Herra, en kai minä ole se?

Saarna kiirastorstaina 2015 Loviisan kirkossa

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.
Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”
Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Matt. 26: 17-30

Rakkaat kristityt!

Tänä iltana me olemme jälleen suuren salaisuuden äärellä. Ehtoollinen on kohtaamisen paikka.

Olemme yht’äkkiä mukana jerusalemilaisessa yläsalissa. On pääsiäisaterian aika. Olemme samassa pöydässä Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa kanssa. Tuolla on Pietari, tuolla Johannes, Juudas, Tuomas… Tiedämme heistä jotakin. Pian Juudas kavaltaa, Pietari kieltää, Tuomas epäilee… ja Johannes, hän uskoo olevansa kaikkein rakkain ja läheisin opetuslapsista. Erilaisia kaikki, erilaisissa mietteissä kukin heistä. Tunnelma on outo. Kaikki tietävät, että pian tapahtuu jotain – jotain, mitä emme osaa aavistaa.

Olen päässyt joukkoon – olen yksi heistä. Aika menettää merkityksensä. Pari tuhatta vuotta sinne tai tänne – olemme samassa pöydässä. Sinä, minä ja he. Kaikille on tilaa.

Juutalaisessa perinteessä pääsiäisateriaa vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi, orjuuden päättymisen merkiksi. Nyt vietämme toisenlaista pääsiäisateriaa. Emme muistele Egyptistä lähtöä. Ja kuitenkin jostain samanlaisesta on kyse.

Jeesus ottaa leivän, taittaa siitä palasen kaikille kehottaen syömään sanoen: tämä on minun ruumiini. Hän jakaa myös viinin kehottaen kaikkia juomaan sanoen: ”Tämä on minun vereni, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Syyllisyyden kuorma, alamittaisuuden taakka – se riisutaan pois kuin orjan ies. Sinun ei tarvitse kantaa sitä enää. Olet armahdettu. Olet vapaaksi ostettu.

Onko minun paikkani ehtoollispöydässä. Mieleni tekee kysyä opetuslapsien kanssa kuorossa: ”Herra, en kai se ole minä?” En kai minä kavalla sinua tai kiellä sinua. Tuomaksen kanssa toki aika ajoin epäilen. ”Herra en kai se ole minä?” Tahtoisin kuulla sinun kysyvän minulta niin kuin myöhemmin sitten sinut kieltäneeltä Pietarilta: ”Rakastatko sinä minua? Rakastatko sinä minua?”

Ehtoollispöytä on sinua varten. Kutsu kuuluu kaikille: Varmoille ja epävarmoille, epäileville ja uskossaan vahvoille. Kutsuu kuuluu kaikille. Iästä, sukupuolesta, kielestä, kansalaisuudesta, asemasta, taipumuksistasi riippumatta. Kutsu kuuluu kaikille – pöytä on katettuna kaikille.

Ehtoollinen on salaisuus. Salaisuutena se on kohtaamisen paikka. Me kohtaamme toisemme erilaisina: silti kaikki Jumalan lapsina. Mutta ennen kaikkea ehtoollispöytä on Kristuksen kohtaamisen paikka. Siinä hän on läsnä – varmasti. Siinä hän on kohdattavana, sinä ja hän.

Niin kuin ensimmäisenä pääsiäisenä Egyptissä – oli edessä matka kohti luvattua maata, niin kutsutaan meidätkin jälleen matkalle. Matkalle arkeen, matkalle ihmisten pariin, matkalle elämään. Vapautettuina ja iloisina.