Rakkaus on riski

Saarna Loviisan kirkossa 19.8.2018
13. sunnuntai helluntaista

 

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

Joh. 9: 1-7, 39-41

Rakkaat kristityt.

Olen huomannut erään mielenkiintoisen seikan – siis itsestäni. Mitä enemmän ikää ja elämän kokemusta tulee – sitä useammin moniin kiperiin kysymyksiin vastaukseni on: ”En tiedä.”

En tiedä mikä auttaisi. En tiedä mikä on oikein. En tiedä mikä olisi viisasta, oikea ratkaisu. En tiedä… mitä pitäisi tänään saarnata: en tiedä.

Ei niin, että edes haluaisin tietää. Olen tavannut useita ihmisiä, jotka tietävät. He yleensä tietävät aina. Heillä on vastaus jokaiseen kysymykseen – varsinkin siihen, mikä on oikein. Ja varsinkin silloin, kun se koskee muita ihmisiä. Ja huomaan ahdistuvani. Jokin kolahtaa kovastikin.

Elämä ei ole helppoa. Yksinkertaiset vastaukset eivät vain oikein toimi.

Olisi paljon helpompaa, jos elämän isoihin kysymyksiin olisi olemassa yksinkertaiset ja selkeät vastaukset.

Tämä pohdiskeluni liittyy hyvin monenlaisiin kysymyksiin. Niin eettisiin kysymyksiin – siis mikä on oikein tai väärin – kuin hengellisiin kysymyksiin yleensä. Mitä on olla kristitty? Mitä on kristillinen usko? Olen mielessäni kauhistellut tilannetta, johon moni turvapaikanhakija on joutunut. Tarkoitan tilanteita, joissa pitäisi todistaa olevansa kristitty. Jos kaste ei riitä tunnusmerkiksi – niin mikä sitten riittää? Miten minä voisin kenellekään todistaa olevani kristitty.

Kysymyshän ei voi olla tiedosta – kyllä jotain kristillisestä uskosta tiedän. Mutta tietoa saa kirjoista ja puheita kuuntelemalla – mutta todistaako se jotain uskosta. Ei mielestäni. Usko on jotain muuta. Sen todistaminen on kutakuinkin mahdotonta.

Se, mikä tämän tekee mielenkiintoiseksi, on tämä. Nuorena – vasta herätyksen kokeneena kaikki oli selvää. Elämä näyttäytyi hyvin yksiselitteisenä. Vastauksia riitti muillekin jaettavaksi. Mutta sitten vuosien myötä tapahtui jotakin.

Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.”

Merkillinen sana. En tiedä olenko ymmärtänyt oikein. Mutta vähän tähän suuntaan olen ymmärtänyt: Kun kuvittelin joskus näkeväni ja ymmärtäväni – en oikeasti nähnyt. Olin näkevä sokea. Nyt tilanne on sikäli toisenlainen, että tunnustan, etten näe tai ymmärrä – ja ehkä siinä on jokin viisauden siemen. En tiedä.

Elämä ei vain ole yksiselitteistä. On paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastausta.

Päivän evankeliumissa syntymästään saakka sokea sai Jeesukselta näön. Se oli tietenkin jotain hyvin konkreettista. Pimeä maailma muuttui valoisaksi. Todellisuus aukeni sokealle varmasti aivan uudella tavalla. Se, että hän oli ollut sokea – ei ollut kenenkään syytä. Sitähän Jeesukselta tultiin tivaamaan. Kuka on tehnyt syntiä, että tämä syntyi sokeana? Ei kukaan. Ei elämän vastoinkäymiset, sairaudet, kivut ole seurausta siitä, että olemme tehneet syntiä. Elämä vain on sellaista – se kätkee monenlaista kipua ja tuskaa sisälleen. Mutta sokeana syntyneellekin, maailma voi aueta uudella tavalla.

Paikalla oli myös fariseuksia. ”Olemme mekin sokeita?” -he kyselivät. Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

Fariseuksille kaikki oli selvää – systeemi oli kunnossa – ja juuri siksi heiltä jäi jotain hyvin oleellista näkemättä. Ja siksi synti pysyi heissä…

Mikä tänään sumentaa katseen? Mikä peittää näköalan?

Vain rakkaus näkee. Vain rakkaus näkee hädän. Vain rakkaus näkee uskomusten yli ja läpi.

Tämän sunnuntain aihe on: ”Jeesus parantajamme.” Uskallanko suostua parannettavaksi? Uskallanko suostua siihen, että alankin nähdä? Uskallanko suostua siihen, ettei elämä olekaan helppoa ja selkeää? Rakkaus on iso riski.

 

Rakkaudelle tilaa

Saarna Loviisan rauhanmessussa 5.8.2018

Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”
Matt. 11:20-24
Jesus började anklaga de städer där han hade utfört så många underverk och förebrå dem att de inte hade omvänt sig: ”Ve dig, Korasin! Ve dig, Betsaida! Ty om de underverk som har utförts hos er hade skett i Tyros och Sidon, så hade dessa städer för länge sedan omvänt sig i säck och aska. Men jag säger er: för Tyros och Sidon skall det bli lindrigare på domens dag än för er. Och du, Kafarnaum, skall du kanske bli upphöjt till himlen? Nej, du skall störtas ner i dödsriket. Ty om de underverk som har utförts i dig hade skett i Sodom, så hade staden stått kvar ännu i dag. Men jag säger er: för Sodoms land skall det bli lindrigare på domens dag än för dig.”

Rakkaat kristityt, kära kristna!

Olen elänyt muutaman viime vuoden erään ristiriidan kanssa. Minulle hyvin rakkaat ihmiset ovat solmineet liiton, ensiksi rekisteröineet sen, sitten solmineet avioliiton. Heillä on yhteinen lapsikin. Rukoilen heidän puolestaan ja siunaan heitä sydämessäni lähes päivittäin. Saan tehdä niin kaikkialla muualla paitsi kirkossa.

Det finns ett familj, som är mycket kär till mig. Men de vuxna i det här familj är båda kvinnorna. Jag ber för dem och välsignar dem nästan varje dag – jag kan göra det var som helst, men inte I kyrkan. Det är någonting, som jag inte kan förstå. Och det är svårt till mig.

Tänään kirkossamme on auennut näyttely, joka kertoo juuri tästä ongelmasta, tästä kysymyksestä. Viesti, jonka kuulen kerta toisensa jälkeen, on hyvin ristiriitainen. Se viesti kuuluu tähän tapaan: Kyllä kirkko on avoin kaikille ihmisille, kaikki ovat tervetulleita. Mutta… mutta… mutta… men… men… Se ei saisi näkyä eikä kuulua.

Jeesukselta tultiin kerran kysymään: ”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?” Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.

Du skall älska Herren, du skall älska din nästa som dig själv. Det är Guds bud till oss. Älska. Men, vad menar det?

Rakkauden käsky on vaikea. Rakastamisen määritteleminen on hyvin vaikeaa. Oikeastaan rakkaus on jotain, joka ei suostu määriteltäväksi. Se on koettavissa – mutta ei oikein selitettävissä. Se on tekemistä – eikä se kuitenkaan ole vain tekemistä. Rakkaus täyttää kaikki käskyt. Se on Jumalan tahto.

Jeesus teki eläessään maan päällä paljon tunnustekoja. Tekoja, joihin päivän teksti viittaa. Tekoja, joista häneen uskovat tunnistivat hänet Jumalan Pojaksi, Messiaaksi. Kaikki hänen tekonsa syntyivät rakkaudesta. Hän paransi, hän opetti, hän ruokki, hän lohdutti, hän antoi anteeksi, kutsui seuraajakseen… Kaikella tekemisellään hän teki todeksi Jumalan rakkautta.

Jesus visade med sina gärningarna vad det betyder, att Gud älskar oss.

Jeesuksen toimintatavat herättivät usein närkästystä. Ne herättivät närkästystä siksi, että hän osoitti rakkautta sellaisia kohtaan, joita kartettiin tai vihattiin, jotka tavalla tai toisella eivät olleet sen ajan yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Lähimmäisenrakkauden esikuvaksi hän esitti laupiaan samarialaisen – samarialaisen, joka uskonsa vuoksi oli vihattu – tai ainakin halveksittu.

Hän lähesty spitaalisia – joita pidettiin kirottuina. Hän antoi arvon niin naisille kuin lapsille – heille, joita ei patriarkaalisessa yhteisössä arvostettu.
Itse hän kuoli syytettynä Jumalan pilkasta. Rakkaus oli kuitenkin ohjannut kaikkea tekemistä.

Jumalan rakkaus kutsui Jeesuksen asettumaan uudelleen ja uudelleen heikkojen, sorrettujen, ulkopuolelle tuomittujen, väheksyttyjen puolelle.

Meidän yhteiskunnassamme – onneksi – hyväksytään nykyisin monen kaltainen erilaisuus. Erilaisen seksuaalisen suuntautumisen hyväksyminen on ollut erityisen vaikeaa ja vienyt aikaa. Kirkossa se on vielä kesken. Siksi sydämessäni rukoilen samaa sukupuolta olevien parien puolesta – mutten voi tehdä sitä julkisesti kirkossa siinä muodossa, minkä kirkko on antanut avioliittoon vihkimiselle tai sen siunaamiselle.

Kirkollisessa keskustelussa tuntuu olevan kaksi ääripäätä. Toinen joukko sanoo, että homoseksuaalisuus on syntiä. Toinen joukko sanoo: Raamattu ei tunne kahden samaa sukupuolta olevan suhdetta, vaan puhuessaan samaa sukupuolta olevien seksisuhteesta – on kyse väkivallasta, joka on aina tuomittavaa. Sen sijaan sellaisen rakkaussuhteen, joka elää kahden samaa sukupuolta olevan kesken, sen tuomitseminen ja jättäminen kirkon siunauksen ulkopuolelle on väärin.

Väd är rätt? Mikä on oikein? Är det så, att vi bara har vissa regler och vi måste leva hur de säger. Uskonpuhdistajamme totesi joskus, että rakkaus keksii joka päivää uusia kymmeniä käskyjä. Rakastaminen, kunnioittaminen, arvon antaminen toiselle ihmiselle hänen tilanteestaan riippumatta – on keskeinen kristillinen arvo, jonka tulee ohjata kristityn ja koko kirkon elämää. Rakkaus elää tilanteen mukaan.