Ansaitsematon armo

Saarna Loviisan kirkossa
3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli septuagesimasunnuntai 1.2.2015.

”Ansaitsematon armo”

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”

Luuk. 17: 7-10

Rakkaat kristityt!

Tänään avataan kirkon vuotuinen suurkeräys – Yhteisvastuukeräys. Mekin avaamme sen pian messun jälkeen seurakuntakeskuksessa, kun siirrymme sinne yhteisvastuulounaalle. Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan ”Suurella sydämellä” – verkkokampanjaa. Kampanjaa, jonka tarkoituksena on löytää seurakuntiin uusia vapaaehtoisia. Ulkomaisena kohteena on Haiti – ja koulutuksen tukeminen siellä.

Myös meillä seurakunnassa tahdotaan auttaa yhä useampia löytämään paikkansa erilaisessa vapaaehtoistyössä. Erilaista tukea ja apua tarvitsevia on ympärillämme varmasti vaikka kuinka paljon – samoin kun on paljon heitä, jotka mielellään tulevat mukaan yhteiseen tekemiseen. Yhteinen tekeminen sitoo meidät yhteen – tuo elämään paljon uutta iloa.  Toki pistää meidät näkemään myös paljon vaivaa.

Jos auttaja ja autettava voivat jotenkin löytää toisensa – niin silloin on vain voittajia.

Tekeminen ja toimiminen – oman paikkansa löytäminen – on eräs elämän kantavia asioita. Se on elämän mittainen tehtävä. Uskon vahvasti, että jokaisella on jokin paikka. Joskus vaikeasti löydettävissä – joskus aivan ilmiselvä. Meillä on erilaisia lahjoja ja taitoja. Taitoja, jotka on hyvä laittaa käyttöön. Rakkaus ei kulu käytössä – se kuluu vain silloin, kun sitä ei käytetä.

Miten sopii Jeesuksen puhe evankeliumissa tällaiseen yhteisvastuupäivään? Miten sopii Jeesuksen puhe päivään, jolloin olisi tarkoitus rohkaista mukaan erilaiseen toimimiseen. Jotenkin tuntuu siltä, että Jeesuksen vertaus ei oikein sovi nyt kohdalleen. Palvelija on ensin ollut päivän pellolla tai paimenessa. Sitten hän tulee kotiin – eikä hän vieläkään saa syödäkseen, vaan tarjoilee ensin isännälleen. Sitten vielä Jeesus opettaa, että ei kai palvelijaa nyt mitenkään erityisesti pitäisi kiitellä siitä, että hän tekee sen mikä hänelle kuuluu. Ennemmin Jeesus kehottaa sanomaan: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’

Mitä tästä yhtälöstä oikein pitäisi ajatella. Eikö tämä nyt jotenkin sovi meidän oikeustajuamme vastaan. Ja vielä sunnuntain aiheeksi on annettu: ”Ansaitsematon armo.”

Rakkaat ystävät – säästymme elämässä monelta vaikeudelta, jos emme oleta että elämä tai vaikkapa Raamatun opetus olisi ristiriidatonta tai oikeudenmukaista. Ei meidän uskomme opeta sitä, että elämä olisi oikeudenmukaista. Ei ainakaan siinä mielessä, että se opettaisi jotenkin, että: kaikille samaa. Kun teet hyvää, niin saat hyvää. Kun teet oikein paljon hyvää – miellytät vielä Jumalaakin. Ja jos oikein oikein paljon – niin voit vielä pelastuakin. Ei kristinusko ole tällaista. Kristinuskon sanomassa on eräs suuri ja merkittävä ristiriita.

Tuo ristiriita syntyy tästä. Ensiksi – Jumalan sana meille on käsky: rakasta. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kun me välitämme toisistamme, kun teemme toisillemme hyvää, kun autamme toisiamme, kun tuemme toisiamme, kun laitamme omat lahjamme likoon, silloin me teemme vain sen, mikä meidän kuuluukin ihmisinä tehdä. Niin tekevät muutkin. Ei sitä varten tarvitse olla kristitty. Hyväntekijöitä on maailmassa vaikka kuinka paljon. Se on meidän osamme. Sitä on olla ihminen. Kaiken lisäksi näin tehdessämme yleensä ansaitsemme itsellemme hyvää oloa.

Ja mikä ehkä vieläkin enemmän. Osoittaessamme rakkautta toisillemme, me teemme tietämättämme myös Jumalan läsnäoloa todellisemmaksi niiden ihmisten elämässä, joita rakastamme. Me olemme olemme Jumalan käsinä ja jalkoina maailmassa – vaikka emme onneksi itse sitä huomaa.

’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’ Onko tämä lause, joka oikeastaan tarkoittaa – no ei tämä nyt ole oikein mitään… ja väheksymme itseämme ja tekemisiämme.

Siitä ei ole kysymys. Siitä ei ole ollenkaan kysymys.

Kun teemme, mitä meidän kuuluukin tehdä – me emme ansaitse sillä Jumalan edessä mitään. Parhaimmillaan luomme hyvää ympärillemme ja itsellemme. Jumalan edessä ainoa merkittävä asia on Jumalan armo. Jumalan armoa ei voi ansaita millään. Tässä on ristiriidan toinen puoli. Kaikki on lahjaa. Jumala on armollinen, koska hän vain on armollinen. Armollisuudella on kovin vähän tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Ei Jumalan armoa voi ansaita – jos voisi – ei olisi kyse armosta.

Päivän toisessa lukukappaleessa oli sana: ” ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ”

Mitä on olla armahdettu? Se on sitä, että sinulla on ilman ansioita oikeus olla olemassa, elää. Se on sitä, että olet Jumalan rakkauden kohde. Sinun ei tarvitse mitata, ei vertailla – olet vain Jumalalle rakas. Sitä on ansaitsematon armo.

Rakasta lähimmäisiäsi, tee hyvää – tee sitä siksi, että ilo lisääntyisi. Niin toisille kuin itsellesikin. Tule mukaan omalla tavallasi. Mutta ennen kaikkea iloitse siitä, että elämä on lahjaa.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *