Kuulolle

Saarna konfirmaatiomessussa Loviisan kirkossa 14.8.2016

Mark. 7: 31-37
Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”

Rakkaat kristityt!
Tiedätkö, mitä lapsellesi tai nuorellesi kuuluu? Tiedätkö, mitä puolisollesi kuuluu, entä vanhemmillesi? Mitä kuuluu työtovereillesi tai luokkakaverillesi?
Kysymys kuulemisesta on hyvin mielenkiintoinen. Evankeliumin kertomuksessa oli kyse fyysisestä viasta, vaikeudesta tai sairaudesta – se on yksi mahdollisuus olla heikkokuuloinen tai kuuro. Mutta ehkä paljon tavallisempaa on olla kuulematta – vaikka muuten kuulisikin. Niin – ja näkemättä, vaikkei silmissä olisi mitään vikaa.
Me tarvitsemme aistejamme hyvin monella tavalla elämässämme. Aistit auttavat meitä reagoimaan tarvittavalla tavalla, milloin mihinkin. On tärkeä nähdä ja kuulla mitä ympärillä tapahtuu.
Tänään kysyn itseltäni ja sinulta – mitä en halua kuulla, tai mitä sinä et halua kuulla? Tai mitä en kuule, vaikka haluaisin – tai mitä sinä et kuule, vaikka haluaisit.
On monia syitä olla kuulematta. Yksi pahimmista on se, etten halua sitä – en välitä siitä, mitä sinulla on sanottavana, en halua sitä kantaa. Tai sitten – omat asiani huutavat mielessäni niin lujaa, etten kuule mitä sanot. Olen niin omassa maailmassani – ettei muille ole siinä tilaa. On niin helppo olla kuuntelematta. Tavallisin tapa siihen on alkaa puhua omistaan – kun toinen kertoo jotain.
Miksi tämä on tärkeä kysymys? Minun mielessäni siihen on yksi syy ylitse muiden. Se on tämä: kuuleminen ja näkeminen ovat rakkauden välineitä. Silloin kun me rakastamme: me näemme ja kuulemme. Rakkaus on tarkkakuuloista ja tarkkanäköistä. Se, joka on tullut rakastetuksi – tietää tulleensa kuulluksi ja nähdyksi.
Evankeliumeissa on useita kertomuksia siitä, kuinka Jeesus antoi kuulon tai näön jollekin ihmiselle. Tämän päivän evankeliumissa on tuo merkillinen arameankielinen sana: ”Effata”, aukene.
Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa ensin olet kuin kuplan sisällä – et kuule, etkä ehkä näekään juuri mitään. Ja yhtäkkiä tuo kupla puhkeaa – alat nähdä ja kuulla. Ilma vaihtuu, on keveämpi hengittää – olet läsnä todellisuudessa, joka ympäröi. Ai tällaistako täällä on?!
Joskus uskoon liittyy mielikuvia, että uskovat ihmiset ovat kuin laput silmillä ja elävät aivan omassa todellisuudessaan vieraana ympäröivälle todellisuudelle. Mutta se todellisuus, johon meidän Vapahtajamme tahtoo meidät herättää, on toisenlainen. Hän ei kutsu meitä minkään kuplan sisälle – hän kutsuu elämään tätä elämää silmät ja korvat auki – ulos kaikennäköisitä kuplista ja virtuaalitodellisuuksista. Hän kutsuu aistimaan elämän koko rikkautta. Onhan tämä todellisuus Jumalan luoma maailma.
Kuplan sisällä on yksinäistä. Kuplien särkyessä alamme kuulla ja nähdä – ja myös voimme kokea itse tulevamme kuulluiksi ja nähdyksi. Meille kuuluu tuo merkillinen sana: ”Effata”, aukene. Se sana tulee meille kuitenkin usein hyvin toisenlaisessa muodossa. Vapahtajamme Kristus haluaa tavalla tai toisella vakuutta meille: ”Olet rakas ja tärkeä.” 

Avaa silmäsi ja korvasi kaikelle sille, mikä ympäröi sinua – jokainen auringon nousu ja auringon lasku on sinun. Iloitse elämästä. Katsele ja kuuntele – jätä kuplat taaksesi. Elämä odottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.