Lähellä sydäntä

Herra Jumala sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi:

Tämä se on! Tämä on
luu minun luustani
ja liha minun lihastani.
Naiseksi häntä sanottakoon:
miehestä hänet on otettu.
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.

1.Moos. 2: 18-24


Rakkaat kristityt!

Meillä on tänä viikonloppuna vieraita. Ilona ja Elias. He minun poikani kaksoset – ikää jo reilut neljä ja puoli vuotta. Heidän kanssaan luetaan iltaisin kirjoja – toki joskus päivälläkin. Erityisessä suosiossa on ollut Richard Scarryn kirja, jonka jokaiselta aukeamalta etsitään Luru Ludetta. Kirjan hauska puoli on se, että kun kääntää etusivun löytyy sisäpuolelta tarra: ”Tämän kirjan omistaa Antti.” Vastaavia tarroja löytyy muutamasta muustakin kirjoista. Niitä samoja juttuja on luettu reilut kolmekymmentä vuotta aikaisemminkin.

Mikä on lapsesta mukavampaa, kun tietää, että tämä on isin kirja.

Tarinat ja sadut kulkevat sukupolvelta toiselle. Ukkina luen luonnollisesti kirjoja lapsille paljon harvemmin kuin tein sitä isänä omille lapsilleni. Samat sadut saattoivat toistua ilta toisensa jälkeen – eikä yhtään haitannut se, että ne olivat jo aivan tuttuja. Niin lukija kuin kuulijatkin osasivat tarinat ulkoa.

Ne ovat niitä hetkiä, jolloin lapsi tulee lähelle syliin kuuntelemaan.

Kertomuksien kertominen on osa ihmisyyttä. Tarinoita on kerrottu aina.

Me kuulimme tänään yhden tällaisen tarinan. Kertomus siitä, kuinka nainen luotiin miehen kylkiluusta, on yksi Raamatun nk. alkukertomuksia. Kertomus on paljon vanhempi kuin kirjoitustaito. Sitä on kerrottu suullisesti varmasti hyvin monen sukupolven ajan.


Raamatun alkukertomukset ovat hyvin tärkeitä kertomuksia. Ne olivat tärkeitä vuosituhansia sitten – mutta ne ovat tärkeitä yhä vielä – tänäänkin.
Jos noita kertomuksia tulkitaan sanatarkasti – siis että kaikki todella kävi niin, että Jumala nukutti miehen ja otti yhden kylkiluun ja teki siitä naisen – niin taidetaan aika pian olla vaikeuksissa.


Otanpa hetken etäisyyttä tuohon kuultuun kertomukseen.
Oletko koskaan ollut rakastunut? Tai oletko mahdollisesti nyt rakastunut? Onko sinulla kotona perheessäsi toinen, jota rakastat?
Kodin ja perheen tärkein asia on rakkaus. Jos keskinäinen rakkaus ikään kuin luo ilmapiirin, jossa eletään – silloin on hyvä olla. Jos vanhemmat rakastavat toisiaan – on lapsilla paras mahdollinen kasvuympäristö.


Mutta mistä rakkaus syntyy kahden ihmisen välille? Mistä syntyy kokemus: me kuulumme yhteen? Ajattelen, että rakkauden syntyminen on yksi elämän perusihmeistä, yksi elämän peruskysymyksistä.

Meillä voi olla paljon ystäviä – ja hyvä jos niin on. Mutta jos olemme onnellisia, niin sitten on se yksi, joka eroaa kaikista muista.

Palataanpa noiden alkukertomusten maailmaan. Liikutaan ajassa tuhansia vuosia taaksepäin. Ehkä viisituhatta vuotta – mahdollisesti enemmänkin. Olemme paimentolaisia. Iltaisin sytytämme tulet ja käymme istumaan nuotion ympärille. Taivas yllämme on kuin kansi (siis sellainen, josta luomiskertomuksessa puhutaan) ja yhdessä ihmettelemme – mistä kaikki on saanut alkunsa. Miksi kaikki on olemassa. Tai jonakin iltana ihmettelemme, mistä pahuus tuli tähän maailmaan? Tai miten se on mahdollista, että olen niin rakastunut toiseen ihmiseen? Alkukertomukset ovat vastauksia tällaisiin elämän peruskysymyksiin.

Se, mitä elämässä koemme, on Jumalan meille antamaa. Kokemus yhteydestä toiseen tuntuu siltä, kuin hän on kuin pala, jostain hyvin läheltä omaa sydäntä. Kun hän ei ole lähelläni – jotain oleellista puuttuu. Ja tämä kaikki on perusta ja pohja sille yhteydelle, joka puolisoiden välille syntyy. ” Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.”

Kertomuksilla on paikkansa elämässä. Kertomuksilla on kautta sukupolvien opetettu sitä, mikä on todella tärkeää. Vaikka monet kertomukset ovat hyvin vanhoja – silti ne puhuttelevat ja voivat opettaa jotain oleellista elämästä.

Päivän evankeliumi kertoi, että Jeesus otti syliinsä lapsia. Kertoiko hän heille jotain. Voin hyvin kuvitella, että hän kertoi jotain taivaallisesta Isästä ja päätti kertomuksensa siunaukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *