinä minua?”

Ehtoollispöytä on sinua varten. Kutsu kuuluu kaikille: Varmoille ja epävarmoille, epäileville ja uskossaan vahvoille. Kutsuu kuuluu kaikille. Iästä, sukupuolesta, kielestä, kansalaisuudesta, asemasta, taipumuksistasi riippumatta. Kutsu kuuluu kaikille – pöytä on katettuna kaikille.

Ehtoollinen on salaisuus. Salaisuutena se on kohtaamisen paikka. Me kohtaamme toisemme erilaisina: silti kaikki Jumalan lapsina. Mutta ennen kaikkea ehtoollispöytä on Kristuksen kohtaamisen paikka. Siinä hän on läsnä – varmasti. Siinä hän on kohdattavana, sinä ja hän.

Niin kuin ensimmäisenä pääsiäisenä Egyptissä – oli edessä matka kohti luvattua maata, niin kutsutaan meidätkin jälleen matkalle. Matkalle arkeen, matkalle ihmisten pariin, matkalle elämään. Vapautettuina ja iloisina.