Uskon ihmettelyä

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Joh. 4: 39–42

Rakkaat kristityt!

Maailmassa on paljon ihmeellisiä ja selittämättömiä asioita. Tänään minulla on mielessäni kolme ihmeellistä ja selittämätöntä. Ne ovat nämä: usko, rakkaus ja luottamus.

Sanat ovat meille kaikille varmasti tuttuja. Silti niissä on jotain, joka ainakin minun on hyvin vaikea ymmärtää. Niissä kaikissa on jotain selittämätöntä. Kaikista voin kokemuksesta sanoa, että ne ovat totta – mutta niiden syntyä en osaa selittää – en sinulle, enkä itselleni. Ne ovat totta, mutta niiden todistaminen on aivan mahdotonta.

Kaikki kolme ovat asioita, joita ei voi käskeä. Se, joka käskee rakastamaan, luottamaan tai uskomaan – ei tiedä mitä tekee. Mikään noista kolmesta ei synny käskystä.

Muistan niiltä vuosilta, jolloin toimin perheneuvojana, että edessäni istui usein pariskuntia, jotka olivat menettäneet luottamuksen. Toinen oli pettänyt. Kuinka voi palauttaa luottamuksen – sehän se oli usein kysymyksenä. Mahdoton kysymys vastattavaksi. Luottamus on asia, jota ei oikein voi lähestyä suoraan. Se voi syntyä jostain – tai olla sitten syntymättä. Päätöksistä on kovin vähän apua.

Rakastaminen on yhtä merkillinen asia. Sekään ei synny käskystä. Jostain se syntyy – kun on syntyäkseen, mutta rakkaus on aina salaisuus. Moni on onneksi kokenut sen hyvin todeksi – mutta rakkaus säilyttää salaisuutensa. Mistä edes on kysymys. Jo selittäminen on mahdotonta – tai lähes mahdotonta. Rakkauden ilmenemismuotoja voi helpostikin luetella, mutta mistä oikeastaan on kyse?

Kolmas aivan yhtä vaikea asia on usko. Mitä teet kun uskot? Mistä oikein on kyse? Heprealaiskirjeen kirjoittaja luetteli monia uskoon liittyviä asioita. Usko on sen näkemistä, mikä ei näy. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan. Usko auttaa ymmärtämään. Usko saa taipumaan Jumalan tahtoon, usko saa lähtemään liikkeelle kohti tuntematonta.

Mutta vaikka usko voi saada meissä paljon aikaan – niin mitä usko on ja mistä se syntyy?

Kun Raamattu vielä todistaa, että Jeesukseen uskova pelastuu ja hänellä on iankaikkinen elämä – kysymys käy entistä vaikeammaksi. Mitä on usko? Mistä usko syntyy?

Ja lopulta kysymys kääntyy muotoon: uskonko minä?

Kysymys on vaikea. Se, joka ei usko, tuskin edes kyselee. Se, joka uskoo – voiko kysymyksineen hyvinkin jäädä epävarmuuteen. Onko uskoni oikeaa? Onko uskoni tarpeeksi vahvaa? Entä kun epäilykset aika ajoin valtaavat mielen? Mitä on usko?

Niin – luottamus, rakkaus ja usko ovat merkillisiä asioita. Kun niitä alkaa kuulostelemaan voi huomata vain, että ne tuntuvat karkaavan käsistä kuin entisajan märkä saippua.

Päivän evankeliumi johdattelee meidät Samariaan Sykarin kaivolle. Siellä ollaan oltu jo viime pyhänä. Jeesus ja nainen ovat kohdanneet. Usko oli syntynyt – ensin naisen sydämessä, ja pian monet kaupungin asukkaat uskoivat.

” Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

He olivat kohdanneet Jeesuksen. Nainen oli kokenut – tuo mies tuntee minun elämäni – eikä silti aja pois vaan kohtelee niin kuin ihmistä. Häpeä ja syyllisyys saivat väistyä ja tilalle tuli lupa olla. Lupa olla olemassa ihmisenä, itsenään.

Toinen todellisuus oli koskettanut. Tässä ei ole kuka tahansa. Pelastaja, maailman pelastaja.

Siitä uskossa on lopulta kysymys. Se ei ole älyllistä totena pitämistä, vaan enemmänkin luottamusta, uskollisuutta, lohdutusta tai perusteltua toivoa.

Uskosta on vaikea saada otetta. Sinä ja minä voimme kuvailla sitä hyvinkin eri tavoin. Ehkä kuitenkin yhteistä saattaa olla, että koen olevani rakastettu, kannateltu, toivottukin tähän olemassaoloon. Usko ei ole aivovoimistelua, vaan seurausta toisiaan seuraavista löydöistä. Lepoa ja levollisuutta, joka ihmeellisellä tavalla saa aikaan meissä liikettä kohti toista ihmistä.

Kuka sinä olet?

Saarna Loviisan kirkossa 8.1.2016
1. sunnuntai loppiaisesta

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
    Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Joh. 1: 29–34

Rakkaat kristityt!

Saitko jouluna joulukortteja henkilöiltä, joille et itse lähettänyt korttia – tai saitko peräti lahjan henkilöltä, jolle et itse antanut lahjaa. Minulle käy joka joulu niin. Olen aika huono noissa lahjajutuissa. Kun saa – ilman, että itse antaa – siinä on jotain vaikeaa. Tuntee itsensä – ainakin hetken aikaa – hieman noloksi. Olisi pitänyt muistaa, olisi pitänyt huomata, olisi pitänyt… lahja on vaikea juttu, saajalle.

Lahjan luonteeseen kuuluu se, ettei sitä osteta. Lahja ei ole vaihtokauppaa. Lahjan tulisi olla vain osoitus lahjoittajan halusta antaa – ei oikeastaan mistään muusta. Lahjasta ei voi maksaa.

Päivän evankeliumi vie meidät jonnekin Betanian seudulle, jossa Johannes oli ollut kastamassa. Eräänä päivänä hän näkee Jeesuksen tulevan luokseen ja puhu lähellä olevilleen: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”

Johannes esittelee Jeesuksen: ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Ja samalla hän kertoo syyn miksi hän ylipäätään oli kastanut ihmisiä. Hän kastoi siksi, että jonakin päivänä tunnistaisi Kristuksen.

Johannes Kastajan sanat vaativat pysähtymistä – muuten ne lipuvat ohitse puhuttelematta. Muutamalla sanalla hän kuvaa aivan kuin toista todellisuutta.

Tunsivatko Johannes ja Jeesus toisensa? Ihmettelen kovasti, jos eivät tunteneet. Hehän olivat serkuksia. Johannes kuusi kuukautta Jeesusta vanhempi. Muistamme kuinka Maria meni enkelin ilmoituksen jälkeen Elisabetin luokse Juudean vuoriseudulle. Elisabet oli silloin kuudennella kuukaudella ja odotti Johannesta. Olisi ihmeellistä, jos he eivät olisi koskaan tavanneet poikiensa syntymän jälkeen.

Tunsivatko siis Jeesus ja Johannes toisensa? Kyllä ja ei. Serkuksina varmasti olivat joskus tavanneet – mutta Kristusta, Messiasta, Pelastajaa, Vapahtajaa – mitä nimeä haluammekin käyttää – hän ei ollut tunnistanut. Siihen tarvittiin merkki. Sen merkin saamiseksi Jumala lähetti Johanneksen Jordanille kastamaan. ”Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.””

Jeesuksen kaste oli tuntomerkki. Kasteen hetkellä Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle ja jäi hänen päälleen. Sen Johannes näki – se oli Jumalan lupaama merkki.

Elämän peruskysymys on: ”Kuka minä olen?” Ei ole kysymys vain nimestä. Ei ole kysymys vain suvusta. Ei vain kotipaikasta ja syntymäajasta. Kuka minä olen – on kysymys, joka koskee koko olemista.

Muista evankeliumeista voit muistaa kuvauksen Jeesuksen kasteesta, kuinka Pyhä Henki kyyhkysen tavoin laskeutui alas taivaasta ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt”. (Lk.3:22) Oliko tämä hetki, jolloin Jeesus itse löysi vastauksen kysymykseen: ”Kuka minä olen?” Voi olla niin. Joka tapauksessa Johannekselle se oli hetki, jolloin hän sai vastauksen kysymykseen: ”Kuka Jeesus on?” Hän on Jumalan Poika.

Kaste muuttaa näkökulmaa. Kaste avaa uuden näköalan. Myös se kaste, jolla sinut on kastettu – se kaste, jolla minut on kastettu – avaa aivan uuden näkymän.

Apostoli Johannes kirjoittaa kirjeessään: ”Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme.” (1 Joh.3:1) Kasteen lahja on se, että meistä on tullut Jumalan lapsia – me olemme Jumalan lapsia. Me olemme hänelle rakkaita. Me olemme armahdettuja. Jumalan hyvyys ympäröi meidät – vaikka maailma ympärillämme on pimeä.

Lapset tuottavat iloa, lapset tuottavat huolta, lapset tuottavat murhetta ja surua… mutta lapset pysyvät kaikesta huolimatta lapsina ja rakkauden kohteina.

Sinä olet Jumalalle rakas. Se on hänen lahjansa. Lahja, josta ei voi maksaa. Lahja, josta ei ole vaihtokauppaa. Lahja, joka on lahja. Kerran – kasteen hetkellä, kun et osannut mitään pyytää etkä odottaa, sait sen.

Tänään me käymme jälleen yhdessä ehtoollispöytään. Se on meille toinen merkki tuosta lahjasta. Kaste ja ehtoollinen – ne ovat ulkoisia tuntomerkkejä ja muistutuksia, että jaksaisimme uskoa: olen Jumalan lapsi, olen Jumalalle rakas.

Kohtaaminen

Saarna Loviisan kirkossa loppiaisena 6.1.2017

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
      – Sinä, Juudan Betlehem,
      et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
      sillä sinusta lähtee hallitsija,
      joka on kaitseva kansaani Israelia.”
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Matt. 2: 1-12

Rakkaat kristityt!

Tarina kertoo pienestä pojasta, joka lähti kotoaan etsimään Jumalaa. Hän pakkasi reppuunsa rasiallisen pieniä leivoksia ja sixpackin verran inkiväärijuomaa.

Käveltyään kolmen korttelin verran hän tuli puistoon, jossa näki vanhan mummon istumassa penkillä tuijottamassa kyyhkysiä. Poika istahti mummon viereen. Hän avasi reppunsa ja otti leivokset esille. Mummo näytti nälkäiseltä – ja poika päätti tarjota hänelle sekä leivoksen, että juotavaa.

Siinä he istuivat pitkin päivää nauttien pojan eväistä. Lopulta tuli iltapäivä ja pojan aika palata kotiinsa. Hän nousi lähteäkseen, mutta kääntyi vielä takaisin halaamaan mummoa. Mummo vastasi halaukseen kauniilla hymyllä. Hyvin lämpimällä ja kauniilla hymyllä.

Kotona äiti kysyi pojalta: ”Missä olet ollut?” ”Olen istunut puistossa Jumalan kanssa.” Ennen kuin äiti ehti kysyä lisää poika jatkoi? ”Hänellä oli kaunein hymy, minkä ikinä olen nähnyt.”

Myös mummo palasi kotiinsa. Hän kertoi pojalleen istuneensa Jumalan kanssa puistossa. Ennen kuin poika ehti kysyä mitään mummo jatkoi: ”Mutta hän oli paljon pienempi kuin olin kuvitellut.”

Voin kuvitella tietäjiä ihmettelemässä: ”Tässäkö oljilla on se juutalaisten kuningas, jonka tähden näimme kaukana itäisillä mailla ja joka nyt on syntynyt?”

Hän on toisenlainen.

Joulun välipäivinä – ainakin kahtena yönä tein unissani loppiaisen saarnaa. Harmi, etten unta nähdessäni kirjoittanut ylös sitä mitä näin. Saarnasta olisi voinut tulla hyvinkin mielenkiintoinen.

Joulusta loppiaiseen. Molempina pyhinä oikeastaan palataan alkuun – Jeesuksen syntymään. Joulun evankeliumissa kuulimme kuinka paimenet tulivat katsomaan vastasyntynyttä Jeesuslasta. Loppiaisena asialla ovat kaukaisemmat vieraat, tietäjiä, maageja, huijareita tai kuninkaita – aivan riippuen siitä, miten alkukielinen teksti halutaan kääntää ja millaista perinnettä tulkinnassa seurata. Kreikankielinen sana on ”magos” – maagi. Yleensä tuo sana esiintyy hyvinkin kielteisessä merkityksessä Uudessa testamentissa.

Keitä he oikein olivat? Emme sitä tiedä. Heitä on kutsuttu viisaiksi miehiksi, kuninkaiksi – varhaisella keskiajalla heille keksittiin jopa nimet: Kaspar, Melkhior ja Balthasar.

Loppiainen ja joulu eivät ole niitä helpoimpia pyhäpäiviä saarnata. Ainakin minä saarnaajana joudun käymään mielessäni kiusallista keskustelua siitä, pitäisikö pitäytyä vain vanhaan perinteeseen – vai ottaa vakavasti evankeliumien tekstit. Jos olit jouluaamuna kirkossa – silloin mainitsin, ettei Jeesuksen syntymäaikaa tiedetä – koska kaksi siihen liittyvää päiväystä osoittavat aivan eri aikaa. Luukas liittää syntymän Quiriniuksen aikaan n. 7 JKr ja Matteus tänään puolestaan Herodeksen aikaan – Herodeksen, joka kuoli 4 eKr. Yleisesti kai ajatellaan, että Jeesuksen syntymä aika oli joskus 7-4 eKr välillä.

Pitäisikö tällaiset mietteet vain ohittaa? Tai pitäisikö ohittaa se, ettei joulun tähti Raamatun kuvauksen mukaisesti voi olla tunnetun taivaan ilmiö.  Tähdet eivät kulje idästä länteen ja pysähdy tietyn talon päälle. Kyse oli muusta. Ilmestyksestä, ihmeestä tai johdatuksesta. Mitä saarnaajan pitää sanoa? Mistä pitää puhua?

Niin – ja keitä siis olivat nuo idästä tulleet tietäjät – siis meidän Raamatun käännöksen mukaan tietäjät. Keitä he olivat? En tiedä.

Tätä olen muutamana yönä unissani pohtinut. Enkä nyt aio yllättää, että keksin vastauksen. En keksinyt. Mutta ei ehkä ollut tarkoituskaan, että keksisin.

Sen vain tiedän, että he, jotka ensimmäisenä tulivat ja polvistuivat Jeesuksen eteen olivat halveksittuja paimenia tai vierailta mailta tulleita muukalaisia. He löysivät Jeesuksen ensimmäisinä. He toivat lahjansa. He näkivät pienessä lapsessa luvatun Messiaan, Pelastajan, Vapahtajan.

Ajatukseni kulkivat evankelista Matteuksen matkassa. Mitä halusit kertoa? Evankeliumisi alussa kerrot, että kaukaiset tulijat idästä – todennäköisesti silloisesta Persiasta – tulivat etsimään vastasyntynyttä ja evankeliumisi lopussa palautat mieliimme Jeesuksen sanat: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” Matkan varrella vielä muistutat, että Jeesus oli valmis parantamaan roomalaisen sadanpäämiehen lapsen. Ilosanoma kuuluu kaikille. Vapahtaja on syntynyt kaikille. Erilaisille. Erilaisissa kulttuureissa eläville – erilaisten uskontojen piiristä tuleville.

Jumala yllättää. Hän on läsnä yllättävissä kohtaamisissa. Pieni poika kohtasi hänet mummossa, mummo pojassa. ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siinä minä olen heidän keskellään,” sanoi Jeesus.