Rukouksesta

Saarna Loviisan kirkossa rukoussunnuntaina 21.5.2017

Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      – Isä meidän, joka olet taivaissa!
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi,
      myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille velkamme anteeksi,
      niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
      jotka ovat meille velassa.
      Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.”

Matt. 6: 5-13

Rakkaat kristityt!

Tänään Raamatun sana kutsuu meitä miettimään rukousta. Rukouksesta on sanottu, että se on kuin hengitys. Se on yhtä tärkeää uskonelämälle – kuin hengitys elämälle yleensä. Ilma kulkee sisään ja ulos sen enempää asiaa ajattelematta.

Rukous on jotain, joka on läsnä kaikissa uskonnoissa – se ei ole vain meidän kristittyjen omaisuutta. Rukous on tuttu asia, se on hyvin inhimillistä – se toki saa erilaisia muotoja ja sisältöjä.

Rukouksessa on kyse vuorovaikutuksesta – niin kuin lapsi on vuorovaikutuksessa vanhempiinsa. Pienen lapsen vuorovaikutuksessa ei ole sanoja, sanat tulevat vasta myöhemmin – mutta sanaton vuorovaikutus voi olla joskus jopa vaikuttavampaa. Pienen lapsen itku – tai jokellus – kertoo aina paljon.

Tänään Jeesus opettaa meitä rukoilemaan.

Ensimmäinen seikka, johon hänen sanoissaan kiinnitän huomiota on, että hän käskee menemään sisälle ja sulkemaan oven.

Rukous on jotain hyvin henkilökohtaista, hyvin yksityistä, hyvin intiimiäkin. Toki – esimerkiksi jumalanpalveluksessa – me rukoilemme myös yhdessä. Rukous ei kuitenkaan ole esitys – jossa esiintyisimme toisillemme. Merkittäviltä osin rukous kuitenkin on aina hyvin henkilökohtaista. Siitä johtuu, että omasta rukouselämästä ei paljon puhuta. Ilmaukset ovat varovaisia: ”Kyllä minä silloin huokaisin tuonne ylöspäin…” -tyyliin. Kun toiselta ihmiseltä pyydetään esirukousta – liikutaan hyvin aralla alueella.

Yleisellä tasolla on vielä helppo puhua – muistella kuinka äiti opetti iltarukouksen… mutta sen kertominen, että oikeasti rukouksella onkin paikka elämässä – se on vaikeampaa. Vaikeus liittyy myös siihen, että henkilökohtainen usko – kuuluu siihen tabujen joukkoon, josta harvemmin puhutaan.

Moni on toki myös lopettanut rukoilemisen. ”Pyysin – mutta en saanut vastausta.”

Mitä rukous on?

Jeesuksen opetus rukouksesta ei ole maagista yritystä vaikuttaa Häneen, joka on kaiken olevaisuuden perusta ja ydin – Jumalaan. ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.” Ei Jumala ole manipuloitavissa. Se on ajatuksena mieletön – vaikka lienee niin, että joskus rukousta yritetään käyttää niin. Eikä rukous ole ensisijaisesti väline, jolla tehtäisiin ihmeitä. Toki joskus voi niinkin käydä – mutta ei yleensä. Tuo ajatus ”pyysin – mutta en saanut vastausta”, liittynee ajatukseen, että rukous olisi jotain taianomaista.

Jeesus antaa mallin rukoukseen opettamalla tutun Isä meidän –rukouksen. Rukouksen ydin on pyynnössä ”tapahtukoon sinun tahtosi.” Jeesuksen opettamaa rukousta lausuessamme, me tunnustamme riippuvaisuutemme Jumalasta, me tunnustamme olevamme myös lähtöisin hänestä – Hän on meidän Isämme.

Jumalaa ei tarvitse pyytää olemaan hyvä. Hän on sitä aina. Rukous avaa meidän sydämemme ja sisimpämme hänen hyvyydelleen. Rukouksessa me olemme kosketuksissa tähän. Missä rukous lisääntyy – siellä Jumalan vaikutus kasvaa.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu myös jatkuva rukous. Se ei tarkoita jatkuvaa sanojen toistamista – se ei tarkoita edes rukouksen ajattelemista jatkuvasti. Kyse on tietoisuudesta ja asenteesta, että elän joka ainut hetki Jumalan yhteydessä. Hän tässä, hän on kanssani – mikään minussa, mikään elämässäni ei ole häneltä salassa.

Psalmin kirjoittaja kirjoittaa:

139:1

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.

Tätä on rukous.

 

 

Jeesus opetti ja sanoi:
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.”

Rakkaat kristityt!

Tänään Raamatun sana kutsuu meitä miettimään rukousta. Rukouksesta on sanottu, että se on kuin hengitys. Se on yhtä tärkeää uskonelämälle – kuin hengitys elämälle yleensä. Ilma kulkee sisään ja ulos sen enempää asiaa ajattelematta.

Rukous on jotain, joka on läsnä kaikissa uskonnoissa – se ei ole vain meidän kristittyjen omaisuutta. Rukous on tuttu asia, se on hyvin inhimillistä – se toki saa erilaisia muotoja ja sisältöjä.

Rukouksessa on kyse vuorovaikutuksesta – niin kuin lapsi on vuorovaikutuksessa vanhempiinsa. Pienen lapsen vuorovaikutuksessa ei ole sanoja, sanat tulevat vasta myöhemmin – mutta sanaton vuorovaikutus voi olla joskus jopa vaikuttavampaa. Pienen lapsen itku – tai jokellus – kertoo aina paljon.

Tänään Jeesus opettaa meitä rukoilemaan.

Ensimmäinen seikka, johon hänen sanoissaan kiinnitän huomiota on, että hän käskee menemään sisälle ja sulkemaan oven.

Rukous on jotain hyvin henkilökohtaista, hyvin yksityistä, hyvin intiimiäkin. Toki – esimerkiksi jumalanpalveluksessa – me rukoilemme myös yhdessä. Rukous ei kuitenkaan ole esitys – jossa esiintyisimme toisillemme. Merkittäviltä osin rukous kuitenkin on aina hyvin henkilökohtaista. Siitä johtuu, että omasta rukouselämästä ei paljon puhuta. Ilmaukset ovat varovaisia: ”Kyllä minä silloin huokaisin tuonne ylöspäin…” -tyyliin. Kun toiselta ihmiseltä pyydetään esirukousta – liikutaan hyvin aralla alueella.

Yleisellä tasolla on vielä helppo puhua – muistella kuinka äiti opetti iltarukouksen… mutta sen kertominen, että oikeasti rukouksella onkin paikka elämässä – se on vaikeampaa. Vaikeus liittyy myös siihen, että henkilökohtainen usko – kuuluu siihen tabujen joukkoon, josta harvemmin puhutaan.

Moni on toki myös lopettanut rukoilemisen. ”Pyysin – mutta en saanut vastausta.”

Mitä rukous on?

Jeesuksen opetus rukouksesta ei ole maagista yritystä vaikuttaa Häneen, joka on kaiken olevaisuuden perusta ja ydin – Jumalaan. ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.” Ei Jumala ole manipuloitavissa. Se on ajatuksena mieletön – vaikka lienee niin, että joskus rukousta yritetään käyttää niin. Eikä rukous ole ensisijaisesti väline, jolla tehtäisiin ihmeitä. Toki joskus voi niinkin käydä – mutta ei yleensä. Tuo ajatus ”pyysin – mutta en saanut vastausta”, liittynee ajatukseen, että rukous olisi jotain taianomaista.

Jeesus antaa mallin rukoukseen opettamalla tutun Isä meidän –rukouksen. Rukouksen ydin on pyynnössä ”tapahtukoon sinun tahtosi.” Jeesuksen opettamaa rukousta lausuessamme, me tunnustamme riippuvaisuutemme Jumalasta, me tunnustamme olevamme myös lähtöisin hänestä – Hän on meidän Isämme.

Jumalaa ei tarvitse pyytää olemaan hyvä. Hän on sitä aina. Rukous avaa meidän sydämemme ja sisimpämme hänen hyvyydelleen. Rukouksessa me olemme kosketuksissa tähän. Missä rukous lisääntyy – siellä Jumalan vaikutus kasvaa.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu myös jatkuva rukous. Se ei tarkoita jatkuvaa sanojen toistamista – se ei tarkoita edes rukouksen ajattelemista jatkuvasti. Kyse on tietoisuudesta ja asenteesta, että elän joka ainut hetki Jumalan yhteydessä. Hän tässä, hän on kanssani – mikään minussa, mikään elämässäni ei ole häneltä salassa.

Psalmin kirjoittaja kirjoittaa:

139:1

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.

Tätä on rukous.

 

 

Yhteyteen ja iloon

Saarna Loviisan kirkossa 7.5.2017
3. sunnuntai pääsiäisestä. 

Jeesus rukoili ja sanoi:    ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.    Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

Joh. 17: 11-17

Rakkaat kristityt!

Tämän sunnuntain nimi on ”Jubilate”. Tuo latinankielinen vanha nimitys ei paljon kääntämistä kaipaa – se on helposti ymmärrettävissä. Sehän tarkoittaa iloitsemista ja riemuitsemista. Nimitys tulee päivän antifonin tekstistä:

”Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa,
riemuitkaa, maan asukkaat!
Laulakaa hänen nimensä kunniaa,
kiittäkää ja ylistäkää häntä.”

Ilosta puhuminen ei tunnu oikein ajankohtaiselta. Hyvin monilla elämäntunto on jotain muuta. Pelko valtaa alaa, ahdistus valtaa alaa. Uutiset tuovat tietoisuuteen yhä uusia uhkaavia asioita – mihin maailma on menossa, mihin meidän maamme on menossa – mihin itse olen menossa.

Päivän evankeliumi on katkelma nk. Jeesuksen ylimmäispapillisesta rukouksesta. Hän rukoilee seuraajiensa puolesta ennen kärsimystielle astumista. ” Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä… Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.”

On kuin tilanne, jossa Jeesus rukoilee – ja rukouksen sisältö, olisivat suuressa ristiriidassa keskenään. Edessä ovat päivät, jotka ikään kuin lyövät hajalle sen, mitä on koettu. Jeesuksen vangitsemisesta alkaneet tapahtumat, tuomion, ristiinnaulitsemisen, kuoleman, hautaamisen ja lopulta ylösnousemisenkin kautta lyövät seuraajajoukon hajalle. Ensiksi suuren pelon valtaan – ja sitten suuren hämmennyksen ja epätietoisuuden valtaan. Yhteys hajoaa – ilo katoaa, toivo muuttuu toivottomuudeksi. Pimeys valtaa mielen.

” Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä… Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.”

Tämä on maailma on täynnä voimia, jotka repivät meitä erilleen. Monenlaiset vastakohtaisuudet tahtovat nostaa päätään milloin missäkin. Milloin ovat vastakkain eri kansat, milloin uskonnot, milloin ideologiat… syitä erimielisyyteen voidaan hakea vaikka mistä. Kristityt eivät muodosta tässä poikkeusta – aivan liikaa on raja-aitoja meidänkin keskellämme.

Kaiken epävarmuuden edellä Kristus rukoilee: että he olisivat yhtä, jotta minun iloni täyttäisi heidät.

Mistä syntyy ilo, mistä syntyy toivo, mistä syntyy rohkeus?

Meidän aikamme täyttyy viihteestä. Viihteen tulva tavoittaa meidät kaikkialta. Ja joskus on hyvä niin. On toki niin, että on hyvä saada joskus vain nauraa jollekin, ehkä typerällekin jutulle. Mutta rajansa kaikella – jos tarjonta on vain viihdettä alkaa elämä helposti ohentua. Pelkkä viihde on kuin huumetta, joka katkaisee yhteyden elämän todellisuuteen. Elämä on oleellisesti jotain muuta kuin leijumista jalat ilmassa.

Todellisuus on aina elämän puolella. Siellä, missä jalat pidetään maassa – sieltä voi löytyä todellinen elämän ilo.

Kun Kristus rukoilee seuraajiensa puolesta – hän ei rukoile heille harhaista todellisuutta. Hän ei pyydä Jumalaa vetämään heitä pois maailmasta – hän rukoilee, että hänen seuraajansa toisivat Jumalan läsnäolon todellisuutta tähän maailmaan. Kristityn kutsumus on tuoda Jumalan todellisuutta kaiken sen elämän raadollisuuden keskelle, jossa elämme.

Mistä siis ilo ja riemu? Se, joka on löytänyt rauhan sisimpäänsä – levittää sitä tietämättään ympärilleen. Se, joka on löytänyt ilon sisimpäänsä – levittää sitä tietämättään ympärilleen. Se, joka on löytänyt toivon – levittää sitä tietämättään ympärilleen. Se, joka on löytänyt luottamuksen – levittää sitä tietämättään ympärilleen. Yhteys synnyttää yhteyttä, ystävyys synnyttää ystävyyttä. Rakkaus synnyttää rakkautta.

”Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä.” Etsiydy tälle lähteelle.