Sinä näet minut

Saarna Loviisan kirkossa 25.6.2017
3. sunnuntai helluntaista.

Rakkaat kristityt!

Hyvin monille – omaa ikäluokkaani ja vanhemmille – kertomus Sakkeuksesta on tuttu kouluajoilta. Jeesuksen ja Sakkauksen kohtaaminen on tuntunut lapsena mielenkiintoiselta – ja onpa siitä laulettu laulujakin: ”Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies…”

Tuttujen kertomusten  vaikeus on se, että ne on niin kovin helppo ohittaa tuttuina. Muistanhan minä tuon – pieni mies kiipesi puuhun, että näkisi Jeesuksen. Ja siinä kaikki.

Kuitenkin Jeesuksen ja Sakkeuksen kohtaamisessa tapahtuu jotain hyvin oleellista. Sen ääreen haluan pysähtyä.

Kuka Sakkeus oli? Hän asui Jerikossa. Hän oli lyhyt. Hän oli rikas. Hän oli publikaanien esimies eli jonkinlainen tullin johtaja. Hän keräsi tullia miehittäjille – roomalaisille. Häntä oli syytä pitää epäisänmaallisena – ja tuskinpa hän oli kovin pidetty. On helppo arvella, että hänellä ei juuri ollut ystäviä – yksinäisyys saattoi aika ajoin vaivata.

Nähdäkseen tungoksen yli hän kiipesi puuhun. Sieltä oli hyvä tarkkailla mitä tapahtuu – sieltä oli mahdollista nähdä Jeesus.

Emme voi tietää, mitä Sakkeuksen mielessä liikkui – ehkä hän halusi hieman ulkopuolisena vain tarkkailla mikä mies Jeesus oli. Maine kulki Jeesuksen edellä – ja hänellä oli paljon seuraajia.

Mutta tapahtui enemmän kuin mitä hän osasi odottaa.

Voin kuvitella, että jo matkana takaa Sakkeus saattoi seurata Jeesuksen tuloa. Tuolla hän kävelee ihmisten keskellä – pysähtyy juttelemaan, koskettaa jotakuta. Ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Jeesus pysähtyy puun juurelle, katsahtaa ylös ja katseet kohtaavat. ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”

Nähdyksi tuleminen on hyvin merkillinen asia. Uskon, että meillä itse kullakin on monia kokemuksia siitä, kun emme ole tulleet nähdyiksi tai kuulluiksi. Meillä on kokemusta siitä, etten tule ymmärretyksi.

Psalmissa 139 on sanat:

”Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.”

Sinä tunnet, sinä tiedät, sinä näet.

Me tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme toisiamme näkemään, kuulemaan, ymmärtämään… monesta syystä. Kun kerron toiselle itsestäni ja hän kuulee, näkee ja joskus ymmärtääkin – alan vähitellen tuntea myös itseäni. Se on merkillistä. Kuulluksi tuleminen on aivan oleellista.

Kristus tuntee sinut. Hän tuntee yksinäisyytesi, hän tuntee syyllisyytesi, hän tuntee ilosi ja surusi, hän tuntee toiveesi…

Olen monesti sanonut, että elämän peruskysymys on: ”Kuka minä olen?” Se on kysymys, johon moni etsii vastausta koko elämänsä ajan. Ei ehkä tietoisesti, mutta niin, että aika ajoin kysymys pulpahtaa esiin muodossa tai toisessa. Vierauden tunto ei liene kovinkaan kaukana. Mitä oikein ajattelen, mitä tahdon, mitä odotan, mitä pelkään. ”Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.”

Sakkeus ja Jeesus kohtasivat. . ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”

Sakkeus otti Jeesuksen vieraakseen. Hän avasi kotinsa – kerrankin joku tahtoi tulla kylään. Naapurit ja kylänmiehet paheksuivat ja narisivat: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.”

Sakkeuksessa tapahtui jotain. Hän lupasi palauttaa vääryydellä ottamansa korkojen kanssa takaisin.

Jeesuksen vastaus kertoo paljon: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Kuka oli hukannut Sakkeuksen niin, että hän oli kadoksissa? Jumalako? Voi olla niinkin – mutta voimmeko me olla Jumalalta kadoksissa? Hänkö ei tietäisi, missä me olemme? On vaikea nähdä sitä.

Ainakin ajattelen, että Sakkeus oli kadoksissa niin itseltään kuin yhteisöltä, jonka keskellä hän eli. Yhteys on minään oli poikki – ja yhteys ympärillä eläviin oli poikki – kaiken sen vuoksi, miten hän oli toisia kohdellut ylimääräisiä veroja kantaessaan. Kutsuessaan Sakkeuksen puusta ja kutsuessaan Sakkeuksen seuraajakseen – hän palautti Sakkeukselle kokemuksen siitä, että hänkin oli ihminen, arvokas. Sakkeus löysi itsensä – ja toiset.

Jeesuksen sanat: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” -kätkee sisälleen ison viestin. Puhe siitä, että Sakkeus oli Aabrahamin poika tarkoittaa sitä, että Jumalan lupaus siunauksesta kuului myös hänelle. Sinä kuulut joukkoon. Sinä kuulut Jumalalle rakkaisiin.

Se on viesti myös meille. Kristus murtaa yksinäisyyden. Hän kutsuu yhteyteensä – mutta hän kutsuu myös meidät yhteen toistemme kanssa. Me olemme Jumalan perhettä.

Uskon ja ymmärtämisen ihme

Saarna kastejumalanpalveluksessa Loviisan kirkossa helluntaina 4.6.2017

Jeesus sanoi:
    ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
    En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”

Joh. 14: 15-21

Rakkaat kristityt!

Tänään me juhlimme helluntaita. Helluntai on – niin kuin tiedämme kristillisen kirkon syntymäpäivä ja Pyhän Hengen vuodattamisen päivä.

Kuulimme kuvauksen helluntain ihmeestä päivän Uuden testamentin lukukappaleessa. Luen siitä erään katkelman: ”Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”

Kristillisen kirkon alku on hyvin merkillinen. Eräs asia, joka yllätti kaikki – oli se, että kirkko heti alusta alkaen oli hyvin kansainvälinen. Ympäri sen ajan tunnettua maailmaa oli kokoontunut ihmisiä Jerusalemiin ja he ymmärsivät yht´äkkiä mitä opetuslapset puhuivat. Ihmettä kutsutaan usein kielillä puhumisen ihmeeksi – mutta yhtä hyvin sitä voitaisiin kutsua ymmärtämisen ihmeeksi.

Tänään meillä on juhla – me saamme tänään kastaa kuusi afganistanista Suomeen tullutta ystäväämme. He ovat ymmärtäneet jotain hyvin tärkeää ja oleellista. He ovat saaneet kosketuksen Jumalan rakkaudesta. Tuo kosketus on tapahtunut kaiken sen rakkauden ja hyvän välityksellä mitä te ja muut kristityt olette tehneet. On hetkiä, jolloin tietämättämme saamme toimia Jumalan käsinä, jalkoina, suina ja korvina. Se on puhetta, joka on koskettanut sydämeen saakka.

Viime kuukausien aikana olemme näiden veljien ja sisaren kanssa opiskelleet uskomme perusteita ja he ovat antaneet vahvan todistuksen siitä, että he haluavat seurata Jeesusta. Siksi on suuri ilo, että saamme tänään liittää heidät kasteen kautta Jumalan perheväkeen ja seurakuntamme jäseneksi.

Jumala ei ole kaukana. Kristus lupasi lähettää Pyhän Henkensä maailmaan. Hän on Puolustaja, hän on Totuuden Henki. Jumala ei ole kaukana – hän tekee yhä työtään meidän keskuudessamme. Aina, kun koemme, näemme, kuulemme – jossain syntyvän uutta uskoa Kristukseen – Jumalan Pyhä Henki on tehnyt työtään. Me emme tänään iloitse jostain, joka on tapahtunut kaksituhatta vuotta sitten – me iloitsemme tänään siitä, että Jumala Henkensä välityksellä on läsnä tässä ja tänään ja tekee hyvää työtään meissä kaikissa.

Hän rohkaisee, Hän lohduttaa, Hän vapauttaa, Hän luo yhteyttä, Hän herättää rakkauden, Hän uudistaa, Hän antaa voimaa jaksaa elämän vaikeuksissa, Hän johdattaa… Jumala ei ole kaukana.