Pääsiäisen hämmennys

Saarna pääsiäisenä Loviisan kirkossa 16.4.2017.

Evankeliumi arabiaksi, urduksi, farsiksi ja suomeksi

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Joh. 20: 1-10

Rakkaat kristityt!

Kristus on totisesti ylösnoussut! Tämä ilosanoma kuuluu kaikille, se kuuluu kaikille kansoille ja kielille. Siksi tänään olemme kuulleet viestin pääsiäisaamun salaisuudesta useilla kielillä.

On vaikea kuvitella, millainen oli pääsiäisaamun hämmennys. Tarkoitan aivan ensimmäistä kokemusta.

Yritän tavoittaa.

Loviisan hautausmaalla on perjantaina ollut hautajaiset. Läheiset ovat olleet surun vallassa. Arkku on laskettu hautaan, kansi on laitettu peitoksi. Kukat on laskettu ja muistolauseet lausuttu. Sunnuntaiaamuna lähden haudalle leikatakseni muistovärssyt talteen kukista, mutta mitä löydänkään: kansi on nostettu, hauta on tyhjä.

Ilo ei varmasti ole ensimmäinen tunne. Jokin aivan muu täyttää mielen. ”Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä mihin hänet on pantu.”

Pääsiäisaamun ensimmäinen kokemus ei ollut ilo. Ensimmäinen havainto ei ollut: Jeesus on noussut ylös. Ensimmäinen havainto oli: hän on poissa. Jeesus ei ole siellä, mihin hänet toissa päivänä jätimme.

Tulee kiire kertoa toisille ihmettely. Ja Magdalan Maria lähtee kertomaan Pietarille ja Johannekselle.

Tämä keväänä huomaan toistuvasti miettiväni Jeesuksen opetuslasten kokemuksia pääsiäisajan tapahtumissa. Huomaan miettiväni sitä siksi, että tapahtumisen hetkellä ymmärrys siihen, mitä on meneillään, on aivan toinen kuin meillä, joilla on selkeänä mielessä yhteinen ymmärrys ja tulkinta.

Hämmennys ja pelko ovat ensin.

Tyhjä hauta ei olekaan tyhjä. Käärinliinat – joihin Jeesus oli kääritty kuolemansa jälkeen olivat tallella. Meidän hautauskäytännössä kuvaus vastaisi sitä, että arkku oli kyllä kiinni – mutta tyhjä. Kuollut oli herännyt ja tullut pois.

Sen näkivät Pietari ja Johannes – käärinliinat olivat tallella – mutta sisälle kääritty vainaja oli kadonnut. Mitä tämä on? Johanneksen sydän sykähtää: hänestä kerrotaan, että hän uskoi.

Hämmennys ei mennyt ohitse heti. Pääsiäisen aamu ei ollut täynnä iloa ja riemua – ilo ja riemu seurasivat vasta myöhemmin. Ne seurasivat vasta useamman kohtaamisen jälkeen. Ylös noussut Jeesus ilmestyi oppilailleen useamman kerran ja vasta vähitellen alkoivat Jumalan suunnitelman palaset loksahdella oppilaiden mielessä kohdalleen. Ilo ja rohkeus palasivat.

Kuolema on voitettu. Kuolema ei ollutkaan kaiken loppu. Kuolema ja ylösnousemus olivat uusi alku. Viestin oli kuuluttava kaikille.

Rakkaat kristityt. Me elämme tummien pilvien aikaa. Yhä useammin kuulee viestejä pelosta ja epävarmuudesta. Pääsiäisen viesti kertoo toivosta – uudet mahdollisuudet ovat edessä. Kristus on kanssamme. Hän elää.

Kukaan ei omista hiljaisen viikon ja pääsiäisen sanomaa yksin. Viesti yhteinen. Elämä voittaa. Siellä missä me näemme lopun – siellä voikin olla aivan uusi alku. Surun keskellä viriää uusi toivo.

Elämän umpikujista kulkee tie eteenpäin. Sitä on toivo. Elämän viimeinen raja – kuolema – se Kristus mursi Jumalan herättäessä hänet ylösnousemuksen aamuna.

Palaan kuvaukseen ensimmäisestä pääsiäisestä. Markus kertoo evankeliumissaan siitä näin: ”Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’””

Kristus elää. Meidänkin edellämme hän kulkee mukana arkeemme.

Yhtä perhettä

Saarna Hiljaisuuden messussa Loviisan kirkossa kiirastorstaina 13.4.2017

 

Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.
    He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
    Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
    Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
    ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

Joh. 13: 1-15

Rakkaat kristityt!

Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen iloinnut monet kerrat yhteisestä ateriasta. Olemme viettäneet monena sunnuntaina yhteistä lounasta yhteisvastuun tai ystävyysseurakuntatoiminnan merkeissä. Viime kesästä alkaen tiistaisin olemme kokoontuneet Euron kuppilaan nauttimaan lounasta. Nämä yhteiset ateriat ovat koonneet tuttuja ja vieraita yhteen. Yhä useammin joukkoon on liittynyt myös muista maista tänne muuttaneita ja olemme joskus saaneet maistellakin hieman erilaisia kulttuureita.

Yhteisellä aterialla on iso merkitys. Paimenpsalmi – psalmi 23 – Vanhassa Testamentissa on monelle tuttu. Tuossa psalmissa on eräs mielenkiintoinen kohta, joka liittyy ateriointiin. Se kuuluu näin: ”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.” Mikä sen merkitys oikein on? Selitys on hyvin yksinkertainen: yhteinen ateria on rauhan sopimisen paikka. Yhteinen ateria luo siteitä.

Olen iloinnut myös siitä, että moni muualta tänne Loviisaan muuttanut on löytänyt paikkansa jumalanpalveluksessa – niin ja myös ehtoollispöydässä – joko ehtoolliselle osallistuen, tai tulemalla siunattavaksi. Yhteyden löytäminen on aarre. Yhteyden löytäminen on suuri rikkaus.

Johanneksen kuvaus Jeesuksen viimeisestä ateriasta ennen kärsimystielle käymistä poikkeaa painotuksiltaan muiden evankelistojen kuvauksista. Jeesus tuntee edessä olevan tien – ei asetu vastustamaan vastustajiaan. Hän tuntee kavaltajansa – mutta ottaa hänetkin rakkaudella vastaan. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.”

Jeesus ryhtyy pesemään oppilaidensa jalkoja – hän tarttuu orjan tehtäviin. Palvelun vastaanottaminen on usein vaikeaa – niin se oli sitä Pietarille, joka ryhtyi estelemään. Mutta palvelu on tapa osoittaa rakkautta, se on tapa osoittaa toisen arvo. Loppuun asti.

Pestessään opetuslasten jalkoja Jeesus kääntää roolit ylösalaisin. Niin hän oli vuosien varrella opettanut: ensimmäisistä tulee viimeisiä, pienistä suuria, heikoista vahvoja, antajasta saaja, palveltavasta palvelija. Se on totta tänäänkin – kuka antaa ja kenelle.

Tiedän, että moni on viimeksi kuluneen vuoden aikana tarttunut monenlaiseen tukemis- ja auttamistehtävään, kun kaupunkiimme on tullut maahanmuuttajia useista eri maista. Olen kuitenkin moneen kertaan jäänyt miettimään: kuka antaa ja kuka saa. Uudet ystävät ja uudet kontaktit ovat olleet suuri lahja – uskon, että moni on saanut kokea sen myös yhteisissä kokoontumisissamme seurakunnassa. Roolit ovatkin kääntyneet toisin päin.

Rakkaat ystävät. Me olemme tässä erilaisina. Meillä on erilaiset elämänkokemukset. Meillä on erilaisia mielipiteitä. Saatamme uskoakin hieman eri tavalla. Meitä on monen ikäisiä. On miehiä ja naisia, tummia ja vaaleita. Kristus kutsuu meidät yhteyteensä. Jumala on kutsunut meidät omikseen. Hän on luonut meidät kaikki. Vapahtajamme on ristillään ostanut meidät kaikki omikseen. Hän on rakastanut meitä loppuun asti ja tehnyt meistä yhtä perhettä.

Epätietoisuutta

Saarna Loviisan kirkossa palmusunnuntaina 9.4.2017

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Joh. 12: 1-8

Rakkaat kristityt!

Epätietoisuus on kuluttavaa. Millaista olisi, jos olisi saanut liittyä yhdeksi siinä pöytäseurueessa, joka oli kokoontunut Betaniaan Martan, Marian ja Lasaruksen kotiin? Koko matka Jerusalemiin pääsiäisjuhlille jo sinänsä on ollut hyvin arveluttava – tappouhkauksia oli ilmassa, ja kuitenkin oltiin matkalla. Opetuslasten epätietoisuus kaikesta tulevasta herätti paljon kysymyksiä. Ja sitten vielä tämä: Maria voitelee kallisarvoisella voiteella Jeesuksen jalat. Jeesuksen sanat Juudaksen kriittisiin kommentteihin: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten.” En tiedä, oliko voiteiden tuoksun tarkoitus peittää kalman haju? En tiedä. En tiedä, miksi hautaamistapoihin kuului voiteleminen.

Luulen, että jos olisin ollut mukana pöytäseurueessa, olisin huokaissut syvään monta kertaa – ahdistustani. Ahdistusta siitä huolimatta, että vielä oltiin hetki ystävien keskellä. Mutta edessä oli jotain tuntematonta. Kuoleman uhka leijui ilmassa.

Marian, Martan ja Lasaruksen koti ei ollut mikä tahansa paikka. Jeesus oli kutsunut Lasaruksen haudasta – herättänyt tämän kuoleman unesta. Oltiin kuin kahden hautauksen välissä. Takana Lasaruksen kuolema ja kuolleista herättäminen ja edessä tulevat tapahtumat Jerusalemissa – kuoleman uhka.

Mitä tapahtuu? Miten meidän käy?  Jos Jeesus todella kuolee – kuinka meidän käy? Miten käy koko Jeesuksen asialle?

Kun me vietämme palmusunnuntaita – me katsomme tapahtumia aivan toisesta näkökulmasta. Me saamme saarnan jälkeen liittyä uskontunnustuksen sanoihin: ”… kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin…”

Opetuslapsille asiat eivät olleet lainkaan selviä. Hämmennys lienee ollut päällimmäisenä. Mitä nyt tapahtuu, miksi tapahtuu? Tapahtumat saivat tulkintansa jälkeenpäin.

Hyvin keskeinen ymmärrys heille tuleviin – meille menneisiin tapahtumiin – oli Paavalilla. Kuulimme katkelman Paavalin kirjeestä Filippin seurakunnalle.

”Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.”

Jumala tuli ihmisen osaan Kristuksessa. Hän tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän ei ole vain puheita – hän tuli ihmiseksi. Hän suostui kuuliaisuuteen kuolemaan asti. Hän suostui kaikkeen epävarmuuteen. Ja siksi hänestä tuli meidän Vapahtajamme, joka on enemmän kuin voimme ymmärtää. Hänestä tuli kivun tuttu. Hänestä tuli pelon tuttu. Hänestä tuli kuoleman tuttu. Jumala otti kaiken tämän omakseen.

Palmusunnuntai kätkee sisälleen hyvin ristiriitaisen viestin. Tänä vuonna evankeliumitekstinä luettiin katkelma Johanneksen evankeliumia. Tuo luettu katkelma on perusteltu siksi, että Jeesus matkallaan viivähtää juuri Lasaruksen kodissa.  Johanneksen evankeliumin mukaan juuri Lasaruksen herättäminen kuolleista oli se viimeinen pisara, jonka jälkeen juutalaisten johtomiehet päättivät, että Jeesus pitää raivata pois tieltä. Heidän asemansa kävi uhatuksi.

Pääteksti tälle pyhälle kuitenkin on sama kuin adventin teksti. Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin kansan tervehtiessä häntä hoosianna -huudoin. Erona adventtiin on kuitenkin se, että palmusunnuntaina me muistamme asian toisen puolen: hoosianna huudot vaihtuvat yllättävän nopeasti ristiinnaulitse -huudoiksi. Kristuksen tie on alennustie – Kristuksen tie on kärsimystie – Kristuksen tie on ristintie.

Kristus tiesi mikä edessä odottaa. Hän oli puhunut siitä seuraajilleen monet kerrat. Hän kulki tietään opetuslasten vastustuksesta huolimatta. He eivät voineet ymmärtää. He olivat vain ymmällään. Vielä ei ollut avautunut ymmärrys, että oli lopulta kyse Jumalan rakkaudesta. Oli kyse rakkauden liitosta, jolla hän osti meidät omikseen. Meidät ostettiin vapaiksi syyllisyyden kantamisesta. Hän avasi kuolemallaan meille tien iloon ja rohkeuteen.

Palaan Betaniaan aterioimaan Martan, Marian, Lasaruksen, Jeesuksen opetuslasten ja Jeesuksen kanssa. Olen ymmälläni kaikesta siitä, mikä edessä on odotettavissa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikä on se uhka, joka tuntuu leijuvan ilmassa. Olen ahdistunut.

Tavoitan epävarmuuden. Pelon tuntemattomasta. Enkä voi olla ajattelematta niitä satoja ja tuhansia kanssasisaria ja veljiä, jotka tänään tässä maassa ja maailmassa epävarmoina odottaa tulevaisuutta, johon heidät lähetetään. Heidät kohdatessamme, kohtaamme Kristuksen.  Kulkekoon Kristus heidän kanssaan – ja armahtakoon meitä.