Salaisuuden äärellä

Tätä saarnaa ei ole pidetty missään – eikä tulla pitämään missään. Lukijana olet kulkemassa yhtä matkaa kanssani. Viimeisestä saarnastani on kulunut nyt reilu puoli vuotta.
Elän edelleen kirkkovuodessa – ja toivottavasti teen niin myös jatkossa.
Tämän saarnan olen kirjoittanut siis vain itselleni – tavoitteena koota ajatuksiani, jotka pitkin kevättä ovat pyörineet mielessäni.
Kolminaisuuden päivän teema: ”Salattu Jumala” sopii minulle hyvin.
Lahdessa 5.6.2020
-Seppo A.-


Ef. 4: 1-6
”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä!
Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”


Rakkaat kristityt!
Ennen ajan alkua Jumala loi ajatuksissaan opin. Jos hän olisi luonut paperin ensin – hän olisi varmaan kirjoittanut sen ylös – voidakseen lähettää sen myöhemmin maan päälle. Näin ei tapahtunut.

En todellakaan usko, että kaikki kävi näin. Kuitenkin maailma näyttäytyy usein sellaisena, kuin ihmiset uskoisivat kaiken menneen näin. Kuinka haluammekaan sanoa: olen oikeassa. Tiedän, mikä on totuus. Uskoni on oikea. Uskon varmuus on luonut maailmaamme lukemattomia muureja ihmisten välille ja ihmisten ja luonnon välille.

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Tämä todellisuus, jossa elän, on Jumalan luoma. Niin uskon. Vuosi vuodelta olen oppinut ihmettelemään sitä yhä enemmän. Usein tuo ihmettely konkretisoituu kameran linssien läpi. Tämä maailma on ihmeellinen. Se on toimiva, se on kaunis – sillä on selvästi omat sääntönsä. Elämä on ihme.

Muutamia vuosia sitten pysähdyin uutisen ääreen, joka kertoi, että tähtitieteilijät olivat löytäneet maailmankaikkeudesta planeetan, jolla oli havaittavissa elämän edellytykset. Se sijaitsi sellaisella etäisyydellä auringostaan, että veden eri muodot olivat mahdollisia – tuo elämän edellytys. Planeetta sijaitsee kuitenkin muutaman tuhannen valovuoden päässä meistä.

Minulle tuo uutinen kertoi siitä, että oli elämää sitten muualla tai ei ollut – niin elämä on ihmeitten ihme. Maailmankaikkeuden keskellä me olemme ja elämme tämän ihmeen keskellä. Tällä planeetalla elämä on muuttanut toki muotoaan miljoonien vuosien saatossa.

Jumala on tämän todellisuuden Luoja – niin uskon. Mutta hän on salattu. Voin nähdä hänen kätensä jäljen – mutta en Häntä. Voin ajatella hänestä jotain – niin kuin jokainen muukin. Mutta jokainen sana, jolla yritän kuvailla häntä on yritys sanoittaa jotain sanoittamatonta.

Jumala on aina enemmän kuin miten häntä sanoilla kukaan voi kuvailla – siksi näkemykset hänestä ovat aina hyvin suhteellisia. Kun puhun – tai kun sinä puhut – Jumalasta, silloin puhumme omista näkemyksistämme, jotka joko osuvat sinne päin tai sitten ei. Toinen katsomus tuskin on toista parempi.

Kristittynä uskon, että Jumala tuli ihmiseksi Jeesus nasaretilaisen hahmossa. Kun luen evankeliumeja – en koe lukevani opin kuvausta. Luen evankelistojen kuvausta Jeesuksen toiminnasta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Luen kuvausta siitä, miten rakkaus ilmenee. Ketään ei suljeta ulkopuolelle, ketään ei jätetä yksin vaivojensa kanssa, syylliset saavat armahduksen, kuolemankin ehdottomuus murtuu. Paimen etsii eksynyttä, isä ottaa vastaan tuhlaajapojan… ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” ” Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä.” Evankeliumin äärellä voin uudelleen ja uudelleen aavistaa Jumalan rakkauden luomaansa kohtaan.

Kolminaisuudenpäivän Uuden testamentin lukukappale on elävä muistutus siitä, mikä on uskon tavoite:
”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä!
Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”

Vaikka olen aina salaisuuden äärellä – voin aavistaa jotain siitä käsittämättömästä rakkaudesta, joka luo yhteyden ihmisten välille. Eikä vain ihmisten välille – vaan ihmisten ja todellisuuden, ympäröivän luontomme välille.

Haluan palata vielä tämän saarnan alkuun.
Raamatun lukeminen käy huomattavasti helpommaksi minulle, kun voin rauhassa ajatella, että sen kirjoittajat – mitä historiallista vaihetta sitten ovatkin eläneet – ovat pyrkineet ilmaisemaan sanottamatonta sanoin. He ovat kirjanneet oman kokemuksensa jälkipolville. Se tuo heidän sanoihinsa suhteellisuuden – voin kuitenkin tekstien äärellä aavistaa jotain salatun Jumalan todellisuudesta.