Yhtä perhettä

Saarna Hiljaisuuden messussa Loviisan kirkossa kiirastorstaina 13.4.2017

 

Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.
    He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
    Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
    Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
    ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

Joh. 13: 1-15

Rakkaat kristityt!

Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen iloinnut monet kerrat yhteisestä ateriasta. Olemme viettäneet monena sunnuntaina yhteistä lounasta yhteisvastuun tai ystävyysseurakuntatoiminnan merkeissä. Viime kesästä alkaen tiistaisin olemme kokoontuneet Euron kuppilaan nauttimaan lounasta. Nämä yhteiset ateriat ovat koonneet tuttuja ja vieraita yhteen. Yhä useammin joukkoon on liittynyt myös muista maista tänne muuttaneita ja olemme joskus saaneet maistellakin hieman erilaisia kulttuureita.

Yhteisellä aterialla on iso merkitys. Paimenpsalmi – psalmi 23 – Vanhassa Testamentissa on monelle tuttu. Tuossa psalmissa on eräs mielenkiintoinen kohta, joka liittyy ateriointiin. Se kuuluu näin: ”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.” Mikä sen merkitys oikein on? Selitys on hyvin yksinkertainen: yhteinen ateria on rauhan sopimisen paikka. Yhteinen ateria luo siteitä.

Olen iloinnut myös siitä, että moni muualta tänne Loviisaan muuttanut on löytänyt paikkansa jumalanpalveluksessa – niin ja myös ehtoollispöydässä – joko ehtoolliselle osallistuen, tai tulemalla siunattavaksi. Yhteyden löytäminen on aarre. Yhteyden löytäminen on suuri rikkaus.

Johanneksen kuvaus Jeesuksen viimeisestä ateriasta ennen kärsimystielle käymistä poikkeaa painotuksiltaan muiden evankelistojen kuvauksista. Jeesus tuntee edessä olevan tien – ei asetu vastustamaan vastustajiaan. Hän tuntee kavaltajansa – mutta ottaa hänetkin rakkaudella vastaan. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.”

Jeesus ryhtyy pesemään oppilaidensa jalkoja – hän tarttuu orjan tehtäviin. Palvelun vastaanottaminen on usein vaikeaa – niin se oli sitä Pietarille, joka ryhtyi estelemään. Mutta palvelu on tapa osoittaa rakkautta, se on tapa osoittaa toisen arvo. Loppuun asti.

Pestessään opetuslasten jalkoja Jeesus kääntää roolit ylösalaisin. Niin hän oli vuosien varrella opettanut: ensimmäisistä tulee viimeisiä, pienistä suuria, heikoista vahvoja, antajasta saaja, palveltavasta palvelija. Se on totta tänäänkin – kuka antaa ja kenelle.

Tiedän, että moni on viimeksi kuluneen vuoden aikana tarttunut monenlaiseen tukemis- ja auttamistehtävään, kun kaupunkiimme on tullut maahanmuuttajia useista eri maista. Olen kuitenkin moneen kertaan jäänyt miettimään: kuka antaa ja kuka saa. Uudet ystävät ja uudet kontaktit ovat olleet suuri lahja – uskon, että moni on saanut kokea sen myös yhteisissä kokoontumisissamme seurakunnassa. Roolit ovatkin kääntyneet toisin päin.

Rakkaat ystävät. Me olemme tässä erilaisina. Meillä on erilaiset elämänkokemukset. Meillä on erilaisia mielipiteitä. Saatamme uskoakin hieman eri tavalla. Meitä on monen ikäisiä. On miehiä ja naisia, tummia ja vaaleita. Kristus kutsuu meidät yhteyteensä. Jumala on kutsunut meidät omikseen. Hän on luonut meidät kaikki. Vapahtajamme on ristillään ostanut meidät kaikki omikseen. Hän on rakastanut meitä loppuun asti ja tehnyt meistä yhtä perhettä.

2 vastausta artikkeliin ”Yhtä perhettä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *